Vanhojen suomalaisten käärmemielikuvien lähteillä

Suomalaisen maatalousyhteisön vanhassa kertomusperinteessä käärmeet on kuvattu sekä uhkatekijöinä että talon suojelijoina. Talon menestyksen turvanneista käärmeistä kertova perinne sisältää eri ajoilta periytyviä kerrostumia, jotka kuitenkin jakavat yhteisen kulttuurisen logiikan.

Tarinoissa elätti- ja haltiakäärmeiden asuinpaikoiksi on mainittu usein kivimuodostumat, vanhat saunarakennukset tai talon uunin alusta. Nämä olivat kansanuskossa yhteyspaikkoja tuonpuoleiseen maailmaan. Kuva: Juha Huvinen.

Tarinoissa elätti- ja haltiakäärmeiden asuinpaikoiksi on mainittu usein kivimuodostumat, vanhat saunarakennukset tai talon uunin alusta. Nämä olivat kansanuskossa yhteyspaikkoja tuonpuoleiseen maailmaan. Kuva: Juha Huvinen.

OPIN_Huvinen_Kuva2Loppukesän marjametsässä vastaan luikerteleva käärme aiheuttaa monille inhon tunteen ja vilunväristyksiä. Ei olekaan yllättävää, että tällaisia vahvoja tunteita herättävällä eläimellä on ollut merkittävä symbolinen rooli useissa kulttuureissa. Suomalainen perinteinen maaseutuyhteisö ei ole tässä suhteessa ollut poikkeus, vaikka maamme käärmelajisto on varsin suppea. Käärmeet ovat olleet yksi yleisimmistä aiheista vanhassa uskomustarinaperinteessä. Tutkielmassani tarkastelen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon tallennettuja elätti- ja haltiakäärmetarinoita ikkunana suomalaisen käärmeperinteen mielikuvakerrostumiin, sen kollektiivisiin rajoihin ja kulttuurirajat ylittäviin sisältöihin.

Tarinoiden keskeisenä juonena ovat kuvaukset talossa ruokituista käärmeistä, joiden roolina oli karjan hyvinvoinnin, talon menestyksen tai sadon turvaaminen. Toisaalta käärmeet esiintyvät tarinoissa myös tietäjien pitäminä apueläiminä. Aiemmassa kirjallisuudessa tarinoiden käärmeet on usein tulkittu rantakäärmeiksi. Tämän tulkinnan sijaan ne näyttävät kuitenkin liittyvän enemmän mytologiaan kuin biologiaan. Elätti- ja haltiakäärmetarinoissa on jo aiemmin osoitettu olevan useita kerrostumia, jotka ulottuvat aina šamanistisista eläinkäsityksistä kristilliseen paholaisuskoon. Keskeistä aineistossa on kuitenkin esikristillisen maanviljelysyhteisön mielikuva tuonelaan liittyvästä käärmeestä, joka oli samaan aikaan sekä hyvä hedelmällisyyden haltia että paha tuhoaja. Tarinat näyttävätkin tässä suhteessa sisältävän viittauksia ukkosenjumalan kanssa taistelevan maailmankäärmeen mytologiaan.

Tarinoissa käärmeen symbolinen voima pohjautuu sen rooliin kahta maailmaa yhtä aikaa edustavana poikkeustapauksena, joka pystyy liikkumaan tämän- ja tuonpuoleisen välillä. Tuonpuoleisesta käärme tuo mukanaan joko tietoa tai sadon kasvulle tärkeää uudistavaa voimaa. Käärme edusti kuitenkin myös tuonpuoleisen pelottavia ja tuhoavia voimia. Näitä voimia voitiin yrittää hallita käärmeen kautta ja käärmettä vastavuoroisesti tuonpuoleiseen kohdistuneiden riittien avulla. Tämä kulttuurinen logiikka on yleistettävissä käärmeperinteeseen laajemminkin.

Kirjoittaja on uskontotieteen opiskelija, jonka pro gradu-tutkielma ”Kodinhaltija, noidan liittolainen ja tuonelan musta peto” käsittelee elätti- ja haltiakäärmetarinoita ikkunana suomalaiseen käärmeperinteeseen.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Opinnäytteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *