Matkalla

Kuva Liian lähellä. Kuva: Jussi Ronkainen.

Liian lähellä. Kuva: Jussi Ronkainen.

Gradun tekeminen on kuin pitkän matkan kulkemista. Mukana kulkee usein myös liuta tunteita, haaveita ja ajatuksia. Yksi näistä on pelko. Omalla kohdallani pelko ei aina tyydy kulkemaan vierelläni, vaan ottaa askeleen edelleni ja saakin suunnannäyttäjän roolin, ohjaten ikävällä tavalla matkantekoani.

Tällä kulkijalla, pelolla, on monia tapoja liikkua. Se osaa hiipiä, äänettömästi ja hiljaisesti kuin tuuli. Se osaa myös juosta asioiden edelle ja luoda maailmoja, joita ei vielä ollutkaan. Se osaa rynniä näyttävästi sisään ja täyttää kaiken läsnäolollaan. Vitkastellakin pelko osaa, hidastaa matkantekoa, viivyttää liikkeelle lähtemistä ja pysäyttää taukopaikkoihin, joilla ei ole mitään virkaa. Onneksi pelko taitaa myös verkkaisen käyskentelyn, jolloin se kulkee rinnallani, sen kummemmin häiritsemättä.

Pelolla on monta olomuotoa

Pelko on samalla kertaa veronsa vaativa Tuonelan lautturi Kharon sekä auringonjumala Ra, jonka vertaista ei ole koko valtakunnassa. Pelko osaa naamioitua; se on kuin hurja Kali-jumala tai lempeä myötätunnon jumalatar Tara.

Pelolla on aivan uskomattomia kykyjä. Sen kenties erityisin kyky on estää toimimasta. Pelko pystyy estämään kirjoittamisen ja lukemisen, koska se osaa ennustaa tulevaa, tietää tarkalleen tulevan lopputuloksen, arvosanan; se osaa maalata silmieni eteen maiseman, jossa onnistuminen on sattumaa ja epäonni luonnonlaki.

Pelolla on myös läheinen ystävä: varmuus. Pelko ja varmuus inhoavat epätietoisuutta, ne haluavat tietää, mihin gradun kanssa päädytään, gradun rakenteen, kontekstin ja sopivien teoreettisten palasten paikan. Pelko pystyy myös suurentelemaan asioita ja saamaan teoreettisen viitekehyksen näyttämään taltuttamattomalta, aineiston liian suppealta ja lähteet epäpäteviltä.

Pelon voi oppia tuntemaan

Kun ymmärrän, millaista pelko on ja miten se minuun vaikuttaa, pystyn jatkamaan graduseikkailuani pelosta huolimatta. Olen pohtinut, mitä itse asiassa edes pelkään. Pelkään asioita, joita ei ole tapahtunut, joita ei ole olemassa. Pelko on kuvittelua.

Onneksi matkaa ei tarvitse tehdä yksin; mukana ovat toiset graduntekijät, ohjaajat ja tiedeyhteisö. Tutkimusongelmasta tai tieteenalasta riippumatta gradu yhdistää niin opiskelijoita kuin ohjaajiakin. Itseäni helpottaa ajatella, etten kulje graduni kanssa yksin.

Kirjoittaja tekee uskontotieteen gradua astangajoogasta.

 

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Opiskelijat Avainsana(t): , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *