Ajat muuttuvat ja Perjantai niiden mukana

Perjantain ääni Robinson Crusoen suomennoksissa kuvastaa eri kääntäjien näkemystä alkuteoksesta mutta myös kunkin aikakauden arvoja ja mieltymyksiä suomalaisessa kulttuurissa.

Kääntäjän subjektiivinen tulkinta

Kun tarkastellaan yhden ja saman alkuteoksen käännöksiä eri aikakausilta, ilmenee, että ne ovat tyyliltään erilaisia ja saattavat poiketa toisistaan merkittävästikin. Tämä näkyy erityisesti kaunokirjallisuudessa, jossa kääntäjillä on enemmän liikkumavaraa. Tarinan tapahtumapaikat voivat muuttua tekstin kotouttamisen myötä, kuten esimerkiksi Astrid Lindgrenin kuvakirjan Nils Karlsson-Pyssling flyttar in suomenkielisessä versiossa (Pekka Peukaloinen, Laila Järvinen), jossa kerrotaan erään rotan muuttavan Lauttasaareen. Pierre-Antoine de La Place meni vieläkin pidemmälle Aphra Behnin Oroonokon mukaelmassaan: hän muutti teoksen traagisen lopun onnelliseksi, jotta 1700-luvun ranskalainen lukijakunta ei olisi järkyttynyt. Tekijänoikeudet ja käännösnormit estävät nykyään juonimuutokset, mutta käännös on silti eri teksti kuin alkuteksti, koska kieli ja kulttuuri vaihtuvat. Käännös pohjautuu kääntäjän subjektiiviselle tulkinnalle. Siihen välittyy myös käännöksen ilmestymisajankohdan kielipiirteitä ja vallitsevia arvoja. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat, Robinson Crusoen suomennokset, joissa olen tutkinut erityisesti Perjantain puhetta.

Perjantain muuttuva kieli

Varhaisin suomenkielinen Robinson Crusoe on Otto Tandefeltin Robinpoika Kruusen ihmeelliset elämänvaiheet vuodelta 1847. Tandefeltin käännös on epäsuoran käännöksen käännös, tehty A. Geygerin saksankielisen mukaelman ruotsinnoksesta. Vaikka tekstien ketju Defoen teokseen on pitkä, Perjantai puhuu murtaen, kuten Friday (sekä Freitag ja Fredag väliteksteissä). Tandefeltin Perjantailla on jo piirteitä Kirsti Siitosen ja Maisa Martinin kuvaamasta kirjallisuuden stereotyyppisestä ulkomaalaissuomesta: ”mi nähny laiwa semmone tulla minu saare.”

Valter Pagetin kuvitusta Väinö Hämeen-Anttilan suomennoksessa. Kuva: Maarit Laitinen/SKTL.

Samuli Suomalaisen (1905) ja Väinö Hämeen-Anttilan (1911) Perjantait puhuvat hekin murtaen, mutta vähemmän kankeasti, koska suomen kieli on kehittynyt sitten Tandefeltin päivien. Suomalainen luo Perjantain puheen avulla huumoria: ”Minu kansa hakka kaikki maha (maahan)”. Vuoden 1945 Tauno Karilaan versiossa Perjantain puhe on siistitty ovelalla käännösratkaisulla: kaikki hänen puheensa on välitetty epäsuoran esityksen keinoin. Syy lienee ollut pedagoginen: Riitta Kuivasmäen haastattelussa Karilas toteaa, että nuortenkirjan täytyy olla virheetöntä kieltä.

2000-luvulla ilmestyneet versiot kertovat oman aikamme painotuksista: Perjantain äänestä saatiin carib-kieliä matkiva (Lindholm 2000), selkokielinen (Rajala 2002) ja savonkielinen versio (Pirskanen 2004). Juhani Lindholm kertoo vuoden 2003 Kääntäjässä, että halusi välttää ulkomaalaissuomen ”ukkapukkastandardia” käännöksessään ja hyödynsi modernia kielitiedettä Perjantain ääntä luodessaan.

Kirjoittaja on monikielisen käännösviestinnän professori kieli- ja käännöstieteiden laitoksella.

Share on Facebook3Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *