Ajatuksia rakenteellisesta kehittämisestä

‟Rakenteellinen kehittäminen” tuli yliopistollisena terminä käyttöön jo 1990-luvulla. Rakenteellinen kehittäminen tulkittiin usein kiertoilmaukseksi leikkauksille, mutta varsinaisesti termillä tarkoitettiin sitä, että pyritään käyttämään voimavaroja mahdollisimman tehokkaasti ja selviämään mahdollisimman pienin vaurioin rahoituksen ja toiminnan supistamisesta.

Kuva Tatu Hiltunen

Vuonna 2011 laati raporttinsa valtakunnallinen humanististen tiedekuntien rake-työryhmä. Se ei päässyt kovinkaan pitkälle niissä asioissa, joita opetus- ja kulttuuriministeriö eniten toivoi, eli yliopistojen välisessä profiloitumisessa. Loppuraportissa oli joitakin huomioita pienten kieliaineiden asemasta ja työnjaosta, mikä kosketti lähinnä Turun ja Helsingin yliopiston välisiä suhteita.

Valtakunnallisen raportin valmistuttua dekaanimme asetti tiedekunnan oman rake-työryhmän, jonka arvovaltaiseksi vetäjäksi saatiin kansleri Krista Varantola Tampereen yliopistosta. Työryhmän loppuraportti painottui joistakin odotuksista poiketen opetuksen ja tutkintorakenteen kehittämiseen, ja voimavaroja vain sivuttiin. Keskeistä antia oli oppiainerajojen madaltaminen, laajat hakukohteet ja yhteisen opetuksen lisääminen. Kaiken tarkoituksena oli, taas kerran, tehostaa opiskelua, nopeuttaa valmistumista ja lyhentää opiskeluaikoja.

Laitoksemme rakenteellinen kehittäminen on lähtenyt käytännössä liikkeelle opetuksen kehittämisen työryhmässä. Tavoitteena on tässä vaiheessa kehittää oppiainerajat ylittävää opetusyhteistyötä, jolloin voidaan päästä tarjoamaan monipuolisempaa ja syvällisempää opetusta ja antamaan opettajille aikaa tutkimukseen jonkinlaisen kiertävän sapattiperiodijärjestelmän avulla. Haasteena on luoda yhteistä opetusta sillä tavoin, että se tyydyttää usean oppiaineen koulutustarvetta ja pystyy korvaamaan oppiainekohtaisesti järjestettyä opetusta. Tällainen opetus pitää myös pystyä järjestämään niin, ettei sitä tarjoava oppiaine tai oppiaineet rasitu kohtuuttomasti tai ole pelkästään tai voittopuolisesti antavana osapuolena. Parhaiten tällainen ajatus voinee toteutua erilaisina metodikursseina, joista ensimmäisenä on nyt suunnitteilla avoimen datan kurssi ensi talveksi.

Toinen lupaava aihepiiri on monitieteiset temaattiset erikoiskurssit, kuten äskettäin ehdotettu ja runsaasti kannatettu ‟Kokemus, kertomus, muisti”. Tällainen kurssi voidaan pitää, kun se hyvin suunnitellaan, sillä tavoin, että aiheesta kiinnostuneet ja sitä tuntevat opettajat eri oppiaineissa pitävät opetusta vuorollaan oman kompetenssinsa ydinalueelta, jolloin opiskelijoille on tarjolla samalla kertaa usean huippuasiantuntijan tieto, sen sijaan että kussakin oppiaineessa tällainen asiantuntija kertoisi syvällisesti omalta alaltaan ja vähemmän syvällisesti naapuritieteiden alalta.

Aika näyttää, miten hyvin nyt suunniteltavat ja toteutettavat uudistukset vastaavat odotuksia. Kokonaisuutta hämmentää vielä korkeakoulujen hakujärjestelmän uudistus, jonka tuomat muutokset yliopistoon pyrkivien hakukäyttäytymisessä ovat vain arvailujen varassa.

Kirjoittaja on historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen johtaja.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Henkilökunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *