Modus vivendi

Modus vivendi on Turun yliopiston kulttuurihistorian tutkimushanke, joka tarkastelee uskonnollisen elämän reformia Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan alueella 1200-luvun lopulta 1400-luvun alkuun ulottuvana kautena. Hankkeen johtaja on professori Marjo Kaartinen ja tutkimusryhmään kuuluvat Meri Heinonen, Teemu Immonen, Marika Räsänen sekä Reima Välimäki.

Kuva: Wien, Itävallan kansalliskirjasto, Cod. 2829.

Tutkimuksemme keskittyy sääntökuntien, ennen kaikkea celestiinien, fransiskaanien ja dominikaanien uudistuspyrkimyksiin, mutta keskeinen ajatuksemme on, että myöhäiskeskiajan reformihengellisyys kosketti yhtä lailla maallista kuin kirkollista yhteisöä.

Myöhäiskeskiajalla Pyhää saksalais-roomalaista keisarikuntaa ravisteli voimakas murros. Esimerkiksi Böömissä yhteiskunnan sisäiset jännitteet purkautuivat väkivaltaisiksi yhteenotoiksi hussilaissodissa. Rauhallisemmin muutokset näkyivät muun muassa siten, että alempien yhteiskuntaluokkien edustajat muodostivat aiempaa suuremman osan maallikkoveljestöjen ja kiltojen jäsenistöstä. Aiemmasta poiketen uskonnollinen eliitti ei enää kyennyt yksipuolisesti sanelemaan, mitkä uskonnolliseen elämään osallistumisen muodot olivat soveliaita alemmille luokille eikä tukahduttamaan alhaalta käsin kumpuavaa reformihengellisyyttä. Sen sijaan eliitti kykeni tarjoamaan tälle uskonnollisuudelle kaikkien hyväksymiä purkautumisväyliä. Rajojen yhteinen määrittely edisti yhteisymmärrystä keskeisistä uskonkysymyksistä. Tähän todellisuuteen Modus vivendi pureutuu.

Pidämme uskonnollista keskustelua oleellisena sekä uusien yhteiskuntaryhmien identiteetin luomiselle että vakiintuneiden uskonnollisten yhteisöjen itseymmärryksen uudelleenmuotoilulle. Olemme kiinnostuneita myös siitä, minkälaisen aseman eri järjestöt olivat valmiita maallikoille antamaan ja mitä järjestöt itse maallikoilta odottivat. Kirjallisuudella oli tärkeä rooli tässä prosessissa. Yhteisöt aktiivisesti valitsivat, kirjoittivat ja muokkasivat tekstejä identiteettinsä perustaksi. Esimerkiksi Meri Heinonen omassa tutkimuksessaan valottaa, kuinka dominikaanit reformoidessaan naisluostareitaan 1400-luvun alussa hyödynsivät edellisellä vuosisadalla kirjoitettuja sisarkirjoja ja muokkasivat tekstit vastaamaan käynnissä olevan uudistushankkeen tavoitteita. Reima Välimäen tutkimus käsittelee celestiini-inkvisiittori Petrus Zwickeriä. Yhtäältä Petruksen kirjoitukset kuvastavat celestiinien käsityksiä maallikkojen uskonnollisuudesta; toisaalta ne kertovat, kuinka järjestö näitä käsityksiä levitti. Tekstit eivät kuitenkaan olleet ainoita yhteisöjen itseymmärryksen rakennuksen välineitä. Marika Räsänen ja Teemu Immonen keskittyvät tutkimuksissaan erityisesti keskiaikaisen reformin aineellisiin puoliin. He tarkastelevat pyhäinjäännösten, liturgian ja seinämaalausten merkitystä 1300- ja 1400-lukujen kerjäläisveljestöjen reformille. Kerjäläisveljestöjen kirkot olivat maallikoille avoimia ja niiden liturgia ja koristelu oli suunnattu sekä maallikoille että järjestöjen jäsenille.

Kirjoittaja on tutkijatohtori historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksella.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *