”Tämä ei ole lelu ja minä en leiki”

K. Heljakan kuvaleikkiä: Pelko, 2014.

K. Heljakan kuvaleikkiä: Pelko, 2014.

Monet muistavat kerrostaloasumiseen liittyen tutun kehotuksen: ”Hississä ei saa leikkiä”. Yhdysvalloissa olen törmännyt leikkikenttien portille kiinnitettyihin kyltteihin, jotka kieltävät aikuista astumasta leikkipuistoon, mikäli hän ei ole lapsen seurassa. Mediassa herätti viime syksynä keskustelua Manchesterissä sijaitsevassa Legolandissa tehty päätös estää yksinäisten aikuisten pääsy puistoon.

Leikki kielletty?

Pedagogien mukaan leikkiympäristö vaikuttaa merkittävästi lasten leikkiin sitä sekä mahdollistaen että rajoittaen. Lasten leikkipaikkoja maailmassa rajoitetaan, mutta pelko aikuisen leikkijän läsnäolosta arjessamme näivettää leikkisyyden toteutumismahdollisuuksia paitsi asenteellisuuden myös fyysisiä tiloja koskevien rajoitusten vuoksi. Aikuista leikkiä ylenkatsotaan ja vähätellään. Samaan aikaan useat edelläkävijäyritykset kuten Google pyrkivät mahdollistamaan nimenomaan aikuisten leikin (tai ainakin leikillisyyden) omissa toimitiloissaan, koska sen uskotaan olevan hyödyksi luovalle työskentelylle. Institutionaalinen, järjestäytynyt leikki, kuten yhdistyksissä tapahtuva ja harrastukseksi ymmärretty – myös lelujen ympärille rakentunut leikkitoiminta – hyväksytään siinä arvellun tavoitteellisuuden ja siten hyötynäkökulman ansiosta, mutta yksityishenkilöiden leluleikkiä katsotaan usein karsastaen.

Keräily sallittu!

Aikuisen ihmisen lelun kanssa harjoittama toiminta on tutkimukseni mukaan niin kodin intiimissä tilassa kuin julkisissakin ympäristöissä tapahtuvaa leikkiä. Yleisin aikuisen leluleikin tunnistettu, hyväksytty ja leluteollisuudenkin tiedostama alalaji on keräily.

Aikuisten lelusuhteet ulottuvat kuitenkin usein keräilytoiminnan ulkopuolelle ja ne ovat monenlaisen toiminnallisuuden, kuten luovan toiminnan värittämiä. Silti monen on vaikea puhua keräilemistään, tuunaamistaan, valokuvaamistaan tai kumppaneiksi kutsumistaan esineistä leluina, vaikka ne perinteisten määritelmien mukaan voitaisiin ymmärtää leikkivälineinä. Aikuisiässä harjoitettua leluleikkiä rajoittavat paitsi ympäristön luomat paineet myös leikkijöiden oma, usein leimautumiseen liittyvä pelko.

Se ei leiki, joka pelkää

Jotkut haastattelemistani aikuisista leluharrastajista ovat kokeneet faniutensa kohteisiin, kuten hahmoleluihinsa (nuket, pehmolelut, toimintahahmot), kohdistuvaa suoranaista vihamielisyyttä.

Aikuisten leluleikki hakee käsitteenä vielä paikkaansa traditionaalisen leikin- ja lelututkimuksen kentillä. Itsekin leikkivän lelututkijan arjessa peloille ei kuitenkaan ole tilaa: se ei leiki, joka pelkää. Tai ei ainakaan tunnusta leikkivänsä.

Kirjoittaja on postdoc-tutkija Suomen Akatemian hankkeessa Leikillistyminen ja pelillisten kulttuurien synty (275421).

Linkkivinkkejä:

Heljakka, Katriina: ”Aikuiset ulos lelukaapeistaan”, Kulttuurintutkimus 1/2014.

Heljakka, Katriina: Principles of Adult Playfulness in Contemporary Toy Cultures: From Wow to Flow to Glow. Aalto-yliopisto (2013).

Share on Facebook37Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *