Rocktähteyden ytimessä – tutkimus rocktähtien omaelämäkerroista

Nykypäivänä useita rockmuusikoita tituleerataan, ehkä hieman harhaanjohtavasti, myös kirjailijoiksi. Keväällä 2012 valmistuneessa pro gradu -tutkielmassani pureuduin kirjakauppojen hyllyjä kiihtyvällä tahdilla täyttäviin rocktähtien omaelämäkertoihin, rock-autobiografioihin. Pääkysymyksenä oli, miten muusikot tuovat kirjoissaan rocktähteyttään esille, eli kuinka he representoivat rockidentiteettiään sekä tekstin rakenteen ja sisällön että kirjasta löytyvien kuvien avulla.

Tavarataloissa rock-autobiografiat sijoitetaan yleensä muiden elämäkertojen joukkoon, kun kirjakaupoissa ne useimmiten löytyvät musiikkihyllystä. Kuva Saara Liedes.

Rock-autobiografia on elämäntarina siinä missä muutkin. Siinä elämäntarinaa ei kuitenkaan liitetä samalla tavalla kirjoittajan koko elämänkaareen, kuten ”perinteisessä” omaelämäkerrassa. Rock-autobiografiassa faktan ja fiktion raja hämärtyy, usein tarkoituksellisesti, ja se pohjautuu aina hyvin vahvasti kirjoittajansa musiikilliseen uraan, ja hänen rakentamaansa rocktähti-imagoon. Tarina on usein katkonainen, humoristinen, vahvasti teemoiteltu, ja kirosanoilla höystetty. Suosittuja, lähes pakollisia, aiheita rock-autobiografioissa ovat seksi, huumausaineet ja alkoholi. Kirjojen kansissa luvataankin usein rocktähden tilitystä lukemattomista naisseikkailuista sekä viina- ja huumeriippuvuuksista. Erityispiirteitä tähän kirjallisuuden lajiin on siis muodostunut, mutta miten muuten rocktähteyttä tuotetaan kirjoissa, kuin kertaamalla kuluneita rock-kliseitä ja sekavia bändäritarinoita?

Tutkimuksessa rocktähteyden tuottamisen tärkeimmiksi tekijöiksi nousivat kirjojen rakenne ja kuvat, sekä muutamat tekstissä toistuvat aiheet, mm. uskonto ja etnisyys. Tutkimuksessa selvisi myös, että rock-autobiografiassa tuotettu omakuva perustuu rockmuusikon ihanteeseen. Muusikot rakentavat ihanteellista rockmuusikon mallia ja vahvistavat tekstissään samastumistaan kyseiseen malliin. Rockidentiteettiin kuulumattomia tekijöitä jätetään tekstistä pois, jolloin lukijalle annetaan kuva, ei niinkään täydellisestä ihmisestä, vaan täydellisestä rockmuusikosta. Muusikot myös antavat vinkkejä tuleville rocktähdille, jolloin he paljastavat omat ajatuksensa rocktähteyden ytimestä. Guns N’ Rosesista tutuksi tulleen Slashin sanoin: ”Rocktähtenä oleminen on risteytys sitä mitä olet ja mitä haluat olla.”

Rock-autobiografiatutkimukseni jatkuu, sillä aloittelen väitöskirjatutkimusta samasta aiheesta. Tarkoituksenani on kehittää gradussa pohjustamaani tutkimusmallia ja laajentaa aineistoa. Tällä hetkellä vietänkin aikani valikoiden rock-muistelmia aineistoksi tulevaan tutkimukseeni.

Kirjoittaja on musiikkitieteen jatko-opiskelija.

Musiikkitieteen pro gradu -tutkielma ”Rockidentiteetin representaatio David Lee Rothin, Slashin ja Andy McCoyn omaelämäkerroissa” valmistui keväällä 2012.

Brittiläisen NME-lehden kymmenen parhaan rock-autobiografian lista: http://www.nme.com/photos/10-essential-rock-autobiographies/248053/1/1

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Opinnäytteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *