Ikuista elämää Taivaassa ja Twitterissä

 Konferenssin avasi Suomen Akatemian rahoittaman Mieli ja toinen -projektin tutkija professori Marja-Liisa Honkasalo. Kuva: Varpu Alasuutari.

Konferenssin avasi Suomen Akatemian rahoittaman Mieli ja toinen -projektin tutkija professori Marja-Liisa Honkasalo. Kuva: Varpu Alasuutari.

Elämän suurin mysteeri, kuolema, on tuottanut ihmisten mielissä mitä moninaisimpia kulttuurisia kuvia kuolemanjälkeisestä elämästä. Lokakuussa Sirkkalan kasarmilla järjestetyssä konferenssissa kuolemaa ja tuonpuoleista tarkasteltiin yli viidenkymmenen puhujan voimin Mieli ja toinen -tutkimusprojektin järjestämässä konferenssissa ”Images of Afterlife”. Esitelmät kuljettivat kuulijoitaan Tuonelan virralta kuolleista herätettyjen vuoteiden äärelle ja keskelle edelleen kipeän ajankohtaista Ukrainan kriisiä.

Pelottavat zombit, lohduttavat enkelit

Kuolema herättää lopullisuudessaan niin ihmetystä kuin pelkoa. Nykypäivän käsityksissä kuolleet harvoin nousevat haudoistaan, mutta vainajapelko on omalla tavallaan edelleen läsnä. 2000-luvun zombi-buumin historiaa valottivat Tommy Kuusela ja Kirsi Kanerva, jotka tarjosivat katsauksen skandinaavisten saagojen sisältämiin kuvauksiin vainajapelosta sekä siihen, minkälaisiin varotoimenpiteisiin kuolleiden paluun estämiseksi on voitu ryhtyä.

Toisaalta kuvat tuonpuoleisesta tarjoavat myös lohtua. Länsimaisen kuvaston keskiössä ovat olleet enkelit. Altti Kuusamon luento tarjosi katsauksen suojelusenkelikuvaston historiaan. Tony Walterin esitelmä puolestaan toi esille, miten kasvavissa määrin erityisesti nuorten surijoiden keskuudessa viitataan menehtyneisiin läheisiin enkeleinä. Elävien elämää seuraaviksi enkeleiksi muuttuvat erityisesti vauvat ja nuorena kuolleet. Uskomus ei ole kristillisen kirkon tai populaarien enkelikirjojenkaan mukainen, vaan osa kansanomaista uskomusta ja puhetapaa, jolla käsitellään menetystä.

Enkeli-isovanhempi suojelee lapsenlapsiaan maan päällä Taivaassa odottamisen sijaan. Kuva: Ringa Takanen.

Enkeli-isovanhempi suojelee lapsenlapsiaan maan päällä Taivaassa odottamisen sijaan. Kuva: Ringa Takanen.

Useissa esitelmissä havainnollistettiin myös, miten yhteys kuolleisiin voi säilyä myös kuoleman jälkeen – jopa kommunikointina. Yliluonnollisiksi määrittyvät kokemukset kuolleiden kohtaamisesta ovat kokijoilleen parhaimmillaan voimaannuttavia. Haasteeksi muodostuu usein ympäröivän yhteiskunnan negatiivinen suhtautuminen.

Nykyaika tuottaa uusia lohdun mahdollisuuksia. Innokasta keskustelua herätti Niall Gunterin esitelmä mahdollisuudesta saavuttaa ikuinen elämä Twitter-profiililla, joka jatkaa viestien generoimista käyttäjän kuoleman jälkeen.

Kunniakkaasta kuolemasta hysteriaan

Konferenssin esitelmät konkretisoivat kuolemaan suhtautumisen kulttuurisidonnaisuuden. Muutokset tulevat ilmi esimerkiksi siinä, mikä missäkin ajassa määrittyy ”hyväksi” tai ”pahaksi” kuolemaksi.

Heidi Kosonen toi esille, miten klassillisessa maailmassa itsemurha oli kunniakas ja maskuliininen tapa kuolla, ja se liitettiin usein sotureihin. Vasta renessanssin aikaan itsemurhaan alkoi yhdistyä feminiinisiä piirteitä, ja siihen alkoi entistä enemmän kytkeytyä myös mielenvikaisuus ja hysteria.

Myös hautaustavat heijastavat eroja ja muutoksia kuolemakäsityksissä. Suomalaisessa kulttuurissa pitkään harvinainen polttohautaus on erityisesti suurissa kaupungeissa muuttunut tyypilliseksi valinnaksi. Nykyajan trendejä kuvastavat myös vielä harvinaiset luonnonmukaiset hautausmaat.

Timothy Benedictin esitelmä herätti näkemään kuolemakuvastojen yhtäläisyyksiä. Benedictin mukaan joki toimii usein eskatologisen uskon symbolina, ja esitelmän jälkeen heräsikin keskustelua siitä, kuinka eri puolilta maailmaa löytyy samantapaisia uskomuksia, joissa vesi erottaa elävien ja kuolleiden maailmat toisistaan.

Tutkimisen vaikeudesta

Esitelmöitsijät nostivat esiin myös kuolemantutkimukseen liittyviä haasteita. Tällainen voi olla esimerkiksi ajallinen etäisyys. Toisaalta menneisyyden tuonpuoleiskäsityksiä manifestoivat arkeologiset hautalöydöt voivat tuoda meille tietoa jopa tuhansien vuosien takaisista kuolemauskomuksista.

Haasteelliseksi kuolemantutkimuksen tekee siihen liittyvä arkaluontoisuus. Laura Huttusen luento 1990-luvulla käydyn Bosnian sodan aikana kadonneiden ihmisten ja heitä surevien omaisten kohtalosta pysäytti kuulijansa. Huttunen toi ilmi, miten omaiset ilman ruumista jättävät tragediat estävät oikeanlaisen rituaalisen siirtymän olotilasta toiseen omaisten mielissä.

Haasteista huolimatta kuoleman rooli ihmiselämän keskeisenä tekijänä puolustaa sen paikkaa tutkimuskohteena. Tämä näkyi konferenssiosallistujien taustoissa: osallistujia oli runsaasti eri aloilta niin historia-aineiden, hoitotieteiden, yhteiskuntatutkimuksen ja taiteidentutkimuksen kuin tieteidenkäsittelytieteidenkin parista. Kuolema on aina ajankohtainen aihe, joka ylittää tieteiden ja ihmisten väliset rajat.

Kirjoittajat ovat myös konferenssissa puhuneita laitoksen jatko-opiskelijoita kulttuurihistorian, arkeologian ja taidehistorian oppiaineista.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tapahtumat Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *