Luovan kirjoittamisen opettajalle kirjoittaminen on paitsi kaunista turhuutta myös ovi toisten ihmisten tajuntaan

HENK_Nikkilä_Tamminen_kuva

Petri Tamminen. Kuva: Esko Keski-Vähälä.

Kirjailija Petri Tamminen toimii luovan kirjoittamisen yliopisto-opettajana Niina Revon kirjoitusvapaan ajan helmikuun loppuun asti. Hiiskuttua haastatteli vastikään Sirkkalaan asettunutta Tammista kirjoittamisesta, opettamisesta ja kirjoittamisen opettamisesta.

Olet aiemminkin opettanut luovaa kirjoittamisen oman kirjoittamisesi ohella, missä kaikkialla?

Olen opettanut Turun yliopiston lisäksi Oriveden opistossa ja Nuoren Voiman Liitossa. Tänä kesänä vedin viikon kurssin Joutsenon opistossa. Teatterikorkeakoulussakin olen käynyt pari pientä kurssia pitämässä. Vääksyn alakoulussa pidin yhden syksyn kirjoittajakerhoa. Kaikilla näillä kursseilla on tullut sama tunne, siis siinä vaiheessa kun kurssilaiset rentoutuvat uskaltamaan: on se ihme ja kumma mitä kaikkea kiinnostavaa ihmisten mieleen tulee – vaikka kadulla aina luulee, että ihmiset ovat vain vastaantulijoita.

Miltä tuntuu omistautua nyt täysipäiväisesti opettamiselle?

Ihan loistavalta. Nimenomaan omistautuminen on nykymaailmassa suuri nautinto.

Jääkö kirjoittamiselle aikaa?

En oikein osaa sanoa vielä. Jos jää, niin hyvä; jos ei jää, niin hyvä että joutuu pitelemään, kartuttamaan.

Niina Repo kirjoittaa luovan kirjoittamisen Ote-nettilehdessä sinulle: ”Toivottavasti saat työstä ja opiskelijoilta yhtä paljon kuin opiskelijat takuuvarmasti saavat sinulta.” Mitä annettavaa sinulla mielestäsi on opiskelijoille? Missä olet vahvimmillasi opetuksessa?

Aikaisemmin uskoin, että silläkin pääsee pitkälle, kun täyttää luokkahuoneen aforismeilla ja viisauksilla. Sitten huomasin, että ennen pitkää viisaudet aina kumoavat toisensa. Nykyään yritän opettaa lukijan tajua, joka on kirjailijan tärkein työkalu. Opetan sitä yksinkertaisesti niin, että otan jokaisen virkkeen tosissani. Olen vahvimmillani konkretiassa, lähiluvussa, jopa kielenhuollossa. Kirjoittajan pohjimmaiset kysymykset ovat yleensä mistä ja miten. Kumma juttu, mutta tuo ensimmäinen kysymys selviää yleensä kuin itsestään, kunhan saa keinoja ja itseluottamusta tuohon jälkimmäiseen.

Entä mitä uskot saavasi opiskelijoilta?

Uskon saavani opiskelijoilta juuri tuota mainitsemaani ihmetystä ja kummastusta, että millaisia maailmoja onkaan olemassa. Väittävät ettei toisen tajuntaan voi päästä, mutta ei pidä paikkaansa, suoraan ja täsmällisesti kirjoittamalla se onnistuu.

Onko seitsemän kuukautta sinulle lyhyt vai pitkä aika toimia opettajana? Mitä kaikkea siinä ajassa ehtii saada aikaiseksi?

Viikonloppukurssillakin tapahtuu vaikka mitä. Aika on ruhtinaallisen pitkä. Toisaalta olen itse opetellut viimeiset 20 vuotta kirjoittamaan yksinkertaista, kirkasta virkettä, ja vieläkin sotkeennun ja hapuilen.

Olet opiskellut Tampereen yliopistossa tiedotusoppia. Onko koulutuksesta ollut hyötyä myöhemmin? Miten se on vaikuttanut työskentelyysi?

Syksyn ohjelmaan kuuluu taide- ja kulttuurijournalismin kurssi, se ainakin sopii taustani puolesta hyvin. Omaan kirjoittamiseeni lehtityöllä on ollut iso vaikutus. Siinä hommassa todella oppii, että lukijasta pitää napata ote heti, jos meinaa.

Olet aiemmin pohtinut haastatteluissa kirjoittamisen opettamista. Miten näet asian nyt, miten kirjoittamista tulisi opettaa?

Opiskelijan tiedostetut vahvuudet pitää noteerata, mutta tiedostamattomia vahvuuksia pitää suorastaan alleviivata. Vastaavasti tiedostettuja heikkouksia voi alleviivata, mutta tiedostamattomat heikkoudet pitää hellävaraisesti vain noteerata. Oleellista on että kaikki ei voi tapahtua kurssilla, siellä pannaan asioita liikkeelle.

Kirjoittamisen opettamista sopii epäillä, minäkin epäilen jatkuvasti. Mutta samaan aikaan vaalin ylpeydellä sitä tietoa, että kursseilla syntyy kirjailijoita. Olen itsekin ainakin ohimennen ja pieneltä osaltani opettanut jo kuutta tai seitsemää sellaista opiskelijaa, jotka ovat myöhemmin julkaisseet kirjan, menen kohta laskuissa sekaisin.

Kenelle suosittelisit luovan kirjoittamisen opintoja?

Kirjallisen ilmaisun taitoja tarvitsevat tietenkin ihan kaikki, mutta opintoja suosittelen niille, joiden tekee mieli kirjoitetuilla sanoilla kertoa miltä heistä tuntuu elää.

Mikä on mielestäsi kirjoittamiskoulutuksen arvo?

Jos koolla on seurue, joka murehtii Suomen teollisuustuotannon ja vaihtotaseen heikkeneviä lukuja – niin kuin me kaikki tietenkin murehdimme – on paha ruveta korostamaan novellistiikan opetuksen merkitystä. Mutta toisaalta, jos maailmasta ottaa pois kaiken kauniin turhuuden (Waltarin mielitermejä) ja jättää pelkän teollisuustuotannon ja vaihtotaseen, niin mitä tästä elämästä jää jäljelle?

Entä miten näet Turun yliopiston luovan kirjoittamisen oppiaineen aseman Suomen kirjallisella kentällä?

Turun oppiainehan on kehumattakin ihan siellä kärjessä. Oppiaineessa on tehty niin hienoa työtä, että se on yliopistolle aidosti vetovoimatekijä.

Olet kuvaillut itseäsi kirjoittajana alakuloiseksi, hitaaksi ja kärsimättömäksi. Miten kuvailisit itseäsi opettajana?

Yläkuloinen, nopea ja kärsivällinen.

Minkälainen on suhteesi Turkuun?

Asuin Turussa ikävuodet 4–19, siis leimautumisvuodet. Toisin sanoen tunnen tuntevani joka talon ja joka kohdan, vaikken tuntisikaan. Minun ei tarvitse perustaa maailmaa, maailma on jo perustettu.

Haastattelija on taidehistorian opiskelija, joka toimi historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen harjoittelijana kesällä 2014.

Share on Facebook27Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Henkilökunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *