Työläisestä tietämisen tieteitä

”Minä tahtoisin tietää, oletteko te ensiluokan työvoima, vaiko sellainen, joka on samanlainen kuin muutkin halvat työmiehet.” Näin kysyy Frederick W. Taylor fantasioiden subjektiltaan, työmies Schmidtiltä, teoksessa Tieteellisen liikkeenhoidon periatteet. Taylor luottaa Schmidtiin, sillä Schmidt ei vätystelijöiden tavoin hangoittele vastaan, koska pennillä on hänelle sellainen arvo, että se on vaunun pyörän kokoinen.

Nykykeskusteluissa työn tehostaminen jaetaan kahteen eri kauteen, fordistis-tayloristiseen rationalisointiin ja sitä tunteikkaampaan jälkifordistiseen rationalisointiin. Syyskuussa tarkastetussa väitöskirjassani Affektitehdas. Työn rationalisoinnin historiallisia jatkumoita osoitan, että työn tehostamisen vanhat ja uudet kujeet asettuvat jatkumoon. Tehostamisen keinot poikkeavat, mutta työn järjestämisen lähtökohta on se, että ”ajatteluosasto” korvaa työntekijän henkilökohtaiset käsitykset.

Mona Mannevuo. Kuva: Mari Lehto.

Mona Mannevuo. Kuva: Mari Lehto.

Tutkimuksessa kysyn: miten affekteja rationalisoidaan työssä, työn tieteissä ja niiden kerrostumissa. Affekti on keskeinen käsite, sillä laaja aineisto osoittaa, että ensiluokan työvoima määritellään affektiivisesti kahdella tavalla. Ensinnäkin asettamalla ominaisuuksia työläisen luokittuneeseen ja sukupuolittuneeseen figuuriin ja toiseksi kuvaamalla negaatioiden kautta millainen subjekti ensiluokan työvoima ei ole. Aineistona on muun muassa rationalisoinnin klassikkoteokset, ajatushautomoiden uuden työn pamfletit, self-help-teokset uranaisille sekä Helsingin Sanomien työelämäkeskustelut.

Työn etsimiseen ja työn syrjässä pysyttelemiseen viitataan usein ”markkinoiden” käsitteellä. Tutkimukseni osoittaa, että työmarkkinat ovat paitsi laskelmoivan toiminnan kenttä myös historiallisesti kerrostunut, luokittunut ja sukupuolittunut tila, jossa oman paikan etsiminen on tempoilevaa, affektiivista ja ambivalenttia.

Tutkimukseni mukaan itsen tuntemisen ja kertomisen tieteitä, kuten psykologiaa, tarjotaan usein ratkaisuksi kapitalistisen tuotannon aiheuttamiin suuriin ja pieniin kurjuuksiin. Terapeuttinen tunnekulttuuri itsessään on kuitenkin muodostunut osana rationalisoinnin ja kapitalismin ambivalentteja kehiä. Näin ollen työn järjestyksien keskiössä säilyy työläisen ja affektitehtaan konflikti silloinkin, kun fordistinen imperatiivi ”älä!” vaihtuu tiimiä motivoivaan kehotukseen ”tunne!”.

Kirjoittaja aloittaa tammikuussa 2016 tutkijatohtorina Lisa Adkinsin FidiPro-hankkeessa Social Science for the C21st. Tutkimusprojektissa tarkastellaan muutoksia talouden ja yhteiskunnan välisissä suhteissa uudessa kapitalismissa fokusoituen kysymykseen työttömyydestä ja työttömien aktivoinnista.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Opinnäytteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *