Humanisti voi tutkia lakia

Moni ei halua olla vapaaehtoisesti tekemisissä oikeusistuimien tai edes juristien kanssa. Lakia ei silti kannata aihepiirinä jättää tutkimatta.

Oikeustieteellinen koulutus tähtää juridiseen professioon. Juristit ovat taitavia hallitsemaan isoja normikokonaisuuksia ja harjaantuneita soveltamaan, systematisoimaan ja tulkitsemaan säädöksiä ja oikeustapauksia. Tätä oikeustieteen valtavirtaa on tavanomaisesti kutsuttu nimellä oikeusdogmatiikka tai lainoppi.

Vaikka en väitä juristikunnan muodostavan omaa uskonlahkoaan, uskontotieteilijä tunnistaa oikeusdogmatiikan ajatuksenjuoksussa jotain teologian piiristä tuttua. Vastaavasti kristillinen dogmaatikko on tavallisesti kiinnostunut oppien tulkinnasta, systematisoinnista ja soveltamisesta, ja näkökulma nousee usein kulttuurin sisäpuolelta.

Uskontotieteilijän – tai kenen tahansa empiirisesti orientoituneen tutkijan – lähtökuopat ja tavoitteet ovat toisaalla. Tutkimusmatkan voi aloittaa esimerkiksi havainnosta, että juristit, oikeustieteellinen koulutus, oikeusistuimet käsittelyineen, lainsäädäntöprosessi ja vakiintuneet normit muodostavat kulttuurin. Teologeista ja juristeista poiketen kulttuurintutkija lähestyy kohdettaan tavanomaisesti kulttuurin ulkopuolelta.

Oikeuskulttuuri kiinnittyy yhtäältä paikalliseen historiaan, toisaalta kansainvälisiin sopimuksiin. Se muodostuu instituutioista ja pienemmistä toimijoista, välineistä, tavoista ja merkityksistä. Sillä on vakiintuneet käsityksensä ja käytäntönsä.

Oma uskontotieteellinen väitöstutkimukseni tarkastelee oikeuskulttuurin uskontoajattelua, mutta yhtä lailla relevantteja ovat muiden humanististen alojen kysymykset. Laki vaikuttaa tärkeimpänä valtiollisen vallankäytön muotona useimpiin elämänalueisiimme.

Uskontoon kytkeytyvä pukeutuminen on yksi ajankohtaisimmista lakikysymyksistä esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Kuva: Tuomas Äystö.

Uskontoon kytkeytyvä pukeutuminen on yksi ajankohtaisimmista lakikysymyksistä esimerkiksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimessa. Kuva: Tuomas Äystö.

Nähdäkseni juuri uskonto on silti erityisen särmikäs aihepiiri, koska oikeuskulttuurin tavassa käsitellä uskontoa paljastuu iso joukko erilaisia kulttuurisia merkityksiä ja valtasuhteita. Tapauksia riittää uskonrauhan rikkomisesta (aikaisemmin nimellä jumalanpilkka), ympärileikkauslainsäädännön vakiintumiseen, niin kutsuttujen uskomushoitojen mahdolliseen rajoittamiseen, uskonnonopetuksen murrokseen sekä esimerkiksi uskonnollisen pukeutumisen säätelyyn.

Jätän mieluusti kannanotot säädösten ja tuomioiden oikeudellisuudesta juristien tehtäväksi. Sen sijaan humanisteilla on paljon annettavaa taustaoletusten, vakiintuneiden käytäntöjen ja valtasuhteiden esiintuomisessa. Ne jäävät usein käsittelemättä tämän vaikutusvaltaisen kulttuurin tapauksessa.

* * *

Yhdysvaltalainen Pew-tutkimusorganisaatio teki vuonna 2012 selvityksen säädöksistä, jotka rajoittavat jumalan ja uskontojen pilkkaa, sekä uskonnoista eroamista. Selvitykseen voi tutustua täällä.

Kirjoittaja on fil. maist. ja uskontotieteen jatko-opiskelija, joka tarkastelee väitöskirjassaan uskonrauhan rikkomista suomalaisessa oikeuskulttuurissa.

 

Share on Facebook1Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaus kohteessa Humanisti voi tutkia lakia

  1. Tuomas Äystö sanoo:

    Tarkennus: myös ”uskonrauhan rikkominen” -niminen säädös tunnettiin vanhemmassa rikoslaissa. Oma säädös jumalanpilkasta sen sijaan kumottiin, mutta jumalanpilkkakielto sisällytettiin uudistettuun uskonrauhapykälään v.1998.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *