Historiallista nuoruutta etsimässä

Ikä ei ole vain absoluuttinen numero, vaan se on erilaisten merkityksien muodostama kokonaisuus. Ihmisen eri ikäkaudet – lapsuus, nuoruus, aikuisuus ja vanhuus – eivät ole selvärajaisia, itsestään selviä vaiheita, vaan neuvottelun ja sopimisen tuloksia. Ihmisen ikään ja ikäkausiin liittyvät merkitykset sekä niiden rajat ovat aina olleet historiallisesti muuttuvia.

Pikkupoika lapsenmekossa. Flaamilainen koulukunta 1625. Wikimedia Commons.

Antiikin perintö

Tässä tekstissä tarkastelen varhaismodernin, karkeasti 1500‒1800-lukujen, erityisesti yläluokkaista nuoruutta. Varhaismodernin ajan ikäkäsitykset juonsivat juurensa antiikin ajattelun perintöön. Ihmisen ikä jaettiin karkeasti seitsemän vuoden jaksoihin. Jokaisessa vaiheessa ihminen koki tiettyjä fyysisiä muutoksia. Ajan lääketieteellisen ajattelun mukaan lapsen keho oli kostea ja se kuivui hiljalleen kun kehon sisäinen lämpö lisääntyi. Vanhuus oli puolestaan uusi lapsuus, jolloin koskeus ja kylmyys lisääntyivät uudelleen.

Myös järki kasvoi iän myötä. Sisäinen lämpö piti huolen siitä, että erityisesti nuoret olivat kiivaita, mutta järki ei vielä ohjannut heidän tekemisiään riittävästi. 1700-luvun loppua kohden esitettiin, että nuoret ja lapset erotti aikuisista hermostojen herkkyys ja hauraus.

Äiti ja tytär käsitöiden äärellä. Jean-Siméon Chardin 1740. Wikimedia Commons.

Sukupuoli, sosiaalinen asema ja nuoruuden kokemus

Nuoruuden kokemukseen vaikuttivat vahvasti sukupuoli ja sosiaalinen asema. Paremmassa sosiaalisessa asemassa olevat lapset ja nuoret saivat koulutusta, eikä heidän tarvinnut esimerkiksi lähteä kotoa työnhakuun. Jo pelkästään materiaaliset elinolot vaihtelivat suuresti.

Eri ikävaiheet huomioitiin tytöillä ja pojilla eri tavoin. Seitsemänvuotiaina pojat pääsivät pois lapsuuden mekoista, kun taas tytöt pukeutuivat pitkälti samalla tavoin ainakin rippikouluikään asti. Pojat lähtivät kouluun, tytöt opiskelivat kotosalla. Kasvatus ja koulutus olivat sukupuolittuneita, sillä tytöiltä ja pojilta odotettiin eri asioita. Tytöistä tuli äitejä ja vaimoja, joten heidän tarvitsi opetella näitä rooleja varten tarvittavia taitoja. Mitä ylhäisempi perheen asema, sitä enemmän lapsilta vaadittiin myös sosiaalisia taitoja. Avioliitto oli tärkeä merkkipaalu, josta aikuisuuden katsottiin alkavan.

Ottamalla huomioon erilaisia tekijöitä, kuten sukupuoli, luokka, ikäkäsitykset ja niiden historiallisuus, menneisyyden lapsuudesta ja nuoruudesta saadaan aikaan monivivahteinen kuva nuoruuden kokemuksesta.

Kirjoittaja viimeistelee kulttuurihistorian väitöskirjaansa 1700-luvun tyttöydestä.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *