Päivittyvä identiteettimme

Yhä useammat meistä kertovat ajatuksistaan ja elämästään sosiaalisessa mediassa sen tarjoamin monin keinoin. Tämä elämäjulkaiseminen on 1990-luvulta lähtien tullut tärkeäksi osaksi arkeamme. Sellaisena se on alkanut vaikuttaa ajatteluumme.

Mitä on elämäjulkaiseminen?

Elämäjulkaiseminen on kasvanut 1990-luvun puolivälin nettipäiväkirjoista 2005–2007 suosioon räjähtäneiden blogien kautta ilmiöksi, jossa pelkästään Facebookia käytti vuoteen 2014 mennessä lähes 2,2 miljoonaa suomalaista. Miksi ihmeessä haluamme kertoa itsestämme suvulle, ystäville, työtovereille ja aivan tuntemattomille muun muassa Facebook-anekdootein, Instagram-suodattimin, blogaten tai keskustelupalstoilta neuvoja pyytäen?

Tavoitteet

Väitöstutkimuksessani 2015 totesin, että meitä johtaa elämäjulkaisemaan kaksi perustavoitetta: elämän jäsentämisen ja seurallisuuden tarve. Nämä kaksi on verkossa mahdollista limittää ja toteuttaa yhtä aikaa. Elämäjulkaisijat tekevät sosiaalista identiteettityötä: he etsivät yhteyttä muihin, jotta voisivat peilata omaa minäkäsitystään ja saada siitä palautetta.

Kun ihmiset omaksuvat kulttuurisesti tämän toiminnan osaksi arkeaan, he myös muuttuvat. Eivät kaikki, mutta yhä useammat meistä, sisäistävät elämäjulkaisijana olon niin syvästi, että se asettuu osaksi heidän minuuttaan.

Kulttuuriin oppiminen

Kun uusi elämäjulkaisija harjoittelee verkossa toimimista, hän oppii ymmärtämään sekä teknologisia toimintoja että elämäjulkaisijoiden kulttuuria. Tälle kulttuurille on ominaista tasapainottelu hillityn esiintymisen ja intiimin tunnelman välillä. Intiimin tunnelman kautta elämäjulkaisija sitouttaa lukijansa ja vahvistaa itsensä ja heidän välistä luottamussuhdetta. Luottamuksen kokemuksen kautta elämäjulkaisija tuntee saavansa identiteettityölleen palautetta silloinkin, kun käytännön vuorovaikutus on vähäistä.

Ajan mittaan elämäjulkaisemisesta tulee yhä pysyvämpi osa jokapäiväistä elämää. Samalla sisäistäminen syvenee. Elämäjulkaisija omaksuu yhteisönsä toimintatavat: HUUTAMINEN on epäkohteliasta, hymiöiden käyttö suotavaa, intiimin tunnelman luominen sekä harkitut, kiinnostavat ja laadukkaat sisällöt tavoiteltavia asioita. Lisäksi tapahtuu muutakin. Elämäjulkaisija omaksuu toimijuutensa rooliksi, jossa toimii pääosin tietoisesti. Hän suunnittelee ja valikoi sisältöjä, tekee päivityksiä ja muun muassa muokkaa julkaisunsa ulkonäköä vastaamaan sitä, millainen kokee olevansa. Rooli siis sosiologi Manuel Castellsin sanoin järjestää käytännön toimintaa.

Identiteetin rakennus- ja esitysfoorumi

Sisäistämisellä on myös syvempi taso, identiteetti, joka Castellsin mukaan järjestää merkityksiä. Yli 80 prosenttia väitöskirjani tutkittavista oli vuoden 2014 loppuun mennessä siirtymässä tai jo siirtynyt syväomaksumiseen, jossa elämäjulkaisijuudesta muodostui heille uusi osaidentiteetti. Tätä vaihetta kuvaa hyvin vaikkapa varsin arkiseksi tullut tilanne, jossa vietät läheistesi kanssa iltaa hyvässä ravintolassa, ja asiaa sen enempää miettimättä näppäät kännykkäkuvan eteesi ilmestyvästä loistokkaasta ruoka-annoksesta ja lähetät nopean päivityksen Facebookiin, Instagramiin tai blogiisi. Tilannetta järjestävät roolit voivat olla esimerkiksi ystävän ja kulinaristin identiteettejä kuvaavat: niiden takaa kuitenkin kurkistaa elämäjulkaisija, joka ei muiden toissijaisten identiteettien tapaan suostu juuri koskaan väistymään taka-alalle.

Tämä identiteetiksi sisäistäminen ei tapahdu hetkessä. Se on kuitenkin nopeutunut huomattavasti sitä mukaa kun etenkin Facebook ja mobiililaitteet ovat laajalti yleistyneet. Jos sisäistäminen ennen tapahtui kuukausissa, jopa vuosissa, nyttemmin se näyttää käyvän peräti viikoissa. Juuri tämän takia ”somettajat” joskus itsekin hämmentyvät ja pohtivat, miten fiksua tai sopivaa heidän toimintansa on – tai haluavatko he edes kertoa elämästään niin paljon kuin tekevät. Omaksumisprosessista on tullut tietoista ajattelua nopeampaa.

Sosiaalisen identiteetin uudet ulottuvuudet

Minuutemme ei kuitenkaan ole muuttunut kokonaan tai väistämättömästi. Sosiaalinen identiteetti muistuttaa kukkakimppua: sen osat, ”oksat”, ovat vaihdeltavissa ja siirreltävissä, niitä kuihtuu tai tipahtaa; jokin varpu voi puhjeta uuteen kukkaan ja siirrämme sen etualalle kimppua koristamaan. Elämäjulkaisijuus on yksi korsi muiden joukossa. Se voi kiepahtaa näkymättömiinkin, mutta kerran kukoistettuaan se ei näytä kokonaan kuihtuvan. Vaikka elämäjulkaisija lopettaisi kaikki julkaisunsa ja lakkaisi seuraamasta muita some-käyttäjiä, hän joutuisi vähintään perustelemaan valintaansa. Näin hän tulisi sidotuksi elämäjulkaisukulttuuriin kieltäytyjänä.

Tämä voi kuulostaa oudolta, pelottavaltakin, kuin tämä identiteetti olisi jatkuvasti itsevalvontaa suorittava tarkkailija. Se ei kuitenkaan ole sellainen. Elämäjulkaisijuus ei vie tilaa muilta identiteettimme osilta, vaikka kulkeekin niiden rinnalla ja huolehtii siitä, miten jäsennämme elämäämme sosiaalisesti. Sitä voisi ajatella ikään kuin minuutemme nykyaikaisena lisäosana – ajankohtaisena päivityksenä.

Kirjoittajan väitöskirja ”Millasen päivityksen tästä sais?” Elämäjulkaisijuuden kulttuurinen omaksuminen tarkastettiin Turun yliopistossa 7. elokuuta 2015.

Kirjoittaja on Turun yliopiston digitaalisen kulttuurin tutkija, joka on kiinnostunut some-elämän eri puolista, ihmisen ja teknologian vuorovaikutuksesta sekä elämän jäsentämisen eri muodoista. Kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelma valitsi hänet syyskuun lopussa Porin yliopistokeskuksen vuoden tutkijaksi.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Opinnäytteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *