”Paeta, paeta!” Pelon ja trauman musiikillinen kuvaus Silmät hämärässä -elokuvassa

Kersantti (Tauno Palo) ja luutnantti (Eino Katajavuori) elokuvassa Silmät hämärässä (1952).

Kersantti (Tauno Palo) ja luutnantti (Eino Katajavuori) elokuvassa Silmät hämärässä (1952).

Ranskalaisten kriitikoiden luomalla film noir -termillä tarkoitettiin alun perin toisen maailmansodan jälkeen tehtyjä, tietyntyylisiä synkkäsävyisiä amerikkalaisia elokuvia. Hollywoodin kulta-ajalta 1950-luvulle kukoistanut pessimistisistä tunnelmista, kohtalokkaista naisista sekä syvistä varjoista tunnettu genre syntyi vastareaktiona sota-aikana viljellylle optimismille. Synkkää tunnelmaa korosti myös musiikki, jossa keskeisiä olivat muun muassa tummat soinnit, matalat jouset, riipivät dissonoivat harmoniat ja pienille orkestereille tehdyt sovitukset. Lisäksi jazzin uudet tyylit, kuten bebop nousivat keskeiseksi genreksi urbaanien miljöiden ilmentämisessä ja painostavan tunnelman luomisessa.

Veikko Itkosen ohjaama film noir -tyylinen elokuva Silmät hämärässä (1952) kertoo nukkavierusta ”hullusta” kirjailijasta, joka päättää kirjoittaa tarinan neljästä ihmiskohtalosta: konttoristista, näyttelijästä, kersantista ja urheilijasta, joiden kohtaloa tarkastellaan neljässä erillisessä takaumajaksossa. Jokaista hahmoa määrittää jokin trauma. Kersantti (Tauno Palo) potee syyllisyyttä rintamalla kaatuneesta ystävästään, jota hän ei kyennyt pelastamaan. Kersantin takaumajakso ei kuvaa ainoastaan syyllisyyttä ja menetystä, vaan suurta kauhua kuoleman silmien edessä.

Kersantti (Tauno Palo) ja rikollinen nainen (Eija Karipää) elokuvassa Silmät hämärässä (1952).

Kersantti (Tauno Palo) ja rikollinen nainen (Eija Karipää) elokuvassa Silmät hämärässä (1952).

Kohtauksessa riitasointuiset, edestakaiset aiheet kuvaavat taistelun kaaosta ja kersantin murtumaisillaan olevaa mieltä. Mielentilaa korostaa musiikin ohella lähikuva hänen vääristyneistä kasvoistaan pommituksen keskellä. Ylhäältä päin ojennetun käden tartuttua kersanttia hartiasta kuullaan sankarillinen torvikutsu, joka ilmentää luutnantin miehisyyttä. Häntä kuvataan alakulmasta, kuin katsoen ylöspäin suomalaiseen sotilaaseen. Kuin painajaisunesta herätetty kersantti poimii kiväärinsä ja asettuu haudan reunalle, mutta lyyhistyy jälleen kauhusta lamaantuneena haudan pohjalle. Raudan sataessa kuullaan katkelma Frederik Paciuksen Sotilaspojasta vääristyneiden vaskien soittamana. Suomen sodan aikainen, isänmaallinen teos ilmentää sankaruuden ja isänmaallisuuden sijaan traumaattisuutta ja ihanteiden murtumista.

Kranaattikammoa kärsivän kersantin takaumassa yhdistyy sekä konkreettinen kauhu että pelko kasvonsa menettämisestä muiden silmissä. Hän ei kykene saavuttamaan sodan aikana viljeltyä sotilasihannetta, jossa fyysiset vammat symboloivat uhrautuneisuutta, kun taas henkiset vammat viittaavat pelkuruuteen. Tämän vuoksi Silmät hämärässä on varhainen sotatrauman kuvaus aikana, jolloin sodan arvet vielä ammottivat avoimina.

Kirjoittaja on musiikkitieteen neljännen vuoden opiskelija.

 

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Opiskelijat Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *