Lapsuus – kadotettu paratiisi vai ikuinen arvoitus?

Venny Soldan-Brofeldtin kuvitusta satuun »Om den sommar som aldrig kom», teoksessa Läsning för barn, 1903. Svenska Litteratursällskapet i Finland (SLS), Historiska och litteraturhistoriska arkivet (HLA)

Lapsia koskevat kysymykset puhuttavat tänä päivänä. Puhe lapsista ei kuitenkaan ole vain 2000-luvun ilmiö, vaan lapsuus on askarruttanut modernia kulttuuria aivan erityisellä tavalla. Valistuksen kasvatusoptimismi ja romantiikan lapsuuden idealisointi levisivät myös Suomeen ja kävivät kamppailua kristillisen kurin ja kuuliaisuuden kulttuurin kanssa. 1800-luvulla muotoutuneet näkemykset loivat meillä pohjaa myös tämän päivän käsityksille lapsuudesta. Mutta millaisia merkityksiä lapsuus täsmällisemmin ottaen on saanut matkan varrella? Miten sitä on määritelty eri aikoina niin kaunokirjallisuudessa, elämäkerrallisissa teksteissä kuin lääketieteellisissä aineistoissa?

 

Näihin kysymyksiin etsii vastauksia Suomen Akatemian rahoittama tutkimusprojekti Hauraat subjektit: Lapsuus suomalaisessa kirjallisuudessa ja lääketieteessä 1850–2000-luvuilla (2012–2016), joka pureutuu lapsuuden kulttuuriseen historiaan. Monitieteinen projekti toimii kotimaisen kirjallisuuden oppiaineessa, ja sen johtaja on professori Päivi Lappalainen.

Projektissa erityisen kiinnostuksen kohteena ovat lapsuuden normit ja ihanteet, joita voi jäljittää niin kirjallisuudesta kuin lääketieteestäkin. Kun puhutaan lapsuudesta, puhutaan samalla normaalia ja epänormaalia, tervettä ja epätervettä, toivottua ja ei-toivottua koskevasta merkityksenannosta. Projektissa kysytäänkin, miten ”ihanteellisen” lapsuuden rajat ovat piirtyneet eri aikoina ja miksi.

Lapsuuden kulttuurisia merkityksiä tutkitaan projektissa erilaisten aineistojen avulla. Nämä erilaiset tekstit, niin kirjalliset kuin lääketieteellisetkin, ovat toimineet vuorovaikutuksessa muovattaessa ajatusta ”nykyaikaisesta suomalaisesta lapsesta”. Yksi niistä alueista, joissa lapsuutta on määritetty 1800-luvun puolivälistä lähtien, on kaunokirjallisuus. Zacharias Topeliuksen Suomeen juurruttama romanttinen käsitys lapsuudesta viattomuuden aikana on sittemmin saanut rinnalleen lukuisia muunnelmia ja vastakuvia. Päivi Lappalainen tarkastelee, millaista kuvaa tytöistä subjekteina tyttökirjallisuus luo aina lajin ensimmäisistä suomalaisista edustajista näihin päiviin kytkemällä tytöt ja sairauden toisiinsa. Kati Launis puolestaan tutkii lapsuuden kaunokirjallisia representaatioita 1850-luvulta lähtien yhteydessä sukupuolen ja luokan kaltaisiin liikkuviin määreisiin.

Kirsi Tuohelan tutkimus kohdistuu lapsuuden ideaan osana omaelämäkerrallisia tekstejä. Tutkimus fokusoituu erityisesti tarinoihin, joissa kertova minä on jollain tavoin ”haavoittunut” ja kysyy, miten lapsuus rakennetaan osaksi omaa ”hauraan subjektin” tarinaa. Jutta Ahlbeck taas tarkastelee lapsen mielen erityislaatuun kohdistuvan kiinnostuksen syntyä ja lastenpsykiatrian tieteenalan muotoutumista 1920-luvulta eteenpäin.

Päivi Lappalainen on kotimaisen kirjallisuuden professori ja Hauraat subjektit -projektin johtaja. Fil. tri Kati Launis toimii tutkijana kotimaisen kirjallisuuden oppiaineessa. Fil. tri Kirsi Tuohela on kulttuurihistorioitsija ja humanistisen tiedekunnan jatkokoulutuskoordinaattori.

Share on Facebook1Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *