Syntiä, saastaa ja salatieteitä

Turun Keskiaikaisia markkinoita viettiin tänä vuonna 25.–28. kesäkuuta. Vaikka ilma oli pitkin viikkoa harmaa ja sateinen, se ei tuntunut tapahtuman menoa haittaavan. Mahdollisuus kurkistaa vuosisatojen takaiseen elämäntyyliin keräsi paikalle sankoin joukoin uteliaita katselijoita.

TAPAH_Lehtinen_Keskiaika_Kuva1

Turku keskiaikaisissa tunnelmissa. Kuva: Sami Lehtinen.

Tapahtumassa nähtiin kaikenkirjava joukko erilaisia myyntikojuja, puhdepajoja ja trubaduuri- ja teatteriesityksiä, mutta myös jo perinteeksi muodostunut TUCEMEMSin luentosarja. Luentojen tämänvuotinen aihe oli ”Taudit, terveys ja lääkintä vanhoina aikoina”. Tilaisuudessa puheenvuoronsa saivat filosofian maisterit Elviira Pulli, Mari-Liisa Varila, Reima Välimäki, Veli Pekka Toropainen, Sara Norja, sekä dosentti Terttu Lempiäinen.

Luentosarjan avasi Elviira Pulli, joka kertoi kiinnostuneelle kuulijakunnalle ruumiiseen kohdistuvan väkivallan kuvastosta myöhäiskeskiaikaisessa hengellisyydessä. Pulli totesi jo heti alkuun väkivallan ja väkivaltaisen kuvaston olleen näkyvästi esillä keskiajalla; kirkkotaide krusifikseineen ja kiirastulikuvauksineen kuvasi ihmistä kuolevaiseen, kipua tuntevaan ruumiiseen tuomittuna sieluparkana. Kivun, kidutuksen ja kärsimyksen kuvauksilla pidettiin hengeltään heikko kansa kurissa, mutta myös valmisteltiin ihmisiä tuonpuoleista varten.

Kuvia, kuvauksia ja kertomuksia tehostettiin paitsi pyhittämällä ne Jeesuksen kärsimystarinalla myös tekemällä kärsimyskuvaukset mahdollisimman pelottaviksi ja kuvottaviksi. Esimerkiksi kiirastulessa odoteltiin Taivaan porttien aukenemista milloin sammakoiden, milloin toukkien seurana.

Mari-Liisa Varila esitti puheenvuorossaan tapoja, joilla astrologiaa hyödynnettiin keskiajan ja uuden ajan alun lääketieteessä. Koska keskiajalla ei vielä ollut sairauksien tutkimiseen, taikka terveydentilan muutosten ennustamiseen käytettäviä laitteita, oli astrologia oiva keino tarjota lohtua ja uskoa ruumiinkunnostaan huolestuneille kansalaisille.

Varila kävi puheenvuorossaan laajalti läpi keskiajan astrologialle tyypillisiä metodeja ja välineitä. Ihmisen elämänkaarta tarkasteltiin syntymäkarttojen, humoraaliopin ja taivaankappaleiden liikkeiden avulla. Kunkin yksilön kohtaloa koskeviin kysymyksiin vastasi asiaan valveutunut ennustaja. Ennustamisen ollessa epävarmaa – ja lähellä noituutta – joutui ammatin harjoittaja usein varomaan sanojaan. Viime kädessä uskonto määritti arkea, kaikkivaltias Jumala ihmisen elinkaarta. Kohtalo ei ollut kantajansa käsissä.

Reima Välimäki kuljetti kuulijat heresian eli vääräoppisuuden keskiaikaisiin määrittelyihin ja kuvailuihin. Välimäki kertoi, että harhaoppisuuden katalaa kamaluutta verrattiin keskiajalla monesti kulkutautiin – eritoten ruttoon.

TAPAH_Lehtinen_Keskiaika_Kuva2

Reima Välimäki. Kuva: Sami Lehtinen.

Ruttoepidemiat olivat tuttuja tuon ajan ihmisille, joten ruumiillisen saastuneisuuden ja rajattoman kärsimyksen siirtäminen koskemaan myös ihmisen henkisiä puolia oli ilmeinen – ja varmasti myös varsin toimiva – pelottelukeino. Harhaoppisia saatettiin kuvata myös tiettyjen eläinten kautta. Heresiaan sortunut ihminen oli viekas kuin kettu, limainen kuin rupikonna tai vikkelä kuin käärme. Vihan ja halveksinnan kohteella oli monta nimeä.

Veli Pekka Toropainen puolestaan kertoi, kuinka ruttoepidemia kulkeutui Turkuun meriteitse. Laivarahtien mukana Turkuun saapui rottia. Rotissa eli kirppuja, jotka puolestaan kantoivat helposti tarttuvaa ja erityisen vaarallista bakteeria. Rutto levisikin nopeasti ja laajalti ympäri Eurooppaa.

Ruton syyksi nimettiin – keskiaikaiseen tapaan – Jumalan viha ihmistä kohtaan. Harmonia oli rikottu, kuoleman enkeli päästetty valloilleen. Tutkimattomia ovat Jumalan tiet, sanotaan. Ja niin tässäkin tapauksessa. Rutto oli vaikea diagnosoida – oireet kun muistuttivat useita eri sairauksia. Ruttotartunnan saanutta, tai sellaiseksi epäiltyä, alettiin kutsua spitaaliseksi, joka Toropaisen mukaan tarkoitti myös jonkinlaisesta ihomuutoksesta kärsivää ihmistä.

Ruttoa vastaan oli lukuisia keinoja. Esimerkiksi Turun ja Paimion välille asetettiin matkustuskielto. Lisäksi purjehtiminen kiellettiin kokonaan, ja jo matkalle ehtineet laivat miehistöineen pakotettiin saarille karanteeniin. Kaupungeissa vallitsi ulkonaliikkumiskielto. Kun liikehdintään saatiin lupa, vuoroteltiin sairastuneitten ja terveiden välillä. Luvattomasta ulkona oleilusta rangaistiin kuolemantuomiolla.

Ruttoepidemioita oli useita, joista osa oli rajuja, osa lieviä. Epidemioiden aikana kaupungit hiljenivät, kadut pysyivät tyhjillään. Yliopistot ja kaupungin virastot olivat järjestään kiinni. ”Saastuneiden” talojen ovet merkittiin risteillä. Vankilasta valitut vapaaehtoiset kärräsivät ruttoon menehtyneiden ruumiita joukkohautoihin.

Pahimmat ruttoepidemiat vaikuttivat valtavasti kaupunkien väkilukuihin. Suomen pahin ruttoepidemia vei esimerkiksi Turussa noin kolmanneksen kaupungin asukkaista hautaan.

Sara Norja esitteli luennossaan tapoja, joilla keskiajalla hyödynnettiin lääkinnässä alkemiaa. Alkemia – joka nykyisin lasketaan näennäistieteiden laajaan joukkoon – oli tuohon aikaan suosittu tieteenala. Sen kautta uskottiin olevan mahdollista löytää ”elämän eliksiiriksi” kutsuttu aine. Eliksiiri puhdistaisi elimistöä, ja nostaisi mahdollisesti myös nauttijansa elinikää. Innokkaimmat uskoivat sen jopa pysäyttävän vanhenemisen kokonaan.
Alkemian metodeista on jonkin verran tietoa, mutta tuloksista kirjoitettu varsin vähän. Jos alkemian harjoittamisesta ei muuta kiistatonta hyötyä ollut, niin ainakin tislausmenetelmien kehittymiseen se vaikutti merkittävästi.

Alkemian yksi keskeisimmistä käsitteistä oli aikoinaan kvintessenssi – viides elementti – joka viittaa juurikin tislaamiseen. Norja havainnollisti asiaa toteamalla, että esimerkiksi viiniä tislatessa kvintessenssiksi kutsutaan saatua tislettä eli puhdasta alkoholia. Kvintessenssi on siis kunkin liuoksen puhtain mahdollinen rakenneosa. Joissain tapauksissa voidaan puhua myös sielusta.

TAPAH_Lehtinen_Keskiaika_Kuva3

Dosentti Terttu Lempiäinen. Kuva: Sami Lehtinen

Viimeisen esitelmän ajaksi paneuduttiin keskiaikaisen yrtti- ja kasvilääkinnän kiehtovaan maailmaan. Terttu Lempiäisen puheenvuoro teki selväksi, että kasvilääkintää pidettiin keskiajalla monesti jopa kirurginveistä varmempana keinona päästä eroon sairauksista, kivuista ja muista vaivoista.

Keskiajalla ei vielä tunnettu nykyajalle ominaisia kemiallisia lääkkeitä, eikä leikkauspöydälle päätynyttä potilasta sen vuoksi myöskään nukutettu tai puudutettu. Kirurgisten operaatioiden ollessa äärettömän kivuliaita – ja lisäksi kalliitta – turvauduttiinkin monesti yrttitarhojen ylitsevuotavaan tarjontaan.

Yrttitietoutta levitettiin paitsi Mikael Agricolan laatiman Rucouskirian almanakka-osiossa, myös mitä erinäisimmissä, kristillismystisissä kirjoituksissa. Suuri osa keskiajalla arvossa pidetyistä lääkintäyrteistä tunnetaan nykyisin tuiki tavallisina mauste- ja ruokakasveina.
Lempiäinen huomasi mainita myös, että aina ei kasvilääkintäkään tuottanut toivottua tulosta. Välillä opittiin nimittäin myös kohtalokkaan erheen kautta. Tuolloin kun ei vielä osattu varoa esimerkiksi viljakasveihin kiinnittyneitä torajyviä. Ne aiheuttivat vakavan ergotismiksi kutsutun myrkytystilan, joka hoitamattomana johti sormien, varpaiden ja raajojen kuolioon ja irtoamiseen ruumiista.

Vaikka luentojen aihepiirit taipuivat välillä synkiksikin, käsiteltiin niitä tilanteeseen sopivalla keveydellä. Juuri siitä syystä tapahtuma oli paitsi opettavainen myös viihdyttävä. Keskiajasta on moneksi.

Kirjoittaja on yleisen kirjallisuustieteen opiskelija, joka työskenteli kesän laitoskanslian harjoittelijana.

Share on Facebook16Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tapahtumat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *