Tikapuut

Kuljailen ja kiertelen. Sattuipa sopivasti rakkaani talo kiertomatkan varrelle.  Kolmannen kerroksen ikkunassa palaa vielä valo. Kaivan taskustani puhelimen ja etsin numeroa. Ei löydy. Etsin ovikoodia tallennetuista viesteistä. Ei löydy sitäkään.

Tähyän kadulle. Olisiko joku naapuri tulossa pilkun jälkeen kotiin. Alan pian punnita päätöksiä: lähteäkö kotiin, vai yrittääkö vielä. Valitsen jälkimmäisen vaihtoehdon. Ensimmäinen haaste on helppo. Rimpulat loikkaavat puisen aidan yli kevyesti.

Toinen haaste on vaikeampi. Alan pinota kulmabaarin takaoven edestä löytämiäni kaljakoreja ja maitolavoja tikkaiksi. Viisikerroksisen talon valloittaminen näyttää mahdottomalta. Olen salaa ylpeä itsestäni, vaikka rakkaani tosin asuu toisessa kerroksessa.

Viimein tuskaiset kynnet tarttuvat kaiteeseen. Nousen ylös ja hakkaan ovea. Äkäinen emäntä tulee avaamaan oven. Huomaan rakkaani vanhentuneen kolmekymmentä vuotta, ja ilmeisesti myös vaihtaneen sukupuolta.

Maleksin yksin kotiin. Rakkaani on muuttanut pois.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Proosa Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *