Urheilu ja globalisaatio

Monitieteinen populaarikulttuurin tutkimuksen ja opetuksen edistämiseen erikoistunut IIPC-instituutti järjesti Turun yliopiston Educariumissa perjantaina 22.11.2013 seminaarin ”Urheilu ja globalisaatio”. Seminaarissa tarkasteltiin eri näkökulmista urheilun, globaalin mediakulttuurin ja talouden sidoksia.

Seminaarin alustajina toimi urheilukulttuuriin perehtyneitä tutkijoita ja asiantuntijoita Turun yliopistosta ja Aalto-yliopistosta. Nyrkkeilyä, jalkapalloa, olympialaisia, televisiota ja sosiaalista mediaa käsittelevät esitelmät lähestyivät modernia, globaalia kilpaurheilua ideologian, politiikan, performatiivisuuden ja estetiikan näkökulmista.

Seminaarissa puhuivat Markku Jokisipilä (yliopistonlehtori, Baltic Sea Region Studies, TY), John Richardson (professori, musiikkitiede, TY), Max Ryynänen (visuaalisen kulttuurin lehtori, Aalto-yliopisto), Benita Heiskanen (TIAS-kollegiumtutkija, nyttemmin John Morton -keskuksen johtaja, TY), sekä Riikka Turtiainen (yliopisto-opettaja, kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma, TY).

Kisat avasi Markku Jokisipilä. Otsikolla ”KOK ja kisojen televisiointioikeudet – idealismista kapitalismiin” alustanut Jokisipilä analysoi olympiakomitean taloudellisia sidoksia viiltävästi. Idealistisen olympiahengen on korvannut kova kaupallinen ajattelu, mikä taas on mahdollistanut puhtoisen tuotemerkin poliittisen hyödyntämisen. Yksi keskeinen rahastuskohde ovat juuri televisiointioikeudet. Vaikka jo Berliinin 1936 olympialaisissa oli pientä alueellista televisiokokeilua, varsinaisesti ensimmäiset televisioidut olympialaiset järjestettiin Tokiossa 1964. Siitä lähtien televisiointioikeuksien hinta on kasvanut eksponentiaalisesti – erityisesti kisoihin liittyvä taloussuunnittelu ammattimaistui ja olympialaiset kaupallistuivat Juan Antonio Samaranchin kaudella Kansainvälisen olympiakomitean johtajana 1980–2001. Kylmän sodan jälkeen KOK:n liikkumavara lisääntyi, olympialaisista tuli osa tv-vetoista globaalikapitalistista viihdeteollisuutta. Kun ansaintalogiikkaan lisätään verovapaus ja järjestäjätahojen sitoutuminen alati kasvavien menojen kattamiseen, saadaan aikaan rahantekokone. Jokisipilä esittikin aiheellisen kysymyksen: paljonko on jäljellä olympia-aatteesta?

John Richardson tarkasteli 2012 Lontoon kesäolympialaisten avajaisia otsikolla ”Local and Global Meanings of London Olympics Opening Ceremony”. Avajaiset ohjasi erittäin itsenäinen ja provokatiivinen auteur-ohjaaja Danny Boyle, joka tunnettiin ennestään mm. elokuvistaan Trainspotting (1996) ja Slummien miljonääri (2008). Richarsonin analyysin keskiössä oli Boylen ideoima audiovisuaalisen estetiikka suhteessa englantilaisuuteen. Avajaiset olivat brittiläisen populaarikulttuurin symbolista ilotulitusta, mukana olivat mm. Mr Bean, Harry Potter, Monty Python ja valtava määrä englantilaisia popyhtyeitä. Kansallinen identiteetti esiteltiin kansainvälisen koneiston avulla näyttävästi, hyödyntäen nuorisolle tuttuja nopeita leikkauksia, rytmejä sekä ennen muuta brittiläiselle yleisölle tärkeitä ja tuttuja kuvia ja ääniä. Vasemmistolaisen ja vastakulttuurisen Boylen tapa hyödyntää niin William Blaken Jerusalemia kuin kritisoida kapitalismia maan teollistumisprosessia kuvaamalla, tuottivat eräänlaisen ekokriittisen populaarikulttuuriluennan englantilaisuudesta. Avajaisten audiovisuaalisessa pop-tykityksessä suffragettimarttyyrit ja kansallinen terveydenhoito kukkivat rinnan James Bondin ja helikopterista hyppäävän kuningattaren kanssa.

Max Ryynänen esitelmöi otsikolla ”Taidejalkapallo”. Omaperäisessä puheenvuorossaan hän määritteli urheilun ja taiteen erotteluja kauneuden ja estetiikan käsitteiden kautta. Jos julkinen taidemaailma ja taide ovat eri asioita, urheilussa huippulaatua edustaa kaikkein julkisin urheilu. Ryynänen eteni nopeasti Tertullianuksesta renessanssineroihin, kamputsealaisesta psykedeelisestä musiikista John Deweyn pragmatismiin. Perusideana oli se, että museoitu taide ei välttämättä enää palkitse meitä, vaan esteettinen vuorovaikutus saatetaan saada vaikkapa huippu-urheilusta. Tällöin jalkapallon MM-kisat voidaan nähdä taidekokemuksena, jossa urheilijan tekninen suoritus näyttäytyy luovana tekona, brasilialaisten pihapelien luovien kikkailujen avautuessa välillä kauniina jalkapallona kaikkein suurimmilla areenoilla. Voitaisiinko esimerkiksi Zlatan Ibrahimovicia pitää eräänlaisena taiteilijana, jos hän välillä esittää sellaisia temppuja, jotka eivät johda suoraviivaisella tavalla kohti tulosta? Onko joskus luova teko tärkeämpi kuin sen tulos? Esteettinen kulttuuri nousee tällöin taidekokemuksen lähteeksi katsojille ja tuloskulttuuri jää hetkeksi syrjään.

Benita Heiskanen alusti nyrkkeilyn ja sotapropagandan suhteesta. Kuva: Kimi Kärki.

Benita Heiskanen alusti nyrkkeilyn ja sotapropagandan suhteesta. Kuva: Kimi Kärki.

Kahvitauon jälkeen Benita Heiskanen analysoi nyrkkeilyä politiikkana otsikolla ”Urheiludiplomatiaa ja sotapropagandaa – nyrkkeily ideologian välikappaleena”. Nyrkkeilyä on hyödynnetty erityisesti Yhdysvalloissa propagandavälineenä, osana sotilaallisten konfliktien julkisuutta. Nyrkkeilyottelu luo kollektiivisen identiteetin, vahvistaa me-henkeä ja toimii kulttuuridiplomatian välineenä. Paul Gilroyn sanoin: urheilusta on tullut sotaa ja sodasta urheilua. Heiskanen poimi esimerkkejä nyrkkeilyn merkityksestä Yhdysvaltain sotahistoriassa. Kun musta Joe Louis voitti saksalaisen Max Schmelingin 1938, voitosta tuli symbolinen ja ideologinen. Toisen maailmansodan aikana sotatila nosti nyrkkeilyn suosion huipulle, siitä tuli Yhdysvaltain seuratuin laji. Vastaavasti terrorismin vastainen sota on nostanut nyrkkeilyä uudelleen, Irakille luotiin nyrkkeilyn olympiajoukkue osana presidentti George W. Bushin Operation Iraqi Freedomia, joukkue leireili yhdessä Yhdysvaltain joukkueen kanssa ennen Ateenan olympialaisia. Samanaikaisesti nyrkkeily palasi Mike Tysonin lopettamisen jälkeisestä julkisuuden aallonpohjasta, televisiointi palasi ilmaiskanaville ja otteluita voitiin katsoa suorina satelliittiyhteyden kautta sotilastukikohdissa. Kansallinen puoluepolitiikka ja viihdeteollisuus kietoutuivat yhteen, nyrkkeily nousi jälleen keskeiseksi esimerkiksi sodan ja urheilun symbioottisuudesta.

Seminaarin viimeisen ja Sotshin olympialaisten vuoksi ajan hermolla olleen esitelmän piti Riikka Turtiainen otsikolla ”Mustien panttereiden tervehdyksestä sateenkaarikynsiin – urheilijat vaikuttajina sosiaalisen median aikakaudella”. Turtiaisen oman tutkimuksen keskiössä on mediaurheilu, erityisesti urheilijan näkökulma suhteessa sosiaaliseen mediaan. Hän seuraa useita tunnettuja huippu-urheilijoita ja analysoi heidän toimintaansa sosiaalisessa mediassa. Esimerkiksi jalkapallojoukkue Real Madridin puolustaja Sergio Ramos avaa sosiaalisessa mediassa näkymän kulissien taakse, perhe-elämään ja urheilijoiden väliseen sosiaaliseen dynamiikkaan, mutta toki esittelee myös sponsorivarusteita. Läsnäolosta sosiaalisessa mediassa on tullut osa urheilijoiden julkista toimintaa, he mm. seuraavat ahkerasti toistensa Twitter-päivityksiä; siellä voidaan paitsi osoittaa hyväksyntää myös käydä ottelun ulkopuolista psykologista kamppailua. Joskus tämä myös saattaa johtaa ylilyönteihin. Kiinnostavaa on se, että urheilu on miljardien liiketoimintaa, mutta taustarahoittajat ja mediayhtiöt eivät voi enää säädellä mediasisältöjä. Tässä suhteessa mediaprovokaatioiden historia Tommie Smithin ja John Carlosin Black Power -tervehdyksestä 1968 Méxicon olympialaisissa Cathy Freemanin kantamaan aboriginaalilippuun 2000 Sydneyn olympialaisissa saanevat jatkoa. Viimeisimpänä vastaavana tempauksena, ennen Sotshin olympialaisia, Emma Green Tregaron sateenkaarikynnet nousivat mediajulkisuuteen venäläisten sukupuolivähemmistöjen kohtelun protestina.

Seminaari päättyi vilkkaaseen ja antaumukselliseen keskusteluun globaalin mediaurheilun ja politiikan kytkennöistä.

Kirjoittaja on kulttuurihistorioitsija, joka koordinoi IIPC:n lisäksi PPCS-tohtoriohjelmaa ja EurHeri-maisteriohjelmaa.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tapahtumat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *