Valtakunnallisen Pohjois-Amerikan tutkimuskeskuksen toiminta on lähtenyt käyntiin vauhdilla

Helmikuussa toimintansa aloittaneen John Morton -keskuksen alku on ollut varsin lupaava: on perustettu tutkimusverkosto, pidetty juhlavat avajaiset sekä järjestetty ensimmäinen konferenssi. Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen allekirjoittaneelta amerikansuomalaiselta John Mortonilta nimensä saanut keskus näki päivänvalon kun Yhdysvaltain tutkimuksen tilaa arvioimaan perustettu työryhmä päätti, että Suomeen tarvitaan Pohjois-Amerikan tutkimuksen instituutti.

”Turussa on pitkään ollut yksittäisiä Pohjois-Amerikan tutkijoita. Meidän tarkoituksenamme on tuoda näitä hajanaisia komponentteja yhteen saman katon alle”, kertoo keskuksen johtaja, Yhdysvaltain tutkimuksen dosentti Benita Heiskanen. Vaikka Yhdysvaltain, Kanadan ja Meksikon tutkimukseen erikoistunut keskus toimii Turun yliopiston yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan alaisuudessa, on kyseessä monitieteinen ja valtakunnallinen yksikkö. ”Meillä ei ole tarkoituksena olla provinsiaalinen yksikkö. Perustamassamme tutkimusverkostossa on mukana jo 70 tutkijaa ympäri Suomea. Mutta toki on mukavaa toimia juuri Turussa, koska täällä on niin hyvät puitteet järjestää erilaisia tapahtumia”, Heiskanen myöntää.

John Morton -keskuksen tutkimuskoordinaattori Johanna Leinonen, johtaja Benita Heiskanen ja konferenssisihteeri Malla Lehtonen pyöreän pöydän äärellä. Kuva: Otto Latva.

John Morton -keskuksen tutkimuskoordinaattori Johanna Leinonen, johtaja Benita Heiskanen ja konferenssisihteeri Malla Lehtonen pyöreän pöydän äärellä. Kuva: Otto Latva.

Yleishyödyllinen toimija

Tähän mennessä keskus on järjestänyt avajaisten lisäksi tutkimusverkoston tapaamisia sekä elokuun lopulla kolmepäiväisen ”Bridging North America: Connections and Divides” -konferenssin, jossa oli puhujia kolmestatoista eri maasta. ”Ensimmäiset kolme toimintavuotta on tarkoitus keskittyä tutkimusprofiilin luomiseen, saada tutkijoita mukaan keskuksen toimintaan ja tehdä hankehakemuksia”, Heiskanen kertoo.

”Etenkin post doc- tutkijoiden, jotka ovat laatimassa Pohjois-Amerikkaan liittyviä hankehakemuksia, kannattaa lähestyä meitä”, Heiskanen painottaa. ”Voimme neuvotella siitä, olisiko keskus tutkijalle sopiva kotilaitos. Lisäksi voimme tarjota työtilat, hallinnollista apua sekä tukea tutkimuksen substanssin puolesta.” Heiskanen sanoo, että keskukselle voi myös ehdottaa esimerkiksi seminaaria tai tapahtumaa, jonka kokee olevan ajankohtainen. ”Olemme avoimia kaikenlaisille yhteistyöehdotuksille.”

Keväällä keskus järjestää luentokurssin Pohjois-Amerikan rajoista sekä Turun kaupunginkirjastossa kaikille avoimen studia generalia -sarjan Pohjois-Amerikan turvallisuuskysymyksistä 2000-luvulla.

Heiskanen korostaa, että keskuksen tavoitteena on olla yleishyödyllinen toimija, josta hyötyvät paitsi valtakunnallinen yliopistoyhteisö myös koko yhteiskunta. ”Nettisivuillamme on tutkimusverkoston jäsenistä laadittu asiantuntijatietokanta, josta esimerkiksi tiedotusvälineet voivat etsiä sopivia henkilöitä kommentoimaan Pohjois-Amerikkaa koskevia uutisia.”

Monitieteinen identiteetti

Heiskanen itse opiskeli Tampereen yliopistossa Yhdysvaltain kirjallisuutta ja valmistuttuaan päätyi tekemään väitöskirjaa Texasin yliopistoon Austiniin. ”Siellä omaksuin monitieteisen identiteetin, sillä Yhdysvaltain tutkimuksessa ei ole olemassa yksittäistä tieteenalaa, johon identifioidutaan”, Heiskanen sanoo. Hänen tutkimuksensa kohteina ovat olleet esimerkiksi Yhdysvaltain etnorodulliset suhteet, latinot, maahanmuuton historia, Yhdysvaltain ja Meksikon välinen raja-alue sekä siellä tapahtuva väkivalta.

Väiteltyään vuonna 2004 Heiskanen on työskennellyt post doc -tutkijana Irlannissa Clinton Institute for American Studies -keskuksessa, apulaisprofessorina Etelä-Tanskan yliopistossa sekä kollegiumtutkijana Turussa. Kun John Morton -keskuksen johtajan paikka aukesi, Heiskanen haki sitä. ”Tietenkin hain, ja onneksi sain paikan! Tämä on siksikin niin loistava tehtävä, ettei tarvitse astua kenenkään toisen saappaisiin vaan saan luoda ja kehittää aivan alusta asti tätä toimintaa”, Heiskanen toteaa.

John Morton -keskus työllistää Heiskasen lisäksi tällä hetkellä tutkimuskoordinaattorin sekä harjoittelijan. Keskukselle tulee viikoittain työhakemuksia ympäri maailmaa, ja sähköpostilistalla on runsaasti tilaajia. ”Se osoittaa tietoisuuden meidän toiminnastamme levinneen kulovalkean tavoin”, Heiskanen sanoo tyytyväisenä.

Kirjoittaja on taidehistorian opiskelija, joka toimi historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen harjoittelijana kesällä 2014.

Share on Facebook17Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *