Victor Hugo ja la pieuvre – pelottavan mustekalaeläinkuvan vakiintuminen länsimaisessa kulttuurissa

 La pieuvre hyökkää Gilliatin kimppuun. A. Monginin etsaus François Flamenging piirustuksesta. Victor Hugo: Toilers of the Sea (Boston: Estes & Lauriat 1900 [1866]).

La pieuvre hyökkää Gilliatin kimppuun. A. Monginin etsaus François Flamenging piirustuksesta. Victor Hugo: Toilers of the Sea (Boston: Estes & Lauriat 1900 [1866]).

Normandian rannikolla sijaitsevalla Guernseyn saarella on erityinen asema mustekalaeläinkuvan kannalta. Victor Hugo asui siellä maanpaossa vuosien 1855–1870 välisenä aikana, jolloin hän kirjoitti saarelle sijoittuvan romaanin Les Travailleurs de la Mer (1866). Romaani on kuuluisa kohtauksesta, jossa la pieuvre (eng. devil-fish) hyökkää kirjan päähahmon Gilliatin kimppuun rantaluolassa. La pieuvre on normaalikokoinen mustekala, jota Hugo kuvailee verta imeväksi paholaismaiseksi olennoksi, joka hyökkää tietoisesti ihmisten kimppuun.

Kolossaaliset mustekalaeläimet

Hugo käytti esikuvanaan muun muassa eläintieteilijä Pierre Denys de Montfortin 1800-luvun alussa tekemää tutkimusta suurikokoisten mustekalaeläinten olemassaolosta. Tutkimus oli siinä mielessä pioneerityö, että siinä huomioitiin valaanpyytäjien kertomukset jättiläiskalmareista. Denys de Montfort onnistui kuitenkin sotkemaan skandinaaviset myytit krakenista sekä antiikin aikaiset tarinat jättiläismustekaloista tutkimukseensa, mikä johti lopulta villeihin tulkintoihin laivoja upottavista suunnattomista mustekalaeläimistä. Tiedemaailma ei hyväksynyt Denys de Montfortin teorioita, mutta Hugolle ne olivat inspiraation lähde.

TUTK_Latva_KUVA2

 

Merten paholaiset

Hugon romaani Travailleurs La Mer oli menestys, jonka siivellä mustekalaeläimet nousivat yleisen kiinnostuksen kohteeksi Länsi-Euroopassa ja Atlantin toisella puolen. Kiinnostus ei kuitenkaan rajoittunut eläimeen itseensä. Hugon mustekaloille antamat merkitykset verenhimoisina merien paholaisina olivat osa mustekalakuvaa. Tämä näkyi esimerkiksi tavassa, jolla Lontoon julkinen akvaario mainosti sinne Hugon teoksen suosion myötä hankittua mustekalaa. Sen kerrottiin olevan Victor Hugon romaanista tuttu ”paholaiskala” ja ihmeellinen hirviö, jonka rinnalla muinaiset hydrat ovat merkityksettömiä.

Jättiläiskalmari kuvitettuna Vernen romaaniin Vingt mille lieues sous les mers (Paris: J. Hetzel, 1871).

Jättiläiskalmari kuvitettuna Vernen romaaniin Vingt mille lieues sous les mers (Paris: J. Hetzel, 1871).

Hugon perintö vaanii pinnan alla

Voidaan sanoa, että Hugo maalasi länsimaisen kulttuurin mustekalakuvaa isoin pensselinvedoin. Esimerkiksi Newfoundlandin rannikolta 1870-luvun alussa löytyneet lukuisat jättiläiskalmarit määriteltiin Hugon kuvausten perusteella eikä niiden saama leima ole vieläkään hälvennyt. Hugon perintö näkyy myös sitä seuranneessa kirjallisuudessa. Jules Vernen romaanissa Vingt mille lieues sous les mers (1870) ilmestyi ensimmäinen kuvaus ihmisiä tietoisesti saalistavista jättiläiskalmareista. Tällainen tapa kuvata mustekalaeläimiä on jatkunut lähes näihin päiviin saakka. Populaarikulttuurista ja taiteesta löytyy lukuisia esimerkkejä pahuuden, pelon ja mustekalaeläinten yhteydestä 1900- ja 2000-luvulta.

Kirjoittaja on kulttuurihistorian tohtorikoulutettava, joka tekee väitöskirjaa jättiläiskalmareiden herättämistä reaktioista Pohjois-Atlantin alueella vuosien 1785–1914 välisenä aikana.

Share on Facebook32Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *