Kaksi kuukautta kovis

Neljätoistavuotiaana värjäsin hiukset kirkkaanpunaiseksi ja aloin maalata silmät joka aamu paksusti mustalla kajaalilla. Leikkasin hyvät farkut repaleiseksi ja olisin kyllä ajanut irokeesin, jos vain olisin uskaltanut. Otin kasvoille kovan ilmeen, mutta sisältä olin pehmeä silti, aina hermopäät liian paljaina.

Sami oli kahta luokkaa ylempänä. Tykkäsi tytöistä, joilla oli punaiset hiukset, isot tissit ja kasvoilla kova ilme. Pukeutui nahkatakkiin, jonka selkämyksessä luki Sex Pistols.

Minä ostin Sex Pistolsin levyn ja lävistin korvat hakaneulalla. Äiti itki, että mitä sinä tyttö nyt meinaat, niin nätti olet ilman meikkiäkin ja miten sinä niin rumasti pukeudut nykyään ja mikset sinä enää kerro mitä kuuluu ja mitä ihmeen räminää tämä musiikki on?

Samilla oli paljon kavereita ja kaikki tytöt halusivat hänen moponsa kyytiin. Minä pistin paremmaksi.

Sami tykkäsi juoda kiljua. Minä ostin sokeria ja hiivaa ja keitin sellaiset kiljut, että huh huh. Toukokuisena perjantaina koulun jälkeen joimme itsemme humalaan puoliksi sortuneen ladon takana ja minä varoin laskemasta hetkeksikään naamiotani. Humalapäissämme ajoimme Samin peltoautolla liian lujaa ja kuuntelimme c-kasetilta kun Johnny Rotten kähisi ”Oh we’re so pretty, oh so pretty, we’re vacant”. Suutelimme ensimmäistä ja viimeistä kertaa.

Kotimatkalla oksensin. Tuntui turhalta jatkaa. Kesälomalla värjäsin hiukset ruskeaksi ja otin hakaneulat pois korvista.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Proosa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *