Uteliaisuutta, innostusta ja luovuutta: museologian tutkija Sirkku Pihlman

Muistan erään aamukahvihetken Jusleniasta, arkeologian oppiaineen pyramidihuoneena tunnetusta kahvitilasta. Raavaiden arkeologimiesten keskelle pyrähti Sirkku, aamuisesta työmatkakävelystä virkistyneenä. ”Pysähdyin torilla ja toin teille jotain herkullista”, Sirkku ilmoitti pirteästi ja täräytti pöytään ruukullisen tuoretta persiljaa. Ilmeet pöydässä olivat näkemisen arvoiset. Tässä muistossa on jotain kovin Sirkulle tyypillistä; hänen spontaani tapansa ajatella omintakeisesti muita ihmisiä, kuitenkaan pahemmin piittaamatta toisten ennakkoluuloista tai odotuksista.

Sirkku elementissään. Lounais-Suomen esihistoriamatkailuyhdistys Louhi ry järjesti syksyllä 2014, Euroopan kulttuuriympäristöpäivänä, maahanmuuttajaperheille retken Kuusiston linnanraunioille ja kartanon omenatarhaan. Tässä ollaan lähdössä poimimaan ja maistelemaan omenoita. Sirkun vierellä poseeraa matkailualan ohjelmapalveluja tuottava Ulla-Maija Nikko. Kuva: Maija Mäki.

Sirkku elementissään. Lounais-Suomen esihistoriamatkailuyhdistys Louhi ry järjesti syksyllä 2014, Euroopan kulttuuriympäristöpäivänä, maahanmuuttajaperheille retken Kuusiston linnanraunioille ja kartanon omenatarhaan. Tässä ollaan lähdössä poimimaan ja maistelemaan omenoita. Sirkun vierellä poseeraa matkailualan ohjelmapalveluja tuottava Ulla-Maija Nikko. Kuva: Maija Mäki.

Sirkkua ja museologian oppiainetta on nykyisin lähes mahdoton erottaa toisistaan, sillä näillä kahdella on niin yhteen kietoutunut historia. Museoammatillisen koulutuksen kehittämisestä kiinnostuneen arkeologian professori Unto Salon ajatuksesta museologian arvosanaopetus käynnistyi Turussa syksyllä 1984. Ensimmäisiä museologian opetuksen organisoijia olivat Helena Honka-Hallila, Aino Nissinaho ja Ulla Lähdesmäki, Sirkku aloitti pestinsä vuonna 1995. Museologian tutkijan viran Sirkku sai vuonna 1998. Museologian opetusta on toteutettu jo 1990-luvun puolivälistä lähtien Turun yliopiston ja Åbo Akademin välisenä yhteistyönä.

Monet Sirkun oppilaista eivät ehkä kuitenkaan tiedä tai muista, että Sirkku on pohjimmiltaan arkeologi. Eikä ainoastaan pätevä kenttäarkeologi, vaan myös teoreettisesti suuntautunut ja arkeologisen ajattelutavan perinpohjaisesti sisäistänyt tutkija. Sirkku aloitti arkeologian opinnot Turun yliopistossa vuonna 1973 ja väitöskirja kansainvaellus- ja merovinkiajan aselöydöistä valmistui vuonna 1990. Väitöskirjassa näkyy Sirkulle ominainen ajattelutapa; tavoite ymmärtää materiaalisen menneisyyden kautta menneisyyden ihmisen suhdetta yhteisöönsä ja ympäristöönsä. Turun yliopiston 1970–1980-lukujen arkeologian opiskelua muistellaan Turussa tiedon jakamisen kulttuurina, jonka yhtenä henkilöitymänä Sirkkua voi pitää. Avoin tiedon jakamisen ideologia, yhdessä innostuen ja intohimoisesti töihin paneutuen, on näiltä ajoilta edelleen vahvasti läsnä Sirkun tavassa työskennellä.

Yhteiskunnalliset kysymykset sekä ihmisen ja ympäristön suhde ovat olleet vuosien ajan pääteemoja Sirkun tutkimustyössä ja ne näkyvät myös museologian opetuksellisessa profiilissa. Biologisen kulttuuriperinnön teemat ovat viime vuosien aikana nousseet yhä keskeisempään rooliin museologian oppiaineessa, erityisesti vuonna 2009 käynnistyneen Perinnekasvit museopuutarhoissa -hankkeen myötä. Kulttuuri- ja luonnonperinnön lomittuminen toisiinsa näkyy Sirkun tavassa tarkastella kulttuuriperintökysymyksiä. Sirkun maailma on muutoinkin laaja, ei rajaava, osoitteleva tai sulkeva.

Sirkku on usein hieman edellä aikaansa. Hänellä on avantgardistin luonne – kokeilevuus ja omaperäisyys sopivat hyvin kuvaamaan museologian opetuksellista tarjontaa. Niin teoreettisesti painottuneena tutkijana kuin opetuksesta aidosti innostuneena pedagogina Sirkku on aina mielellään tarttunut johonkin uuteen, ehkä vieraaseenkin, epäonnistumista pelkäämättä. Tämän huomaa esimerkiksi opetuksen suunnitteluvaiheessa, jossa yhteiskunnan nousevat ilmiöt kiinnittävät usein hänen huomionsa. Sirkulla on myös kyky kiinnittää näitä ilmiöitä opetuksen osaksi mitä moninaisimpien projektien avulla. Verkostojen luomisen suhteen Sirkku onkin täysin suvereeni. Hänen ympärilleen on kertynyt useiden eri alojen osaajia ja taitajia, jotka mielellään tekevät yhteisprojekteja museologian oppiaineen kanssa.

Sirkku tarkastelee usein instituutioita niiden ulkopuolelta tai vierestä, kansalaistoimintaa arvostaen ja siihen osallistuen. Myös museoala näyttäytyy hänelle paljon laajempana kenttänä kuin ainoastaan institutionalisoituneina laitoksina. Tulevaisuudessa Sirkku tullee perehtymään yhä intohimoisemmin puutarhahistoriaan, tavallisten ihmisten näkökulmasta. Mökkikunnassaan Yläneellä Sirkku on toiminut vuosien ajan kotiseutuyhdistyksen kanssa, ollen mukana luomassa muun muassa Yläneen kotiseutumuseon museopuutarhaa. Luonnon hahmottaminen paitsi työkaluna myös erityisesti työtoveruuden kautta, antaa Sirkun tutkimukselle inhimillisen, luontoa ja ihmistä arvostavan otteen. Sirkun maailmankuva on hyväntahtoisen ja älykkään utelias, kokeileva ja innostunut. Tuo maailmankuva heijastuu suoraan hänen tutkimukseensa ja opetukseensa, hänen tapaansa elää.

Viime vuonna museologian oppiaine täytti pyöreät 30 vuotta. Sirkulle myönnettiin 6.12.2014 Suomen Leijonan ritarimerkki. Aivan ansiosta.

* * *

Kiitokset elävistä muistoista ja värikkäistä kuvailuista Tulevaisuuden tutkimuskeskuksessa työskentelevälle tutkijalle Anna Kirveennummelle ja arkeologian oppiaineen lehtorille Kristiina Korkeakoski-Väisäselle.

Kirjoittaja on kansatieteen oppiaineen tohtorikoulutettava, joka on opettanut museologiaa sivutoimisesti Turun yliopistossa vuodesta 2005 lähtien. Sirkku Pihlman ohjaa hänen väitöskirjatyötään.

Share on Facebook25Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Henkilökunta. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *