Nettiäitien tutkimus tuulettaa aiempia käsityksiä äitiydestä ja sen tutkimisesta

Nettiäidit – vauvapalstailijat, äitibloggarit ja Facebookin Äitylit – ovat nykypäivän sosiaalisen median ilmiö, josta monella on mielipide. Vauvapalstoilla äidit tarjoavat kirjavan joukon vastauksia asiaan kuin asiaan ja kiistelevät siitä, onko pulloruokinta hyväksyttävää vai ei.

Netin vauvapalstoista on tullut osa monien äitien arkea. Tutkimuksissa avataan mm. niiden merkityksiä eri näkökulmista. Kuva: Mari Lehto.

Netin vauvapalstoista on tullut osa monien äitien arkea. Tutkimuksissa avataan mm. niiden merkityksiä eri näkökulmista. Kuva: Mari Lehto.

Iltapäivälehdet ja Feissarimokat kertovat meille kilpaa, miten naurettavasti äiti-ihmiset netissä käyttäytyvät ja kasvatuksen asiantuntijat varoittelevat äitejä liiallisesta älylaitteiden käytöstä lasten kustannuksella. Fiktiivisistä nettiäideistä on tullut myös osa populaarikulttuurin äitikuvastoa. Mistä kaikesta ilmiössä oikein on kyse? Siitä ottavat selvää väitöstutkimuksissaan kaksi historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen jatko-opiskelijaa, Mari Lehto ja Suvi-Sadetta Kaarakainen – molemmat äitejä itsekin.

Mari tarkastelee mediatutkimuksen artikkelimuotoisessa väitöstutkimuksessaan huonon ja hyvän äitiyden normeja ja muotoja sosiaalisessa mediassa suhteessa muuhun mediapuheeseen. Tutkimuksen kohteena ovat muun muassa äitiysblogit, vauva.fi-foorumin keskustelut ja Ylen Teiniäidit-sarja. Anglo-amerikkalaiselle kulttuurialueelle painottunut äitien nettitoimijuuden tutkimus saa vihdoin rinnalleen myös suomalaisen vanhemmuuskulttuurin ja sen erityispiirteitä huomioivan näkökulman. Tutkimuksen neljässä artikkelissa analysoidaan, miten suomalaisäidit hahmottavat, neuvottelevat ja kiertävät hyvän ja huonon äitiyden määritelmiä ja normeja. Analyysin hampaisiin pääsevät ironia kerronnan muotona symbolisen pääoman näkökulmasta, teiniäitiys, imetys ja suosittujen äitibloggareiden asiantuntijarooli vanhemmuuspuheessa. Viitekehyksenä tutkimuksessa toimii sosiologinen uusi luokkatutkimus, jossa etsitään kaikenkattavien luokittelujen sijaan kulttuurisia käytäntöjä ja luokkaeron vivahteita.

Suvi-Sadetta puolestaan tarkastelee kulttuurihistorian väitöstutkimuksessaan nettiäitiyden esihistoriaa selvittämällä, miten äitien ja tietoteknologian suhde on rakentunut 1980-luvulta tähän päivään. Tutkimuksessa ääneen pääsevät äidit ja heidän kokemuksensa ja muistonsa informaatioteknologiasta kolmelta eri vuosikymmeneltä. Äitien kokemuskerronnan ja kulttuurisen äitiys- ja teknologiapuheen dialogin kautta tutkimuksessa analysoidaan teknologian jäsentymistä osaksi äitien elämää – sen merkityksiä ja mahdollisuuksia. Tutkimuksen näkökulmina ovat aineistosta nousseet äitiyden ja teknologian erityiset kohtaamiset: työ, oma tila, kodin järjestys, sosiaaliset suhteet ja verkostot, lapset sekä äitien toimijuus verkkoympäristöissä.

Molemmissa tutkimuksissa ravistellaan usein annettuina otettuja käsityksiä äitiydestä. Myös teknologiaa, sen merkityksiä ja mahdollisuuksia arvioidaan uudelleen. Toisiaan täydentävien tutkimusten kautta haluamme paitsi monipuolistaa äitiydestä käytyä keskustelua, myös laajentaa äitiyden käsityksiä, toimijuuden mahdollisuuksia ja purkaa äitiyttä rajaavia kulttuurisia reunaehtoja ja rakenteita. Äitiyteen kohdistuva humanistinen tutkimus on erityisen tärkeää aikana, jolloin neutraalina näyttäytyvä puhe vanhemmuudesta – äitiyden tai isyyden sijaan – peittää helposti alleen äitiyteen liittyviä kipupisteitä ja luo illuusion siitä, että äitiys ja sen ymmärrettävyyden rajat nyky-yhteiskunnassa olisivat ongelmattomia.

Tutkimusblogi ”Teknoäidin Lokikirja” löytyy täältä.

Kirjoittajista toinen on mediatutkimuksen jatko-opiskelija ja freelancer valokuvaaja ja toinen kulttuurihistorian Junon tohtorikoulutettava. 

Share on Facebook18Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *