Rakkausneuvoja 1700-luvulta

Rakkaus on monimutkainen asia, niin 1700-luvulla kuin tänäänkin. Parisuhdepeli ja monimutkaiset deittailusäännöt eivät ole pelkästään 2000-luvun keksintö. Ne huolettivat myös 1700-luvun nuoria miehiä ja naisia – sekä tietysti myös vanhempia ja kasvattajia.

L’eventail cassé, mezzotint, J. B. Huet. Wellcome Library, London (Creative Commons BY 2.0).

L’eventail cassé, mezzotint, J. B. Huet. Wellcome Library, London (Creative Commons BY 2.0).

Väitetään, että romanttinen rakkaus ”keksittiin” 1700-luvulla. Tämä on tietenkin hieman liioiteltua, mutta on sanottu, että kyseisenä aikakautena rakkaus nostettiin entistä enemmän hyvän avioliiton edellytykseksi. 1700-luku oli lisäksi erilaisten käytösoppaiden kulta-aikaa. Näissä nuoria naisia ja miehiä opastettiin luovimaan rakkauden karikoissa. Käytösoppaiden tekstien valossa rakkaus ei kuitenkaan vaikuttanut aina kovin romanttiselta.

Oikullinen järjettömyys vai sydänten liitto?

Käytösoppaissa esitetyt mielipiteet rakkaudesta ovat monenkirjavia. Eräs kirjoittaja toteaa yksikantaan, että rakkaus on oikullinen intohimo, joka karkottaa järjen fiksuimmiltakin. Koska naiset olivat ajan käsitysten mukaan luonnostaan tunteidensa vietävissä, heidän tuli varoa hyppäämästä ensimmäisen vastaan tulevan miehen syliin. Toisaalta avioliitto oli tärkeä asia, eikä siihen saanut ryhtyä ilman vanhempien lupaa, mutta ei myöskään ilman omaa mieltymystä tulevaa kumppania kohtaan. Yhteensopivat luonteet olivat hyvän liiton edellytys. Kaikki kirjoittajat ovat kuitenkin samaa mieltä siitä, että rakkaus on mahtava tunnetila, joka saattaa hallitsemattomana johtaa arvaamattomiin seurauksiin.

Rakkaus syntyi ajan käsitysten mukaan katseesta. Erityisesti miesten näkökulmasta katsottuna rakkaus oli joskus väistämätön asia. Kauneus, ja oletetusti naisten kauneus, herätti miehissä rakkautta. Oppaissa rakkaus mielletään toisin sanoen katseen aiheuttamaksi tunnereaktioksi ja tietyllä tavalla tahdosta riippumattomaksi. Miehet eivät voineet olla rakastumatta nähdessään kauniin naisen. Rakkautta ei voinut hallita, ja se teki aina niin järkevästi toimivista miehistäkin tunteidensa orjia.

Siveät naiset ja huikentelevaiset miehet

TUTK_Karppinen_Kummunmäki_kuva21700-luvun naisihanne oli siveä ja vaatimaton. Neitsyyttä ja hyvää mainetta tuli vartioida avioliittoon asti, sillä se oli ainoa kunniallinen paikka harjoittaa seksuaalisuuttaan. Oppaat varoittavat, että (kauniiden naisten sokaisemat) miehet ovat turhamaisia olentoja, jotka saattavat pelkästä katseesta tulkita neidon olevan tälle suosiollinen. Miesten tunteita ei saanut turhaan herättää omalla käytöksellään. Aloitteellista naista pidettiin siveettömänä, ja hän pilasi helposti oman maineensa. Aloitteen tekeminen oli aina miehen tehtävä. Nainen saattoi huoletta osoittaa tunteensa vasta kosinnan jälkeen. Rakkaus oli monimutkainen asia 1700-luvullakin.

Kirjoittaja on 1700-luvun englantilaiseen aateliskulttuuriin ja sukupuolihistoriaan erikoistunut kulttuurihistorian jatko-opiskelija.

Muutama käytösopas 1700-luvulta

The Accomplish’d Female Instructor: Or, A very useful Companion for Ladies, Gentlewomen, and Others…, R. G. (London, James Knapton, 1704)

The Lady’s Companion: Or an Infallible Guide to the Fair Sex, 2. painos (London, T. Read, 1740)

The Lady’s New Year’s Gift: or, Advice to a Daughter, Lord George Savile, Marquis of Halifax, 9. painos (London, D. Midwinter, 1716)

The Lady’s Preceptor or a Letter to a Young Lady of Distinction upon Politeness, Abbé D’Ancourt (käänt. A Gentleman of Cambridge), 7. painos (London, J. Watts, 1743)

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *