Rakkaudesta taiteeseen

Alun perin saksankielinen sanonta Aus Liebe zur Kunst kuvaa pyyteetöntä toimintaa jonkin tärkeäksi koetun päämäärän hyväksi. Kyseessä voi olla kertaluonteinen uhrautuva työpanos ilman vastaavaa aineellista korvausta, tai henkilö voi tehdä kutsumustyötä, jossa aineellinen kannustin on toissijainen.

Työ yliopistossa, etenkin tutkimus, mielletään toisinaan kutsumustyöksi, jossa työn teko ja siinä onnistuminen on itsessään paras palkinto tekijälleen. Jossakin suhteessa näin kuuluu ollakin, tutkijan pitää olla innostunut työstään eikä tehdä sitä leipääntyneenä vain palkkaa saadakseen. Kutsumustyön asennetta ja ajattelutapaa voidaan kuitenkin helposti käyttää väärin, jos siihen vetoamalla palkkataso yliopistossa rupeaa jäämään jälkeen muuten vastaavanlaisista tehtävistä yhteiskunnassa. Nykyinen palkkausjärjestelmämme periaatteessa pyrkii siihen, ettei näin kävisi, mutta laitosjohtajana tiedän, kuinka paljon yliopisto joutuu rakentamaan kutsumustyön varaan.

Innokas, toisinaan intohimoinen suhde tutkimukseen – ”he kirjoittavat öisin”, kuten Tietokirjailijat ry nimesi erään artikkelikokoelmansa – tuottaa sankarikertomuksia siitä, miten päivisin opetetaan ja osallistutaan hallintoon yliopistolla, työpäivän jälkeen hoidetaan kotia ja ollaan perheen kanssa, ja iltamyöhällä irrottaudutaan omaan tutkimukseen. Tällainen voi joskus olla paikallaan, ja tieteilijälle siinä missä taiteilijallekin voi osua kiivas luovan työn kausi; usea haaveilee sellaisesta väännellessään käsiään valkoisen ruudun edessä. On kuitenkin pystyttävä pitämään järki ja kohtuus mielessä, ettei huomaamattaan rupea vaatimaan itseltään jatkuvasti liikaa ja polta itseään ja lähimpiä ihmissuhteitaan loppuun. On elämässä muutakin rakastamisen arvoista kuin tiede ja taide.

Intoa ja intohimoa tutkimukseen pitää vaalia, siten syntyy parasta jälkeä kun tutkija todella paneutuu työhönsä eikä keskity tuottamaan mitattavia pätkiä. – Akateeminen vapauskin vaatii tätä. Miten tällainen voidaan sovittaa yhteen nykyisen mitatun, arvioidun ja tulosjohdetun yliopiston kanssa? Niin kauan kuin tulosjohtamista on yliopistossa harjoitettu, tulos ja sen mittaaminen on ollut vaikeinta tutkimuksessa, ja mittaaminen latistaa helposti käsityksen tutkimuksen merkityksestä yhteiskunnalle. Jo yliopistohallinnon käsite ”tutkimuksen laatu” operationaalistettuna julkaisufoorumiluokitukseksi on melkoinen yksinkertaistus siitä, mitä todella laadukas tutkimus on ja miten sellaista saadaan aikaiseksi.

Parhaimmillaan laitoksen johtaja voi olla jonkinlainen välittäjä ja sarana, joka kääntää yliopistohallinnon antamat määrälliset, tutkimuksen laatua koskevat tavoitteet aidon tutkimuksen määränpääksi ja esittää ne sellaisella kielellä, joka on omiaan innostamaan laadukkaaseen tutkimukseen. Toiseen suuntaan johtaja ja laitoshallinto keräävät informaation tehdystä tutkimuksesta, laativat raportin hallinnon kielellä ja toimittavat sen eteenpäin ja siten pyrkivät turvaamaan tutkimuksen edellytykset vastaisuudessakin. Tällaisessa menestyminen vaatii toiminnan logiikan ymmärrystä molemmin puolin. Samalla on pidettävä huolta siitä, ettei yliopiston perimmäinen tarkoitus vapaan tutkimuksen tyyssijana pääse unohtumaan.

Kirjoittaja on historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen johtaja ja folkloristiikan professori.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Henkilökunta Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *