Hopeaan ikuistettua historiankirjoitusta ja taidetta

Vanhojen rahojen tutkimusta ei säännöllisesti opeteta Suomessa missään. Kun yhdistetään arkeologinen käyttöjälkitutkimus, arabian kielen vanhin kirjoitettu muoto ja vanhojen rahojen tutkimus, syntyy haastava tutkimuskenttä, jolle vain harva uskaltautuu astua.

Hopeaan ikuistettua paleografiaa

Tavallisesti vanhojen käsialojen tutkimusta, paleografiaa, ei juuri tarvitse soveltaa vanhojen rahojen tutkimuksessa. Rahoissa käytetty typografia on yleensä niin selkeää, ettei se juuri vaadi erityistä tulkintaa.

Il-kaani (hallitsija) Abu Sa'idin dirhemissä 1300-luvulla yhdistyvät useat kalligrafiset tyylit ja aakkoset. Kuva: Jani Oravisjärvi.

Selkeän poikkeuksen muodostavat kuitenkin viikinkiaikaiset itämaiset hopearahat, dirhemit. Islamin uskoon liittyvän kuvakiellon eli ikonoklasmin vuoksi kolikoissa ei esiinny lainkaan kuvia, vaan rahan ulkoasu muodostuu täysin arabian kielen vanhimmasta muodosta eli ns. kuufalaisesta kirjoituksesta. Kuvakielto puolestaan pakotti kalligrafian keinoin tuomaan rahoihin esteettisen ulottuvuuden, joka länsimaisissa rahoissa on totuttu luomaan kuvien, eikä niinkään kirjoitetun tekstin avulla.

Itämaiset hopearahat lukeutuvat taiteellisen kalligrafian puolesta maailman kauneimpiin rahoihin. Länsimaiselle tutkijalle tämä asettaa kuitenkin omat haasteensa. Kalligrafian vuoksi kirjoitusasu voi vaihdella paljon ja on täten verrattavissa vanhoihin käsikirjoituksiin.

Miksi kirjoituksella on merkitystä?

Raisiosta löydetty paikallinen imitaatio on helppo tunnistaa kampamaisesta kirjoitustyylistä. Kirjoitus paljastaa, ettei tekijä ole ymmärtänyt arabiaa. Imitaatio toimii ympäristössä, jossa kukaan muukaan ei ymmärrä arabiaa. Kuva: Jani Oravisjärvi.

Rahoja käytetään arkeologiassa yleisesti löytökonteksteja ajoittavana esineryhmänä. Sisältämiensä vuosilukujen vuoksi myös dirhemit sopivat erinomaisesti tähän tarkoitukseen.

Varhaisiin rahajärjestelmiin kuuluvat lähes poikkeuksetta alkuperäisiä rahoja enemmän tai vähemmän taidokkaasti jäljittelevät imitaatiot. Dirhemit eivät ole poikkeus. Imitaatiot eivät ole ongelmallisia niin kauan, kun ne tunnistetaan imitaatioiksi. Ongelmalliseksi imitaatiot tekee niissä esiintyvien tietojen paikkansa pitämättömyys esimerkiksi lyöntipaikan ja -vuoden osalta. Osa kasaareiden ja Volgan bulgaarien dirhemi-imitaatioista ovat niin taidokkaita, että niitä voi olla usein vaikea erottaa alkuperäisistä. Erehtyminen voi tällöin viedä tutkijan täysin hakoteille esimerkiksi juuri arkeologisen kohteen ajoituksen suhteen.

Imitaatioiden tunnistaminen on usein täysin subjektiivista, joskus jopa yksinomaan intuitioon pohjautuvaa. Toisinaan paleografiasta voi olla ratkaisevaa hyötyä mikäli käsiala esimerkiksi osoittaa maantieteellisesti muualle kuin Lähi-itään. Tutkimustyö vanhojen rahojen parissa on haastavaa, mutta myös erittäin palkitsevaa.

Kirjoittaja on arkeologian jatko-opiskelija, joka tutkii väitöskirjatutkimuksessaan imitaatioiden ohella käyttäjien muilla tavoin muokkaamia rahoja, kuten pilkottuja ja leikeltyjä dirhemeitä. Näiden ohella tärkeän tutkimuskentän muodostavat rahakätköt ja dirhemeissä välillä esiintyvät käyttäjien tekemät raapustukset ja kirjoitukset (ns. graffitoja). Rahoja fyysisesti muokkaamalla käyttäjä tulee siirtäneeksi rahoihin informaatiota omasta aikakaudestaan. Kyseiset rahalöydöt kertovatkin yhteiskunnasta enemmän kuin muokkaamattomat esineet. Näitä ilmiöitä tarkastelemalla kirjoittaja pyrkii selvittämään rahatalouden ja -järjestelmän kehittymistä.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *