Siirtyykö kulttuuriperinnön viestikapula?

Suomen kulttuuriympäristöpäiviä vietettiin syyskuun loppupuolella eri puolilla Suomea. Tapahtumiin kuului myös Suomen Kansantietouden Tutkijain Seuran järjestämä Kulttuurivelka-seminaari. Seminaarissa pohdittiin kulttuuriperinnön muotoja ja merkityksiä, vaalimisen ja suojelun juridiikkaa ja viranomaistoimintaa sekä monimuotoista kulttuuriympäristösuhdetta ja alueen kulttuurisia vetovoimatekijöitä matkailun näkökulmasta.

Pauliina Latvala-Harvilahti. Kuva: Jukka Timonen.

Pauliina Latvala-Harvilahti. Kuva: Jukka Timonen.

Taloudellisten haasteiden keskellä kipuileva kulttuuriala kokoontui miettimään, miten nykytilanteesta selvitään. Kulttuuriympäristön ja -perinnön siirtyminen huolestuttaa erityisesti Pohjois-Karjalassa, jossa korostuu museoalan ahdinko. Konkreettisesti se tarkoittaa Joensuussa sitä, että arkeologian ja rakennusperinnön suojelun asiantuntijoiden määrä on supistunut viime vuosina.

Tarve kouluttaa alan asiantuntijoita ja tukea alhaalta ylöspäin rakentuvaa kulttuuriperintötyötä

Jyväskylän yliopiston taiteiden ja kulttuurin tutkimuksen laitos tarjoaa asiantuntijuuden syventämistä kulttuuriympäristön tutkimuksen maisteriohjelmassa (KUOMA). Yliopistonopettaja Helena Lonkila esitteli seminaarissa kulttuuriympäristöasiantuntijoiden koulutuskokemuksia. Muuttuvassa yhteiskunnassa opiskelijoiden on tärkeä verkostoitua alan toimijoiden kanssa ja oppia analysoimaan myös kulttuuriympäristötietoa kriittisesti.

Vaikka tuntuu ristiriitaiselta puhua samassa seminaarissa virkojen vähenemisestä ja uusien asiantuntijoiden kouluttamisesta, on selvää, että kulttuuriperintötyön jatkuvuus tulee varmistaa paitsi koulutuksella myös sektorirajat ylittävällä yhteistyöllä.

Helena Lonkila. Kuva: Jukka Timonen.

Helena Lonkila. Kuva: Jukka Timonen.

Yhteistä vastuuta ja julkista osallistumista korostaa myös Euroopan neuvoston Faron sopimus kulttuuriperinnön yhteiskunnallisesta merkityksestä, jonka viitoittamasta kulttuuriperintöpolitiikan suunnasta pidin oman esitelmäni. Suomessa toteutettiin viime vuonna ratifioinnin taustaselvitys Museoviraston ja Suomen Kotiseutuliiton yhteishankkeena. Opetus- ja kulttuuriministeriö valmistelee parhaillaan yleissopimuksen ratifiointia.

Sopimus painottaa hallinnon ja kolmannen sektorin välistä yhteistyötä. Sopimus kannustaa kaikkia kulttuuriperinnön säilyttämisestä kiinnostuneita tahoja – kansalaisjärjestöjä ja erilaisia kulttuuriperintöyhteisöjä – viranomaisten toimintaa täydentäviin vapaaehtoisiin aloitteisiin. Yksi tärkeimmistä näkökulmista liittyy näin ollen laajaan kulttuuriperintökäsitteeseen sekä yksilöiden ja yhteisöjen omaksi katsomansa kulttuuriperinnön vaalimisen oikeuksiin ja velvollisuuksiin.

Elävä kulttuuriperintö edellyttää sitä, että tunnemme kulttuuriperinnön omaksi, arvostamme sen välittymistä eteenpäin ja saamme tukea myös viranomaistahoilta. Eivätkö tiedot ja taidot siirry sukupolvelta toiselle? Kuulevatko viranomaiset kulttuuriperintöä vaalivaa kuntalaista? Yleisön esittämiin kysymyksiin kuuluikin se, minne voi viedä yksityisarkistoja pitkäaikaissäilytykseen. Arkistojen ja paikallismuseoiden mahdollisuudet ottaa vastaan, esittää ja tallentaa yksityishenkilöiden tuomaa aineistoa voivat vaihdella, mutta osallistamisen vahvistamiseen tulisi pyrkiä.

Paikan maine ja aluetta elävöittävät kertomukset

Rakennustutkija Juha Vuorinen Museovirastosta puhui seminaarissa kulttuuriympäristötoiminnan viranomaistoiminnasta Itä-Suomessa. Muinaisjäännösrekisterissä on yli 2000 kohdetta Pohjois-Karjalassa, mukaan lukien Suomen varhaisimmat löydöt Enossa. Niiden luulisi toimivan houkuttimena paikalliselle matkailulle.

Karelia-ammattikorkeakoulun matkailun yliopettajan Tarja Kupiaisen esitelmä alueen kulttuurisista vetovoimatekijöistä herätti keskustelua. Houkuttelevat mielikuvat ja myönteinen maine vetävät matkailijoiden lisäksi yrityksiä ja opiskelijoita. Alueen mielikuvia rakentavat myös henkilöihin kiinnittyvät hankkeet sekä kertomukset.

Yleisvaikutelmana seminaarista huokui se, että vuoropuhelua tarvitaan uusien suuntien hakemiseksi. Seminaarissa painottui rakennusperintö, onhan kaupungin puutalojen suojelukysymykset ajankohtaisia. Valtakunnallista huomiota on saanut kulttuurihistoriallisesti arvokas ravintola Wanha Jokela. Se kuuluu rakennuksena ja elävinä kertomuksina joensuulaisten kaupunkikuvaan.

Kirjoittaja on kulttuuriperinnön tutkimuksen yliopistonlehtori kulttuurituotannon ja maisemantutkimuksen koulutusohjelmassa. Hän on myös Hiiskuttua-lehden toimituskunnan jäsen.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tapahtumat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *