”Omin silmin” oppimassa – museotekniikan äärellä 1900-luvun alun Euroopassa

”Uusi ajanjakso museon historiassa alkaa sen sisustuksella”, totesi U. T. Sirelius Suomen kansallismuseolle ja sen perustajille avaamisvuonna 1916 omistetussa Historiallisen aikakauskirjan ensimmäisessä numerossa. Avainasemassa uusimman museoteknisen tiedon etsinnässä olivat Eurooppaan vuosien 1907–1909 aikana tehdyt opintomatkat. Väitöstutkimukseni kohteena on Euroopan museoiden hyödyntäminen Suomen kansallismuseon sisustuksen ja toiminnallisuuden suunnittelussa.

Pienet yksityiskohdat tallentuivat matkapäiväkirjojen lehdille piirroksin ja kuvailuin. Myös ulkomaisia valmistajia ja toimittajia kirjattiin ylös. Matkapäiväkirjojen avulla hankittu tieto kuljetettiin kotimaahan ja jaettiin kollegoille. Julius Ailion (1872–1933) muistiinpanoja Kööpenhaminan Kunstindustrimuseetissa sijainneesta näyttelykaapista vuodelta 1908. Piirroksessa on havainnollistettuna kaapin mittasuhteet, materiaalit, ominaisuudet sekä esineiden asettelu sen sisälle. Lähde: Museoviraston arkisto, Julius Ailion kokoelma. Kuva: Anniina Lehtokari.

Pienet yksityiskohdat tallentuivat matkapäiväkirjojen lehdille piirroksin ja kuvailuin. Myös ulkomaisia valmistajia ja toimittajia kirjattiin ylös. Matkapäiväkirjojen avulla hankittu tieto kuljetettiin kotimaahan ja jaettiin kollegoille. Julius Ailion (1872–1933) muistiinpanoja Kööpenhaminan Kunstindustrimuseetissa sijainneesta näyttelykaapista vuodelta 1908. Piirroksessa on havainnollistettuna kaapin mittasuhteet, materiaalit, ominaisuudet sekä esineiden asettelu sen sisälle. Lähde: Museoviraston arkisto, Julius Ailion kokoelma. Kuva: Anniina Lehtokari.

1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Euroopassa museoita rakennettiin tai korjattiin aktiivisesti ja uutta teknologiaa otettiin käyttöön. Museotyönkuvan monimuotoistuminen sekä ammatillistuminen kehittyivät samaa tahtia ja kansalliset rajat ylittäneistä opintomatkoista muodostui vakiintunut toimintamuoto. Myös Suomen kansallismuseon virkamiehet matkustivat vuosien 1907–1909 aikana Euroopan eri museokaupungeissa. Matkat mahdollistivat laajan tietomäärän keräämisen lyhyessä ajassa ja täten hyödyttivät aikataulusta myöhässä ollutta hanketta.

Museovierailujen aikana tavattiin ulkomaisia kollegoja sekä solmittiin yhteyksiä. Samaiset kollegat jopa ohjasivat loppumatkan kohteiden valintaa suosituksillaan. Matkat olivat myös tapa kerätä kokemusta, kouluttautua sekä tutustua uusimpiin museoalan käytäntöihin. Uutuusarvon korostuminen yhtenä matkaa ohjaavana tekijänä ei toki tarkoittanut, että uusi olisi mielletty automaattisesti parhaaksi.

Tietoja matkan kulusta välitettiin kotimaahan kirjeiden ja korttien välistyksellä. Theodor Schvindtin (1851–1917) kollegalleen Hjalmar Appelgren-Kivalolle (1853–1937) lähettämä kortti Nürnbergissä sijaitsevasta Germanisches Nationalmuseumista vuodelta 1907. Vuonna 1857 museo muutti 1300-luvulla perustettuun entiseen luostariin, joka kunnostettiin museokäyttöä varten. Lähde: Museoviraston arkisto, Hjalmar Appelgren-Kivalon kokoelma. Kuva: Anniina Lehtokari.

Tietoja matkan kulusta välitettiin kotimaahan kirjeiden ja korttien välistyksellä. Theodor Schvindtin (1851–1917) kollegalleen Hjalmar Appelgren-Kivalolle (1853–1937) lähettämä kortti Nürnbergissä sijaitsevasta Germanisches Nationalmuseumista vuodelta 1907. Vuonna 1857 museo muutti 1300-luvulla perustettuun entiseen luostariin, joka kunnostettiin museokäyttöä varten. Lähde: Museoviraston arkisto, Hjalmar Appelgren-Kivalon kokoelma. Kuva: Anniina Lehtokari.

Matka-asiakirjoissa toistuu ajatus ”omin silmin” näkemisen tärkeydestä. Näyttelyhuoneiden mittasuhteet, valo, arkkitehtuurin ja kokoelmien vuoropuhelu, käytetyt materiaalit sekä esineiden esille asettamisen tavat – uudesta teknologiasta puhumattakaan – avautuivat paremmin kuin esimerkiksi ammattijulkaisujen sivuilta. Euroopassa kohdatut ideat tallennettiin muun muassa matkapäiväkirjoihin, jotka toimivat suunnittelutyön osana Suomeen palattua. Ulkomaiset esimerkit mahdollistivat vertailun, hyvien ja huonojen kokemusten keräämisen, argumentoinnin ja omien näkemysten järjestämisen sekä uudelleenmuotoilun. Ulkomaisten museoiden tilan ja materian havainnoiminen oli konkreettisesti apuna ”oman” museon sisätilojen sekä toimintojen suunnittelussa.

Tavat, joilla ulkomaisia esimerkkejä etsittiin, tutkittiin ja käytettiin kertovat myös museologisen tiedon leviämisteistä ja – tavoista, ammatillisen kouluttautumisen muodoista, museotekniikan trendeistä, alan verkostoista sekä uuden museorakennuksen suunnittelu- ja toteutusprosessista 1900-luvun alkupuolella. Aiheen kautta on mahdollista pohtia kansallisen ja kansainvälisen rajapintoja ja laajentaa näkökulmaa kansallisen ulkopuolelle.

Kirjoittaja on yleisen historian tohtorikoulutettava. 

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *