Rauhaton ruumis

Puolustin 7. joulukuuta 2013 väitöskirjaani, jonka päähenkilö on Tuomas Akvinolainen (1224/5–74). Väitöskirjassa The Restless Corpse: Thomas Aquinas’ Remains as the Centre of Conflict and Cult in Late Medieval Southern Italy Tuomas ei esiinny niinkään tuona monille tuttuna filosofina ja tuotteliaana teologisten tekstien kirjoittajana, vaan ennen kaikkea katolisen kirkon tunnustamana pyhimyksenä ja kasana luita – pyhäinjäänteinä.

OPIN_Räsänen_Kuva1

Tuomas Akvinolainen oli suuri paaviuden ja kirkon opin puolustaja. Tässä hän osoittaa vääräksi averroismin.

Väitöskirjani käsittelee Tuomaan ruumiin historiaa ja kiistoja sen omistusoikeudesta, pyhäinjäänteiden ihmeitä tekevää voimaa sekä kunnioitusta niitä kohtaan noin sadan vuoden aikana. Tuomas Akvinolainen kuoli vuonna 1274 Fossanovan sisterssiläisluostarissa ja kiistat ruumiin omistusoikeudesta periytyvät tältä ajalta. Monet havittelivat ruumista, joka oli muisto kunnioitetusta oppineesta ja johon alettiin nopeasti yhdistää myös pyhyyden status. Ensimmäisten joukossa sitä olivat vaatimassa itselleen Tuomaan perhe, Pariisin yliopiston taiteiden tiedekunta ja dominikaanit. Keskiaikaisessa yhteiskunnassa pyhimysten reliikit toimivat voiman symboleina, niitä voitiin käyttää vallan välikappaleina, turvana ulkoisia uhkia ja lääkkeenä sairauksia vastaan. Ottaen huomioon pyhäinjäänteiden voiman ja monipuolisuuden ei ole ihme, että ne herättivät erilaisia intohimoja ja niiden vuoksi oltiin valmiita äärimmäisiin tekoihin: niitä piilotettiin, paloiteltiin, väärennettiin ja varastettiin yleisesti.

Otan tutkimuksellani kantaa viime vuosikymmeninä yleistyneeseen näkemykseen reliikkien merkityksen vähenemisestä myöhäiskeskiajalle tultaessa. Vastoin tätä tulkintaa tutkimukseni osoittaa myöhäiskeskiajan uskonnollisen kulttuurin olleen vahvasti materiaalinen: ennen muuta pyhimysten jäänteet olivat käsin kosketettavina, haistettavina ja maistettavina haluttuja ja himoittuja – ne olivat keskeisiä pyhän ja yliluonnollisen kokemuksessa. Tämän lisäksi keskustelen paikallisen ja universaalin pyhimyskultin yhteyksistä ja eroista. Korostan, että ymmärtääksemme pyhäinjäännösten merkitystä, meidän on tarkasteltava niiden sekä fyysistä että kirjallista läsnäoloa osana yhteisöään. Tarkastelutapa nostaakin esille useita paikallisyhteisöille tärkeitä Tuomaan kultteja yhden universaalin pyhimyskuvan sijaan.

Tuomas Akvinolainen on kahden pään pyhimys. Toista pääkalloa säilytetään reliikkinä Santa Maria Annunziata kirkossa, Privernossa (kuva) ja toista Toulousen dominikaanikirkossa.

Tuomas Akvinolainen on kahden pään pyhimys. Toista pääkalloa säilytetään reliikkinä Santa Maria Annunziata kirkossa, Privernossa (kuva) ja toista Toulousen dominikaanikirkossa.

Tuomaan ruumiin keskiaikainen historia huipentuu monikerroksiseen tarinaan siitä, kuinka Fossanovaa lähellä olleen Fondin linnan kreivi, Honoratus I Caetani, otti haltuunsa luostarissa kunnioitetun Tuomaan ruumiin ja lahjoitti sen lopulta salaisten neuvottelujen päätteeksi dominikaanisääntökunnan haltuun. Julkisuuteen päästettiin tarina, jonka mukaan dominikaanit ryöväsivät Fossanovasta salajuonen avulla Tuomaan pyhäinjäänteet. Dominikaanisääntökunnan kenraaliministeri joutui tilille asiasta, ja onnistui kuin onnistuikin vakuuttamaan paavi Urbanus V:n siitä, että pyhimyksen viimeisen lepopaikan kuului olla sääntökunnan hoivissa. Kyseiseksi lepopaikaksi paavi määräsi Toulousen dominikaanikonventin. Paavi ohjeisti myös dominikaaneja siitä, kuinka siirtää suositun pyhimyksen ruumis pois maasta: ruumiin sisältävä reliikkilipas tuli kätkeä säkkiin ja laittaa aasin selkään niin, etteivät italialaiset huomaisi ja estäisi kuljetusta. Ruumis saapui onnellisesti Toulouseen, Ranskaan 28. tammikuuta 1369. Translaatiokertomuksen mukaan pyhimyksen kunniaksi kyseiselle päivälle järjestettiin loisteliaat tervetuliaisjuhlat.

Fossanovan sisterssiläisluostari missä Tuomas kuoli. Kuva: Pippo-b, Wikimedia Commons, GNU FDL.

Fossanovan sisterssiläisluostari missä Tuomas kuoli. Kuva: Pippo-b, Wikimedia Commons, GNU FDL.

”Löysin” Tuomaan ruumiin tarinan osallistuessani Suomen Rooman instituutin Villa Lanten silloisen johtajan Christian Krötzlin perustamaan keskiajan kommunikaatiota käsittelevään työryhmään vuonna 2003. Työryhmässämme kommunikaatio ymmärrettiin laajasti ja oma ajatukseni oli tarkastella keskiaikaisia pyhimysjuhlia, niiden rituaaleja ja viestejä. Vatikaanin käsikirjoituskatalogi johdatti minut Tuomaan pyhimyshistoriaa käsittelevän 1300-luvun lopun käsikirjoituksen luo. Jännittävä teksti siitä, kuinka pyhimyksen ruumista siirrettiin ja piiloteltiin Fossanovan sisterssiläisluostarissa ja kuinka se kuljetettiin salaa aasin selässä Italiasta Ranskaan, vei minut mukanaan. Työryhmän lopputyö ei tietystikään kattanut herkullista aihetta kuin pieneltä osalta ja oli selvää, että materiaalista voisi kirjoittaa myös väitöskirjan. Väitöskirjaa varten jäljitin Tuomaan luureliikkejä ja niistä kertovia tekstejä Italiasta ja Toulousesta, ja tarttui käteen jokunen teksti muualtakin. Väitöskirjan viimeistelyn jälkeen päällimmäiseksi tunteeksi jäi, että Tuomaan maallisen tomumajan vaiheissa olisi ainekset vaikka kokonaisen kirjasarjaan.

Marika Räsänen työskentelee tutkijatohtorina Suomen Akatemian rahoittamassa projektissa ”Uskonnollinen reformi ja maallikot myöhäiskeskiajalla” kulttuurihistorian oppiaineessa. Parasta aikaa hän on vierailevana tutkijana Bergische Universität Wuppertalissa, Saksassa.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Opinnäytteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *