Ruotsinkielisten kulttuuriperintöä

Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelman Ruotsinkieliset Porissa -tutkimushanke sai päätöksensä, kun artikkelikokoelma Ruotsinkielisten kulttuuriperintöä julkaistiin maaliskuun puolivälissä. Samalla avattiin teokseen perustuva, ruotsinkielisten kulttuuriperinnöstä 1800-luvulta tähän päivään kertova näyttely Elämää ja tarinoita på svenska Rosenlew-museossa Porissa.

Julkaistu teos on kaksi vuotta kestäneen tutkimushankkeen ja yhteistyön tulos, jonka osapuolina ovat olleet Porin ruotsinkieliset ja koulutusohjelman kulttuuriperinnön tutkimuksen oppiaineen opiskelijat ja opettajat. Tutkimushanketta on rahoittanut Svenska Kulturfonden i Björneborg. Kaikkiaan 15 kirjoittajan artikkeleista koostuvassa teoksessa tarkastellaan tämän päivän ruotsinkielisten aineellista ja aineetonta kulttuuriperintöä. Vastauksia etsitään muun muassa kysymykseen, millaisia menneisyyden jälkiä ruotsinkieliset ovat jättäneet kaupunkiin. Porin historiasta kertovat Junneliuksen palatsi, Porin Puuvilla, Rosenlew tai Svenska Klubben ovat esimerkkejä ruotsinkielisten taloudellisesta, yhteiskunnallisesta, poliittisesta ja kulttuurisesta merkityksestä. Teoksessa tarkastellaan myös, miten suomenruotsalaisiksi määriteltävät perinteet ja kulttuurin muodot näkyvät nykyisen alueen noin 450 ruotsinkielisen arjessa ja juhlassa, mikä merkitys kielellä on ruotsinkielisille itselleen ja heidän arjelleen ja miten tämä näkyy perheissä, joissa toinen puolisoista on suomenkielinen? Kiinnostavaa on myös ollut tarkastella, millaista on elää ruotsinkielisenä nykyisin täysin suomenkielisessä kaupungissa.

Kuva Pentti Pere.

Elämää ja tarinoita på svenska -näyttelyssä puolestaan kuljetaan Porin Svenska Klubbenin juhlatunnelmista kiivaisiin kielikiistoihin, sotalasten kohtaloihin ja lopulta ruotsinkielisten nykypäivään Porissa. Esillä on niin 1800-luvun porvarisperheen tytär Sigrid Jusélius kuin nykypäivän ruotsinkielisiä päiväkotilapsiakin, tavallisia perheitä ja heidän arkeaan.

Näyttely on esillä Rosenlew-museossa 22.3.–6.10.2013.

Kirjoittaja on kulttuuriperinnön tutkimuksen yliopistonlehtori.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *