Elävän esityksen jäljillä

Musiikkitieteen oppiaine järjesti 15.2.2013 esittämisen tutkimuksen seminaaripäivän, jonka teemana oli ”elävä esitys”. Tilaisuuden pääpuhuja oli Hallen yliopiston musiikkitieteen professori Tomi Mäkelä. Muut esitelmöitsijät kuuluivat oppiaineen omaan henkilö- ja tutkijakuntaan.

Mäkelä valotti esittämisen tutkimuksen vaiheita 1980-luvulla alkaneesta nuottitekstin dominoivan aseman kritiikistä kohti uudempia, esittämisen dynaamisuuteen ja elämyksellisyyteen kiinnittyviä näkökulmia. Nykyisen esitystutkimuksen suosittuihin alueisiin kuuluu esimerkiksi esittäjän kehonkäytön tutkiminen. Tämä kuvastui musiikkitieteen jatko-opiskelija Anneli Peren esitelmässä, jonka aiheena oli poplaulun opiskelun kehollisuus.

Elävään esitykseen kuuluu ”virheitä” ja yllätyksiä

Professori John Richardson haastattelemassa säveltäjä Philip Glassia Amsterdamissa 6.1.2013. Haastattelu liittyi Richardsonin esitelmään avantgarde-oopperan Einstein on the Beach uusista esityksistä. Kuva John Richardsonin kokoelmat.

Mäkelä pohti esitelmässään elävyyden käsitettä suhteessa luonnollisuuteen. Länsimaisessa taidemusiikkikulttuurissa tavataan edellyttää esittäjiltä jopa keinotekoista virheettömyyttä, mihin ovat syynä niin teosuskollisuuden vaatimukset kuin editoitujen äänitteiden luomat ennakko-odotukset. Elävään esitykseen sisältyy kuitenkin vääjäämättä virheitä ja erilaisia sattumuksia. Edes nuottikuva ei ole täydellinen vaan elää ja muuntuu teoksen esityshistorian ja mahdollisten uusien versioiden mukana. Tämä havainnollistui tutkijatohtori Marjaana Virtasen esitelmässä, joka käsitteli sävellyksen muokkaantumista kantaesitystä edeltäneissä harjoituksissa.

Einstein on the Beach ja avantgarde-klassikon paradoksi

Professori John Richardsonin esitelmä käsitteli Philip Glassin kuuluisan, vuonna 1976 kantaesitetyn avantgarde-oopperan Einstein on the Beach esityksiä vuosina 2012–2013. Lavastus, tanssikoreografia ja musiikki (improvisaatiota käsittäviä jaksoja lukuun ottamatta) pyrittiin säilyttämään tuoreimmissa esityksissä aivan ensiesitysten kaltaisina. Voidaankin pohtia, missä määrin kyse on enää avantgardistisesta teoksesta. Yksi seikka on kuitenkin pysynyt samana vuosikymmenten saatossa: viisituntinen live-esitys on koettelemus paitsi esiintyjille myös yleisölle.

Miten elävä on live-esitys?

Musiikkitieteen yliopisto-opettaja Yrjö Heinonen puhui esitelmässään live-esityksen teknologisoitumisesta: esiäänitettyä materiaalia ja erikoistehosteita hyödyntävät nykyiset live-esitykset ovat tarkkaan ennalta suunniteltuja ja määrättyjä. Live-konserttitallenteen elävyys taas vaihtelee tapauskohtaisesti ja riippuu muun muassa jälkikäteen tehdyn editoinnin raskaudesta. Live-konserttitallenne saattaa sisältää sellaista materiaalia, jota alkuperäisesityksessä ei ollut lainkaan mukana.

Tohtorikoulutettava Anna-Elena Pääkkölä kertoi musikaaleista tutun showstopper-numeron luonteesta ja sovelluksista paitsi musikaaleissa myös esimerkiksi Lady Gagan konsertissa. Teknologisoituneen live-esityksen aikakautena yleisön ja esiintyjän suhde on kompleksinen. Showstopper-numerossa – joka on yleensä musikaalin tunnetuin (yksin)laulu – autenttisuus ja kontakti yleisöön kuitenkin korostuvat ja showelementtien käyttö minimoidaan. Keskustelua live-esityksen elävyydestä jatkettiin seminaariin osallistuneiden kesken vielä seminaarin päätyttyä.

Kirjoittaja on Suomen Akatemian tutkijatohtori musiikkitieteen oppiaineessa ja esitellyn seminaaripäivän järjestäjä.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tapahtumat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *