Joutenoloa antiikin Roomassa

Antiikin Roomassa vapaa-ajasta käytettiin termiä otium. Sanalla negotium taas tarkoitettiin erilaisia julkisia ja yksityisiä käytännön velvollisuuksia. Roomalaisille otium oli siis primaarinen käsite, jonka kautta sen vastakohta nec-otium (”ei-otium”) määriteltiin. Otium merkitsi monia asioita, kuten lepoa, joutenoloa, lomaa (valtiollisista toimista), valtiollista rauhantilaa.

Celsuksen kirjaston rauniot Efesoksessa. Kuva: Veli-Matti Rissanen.

Vapaa-aika ja moraali

Otium oli yhtäältä aikaa ilmaiseva käsite, jolla viitattiin siihen aikaan, jolloin saattoi keskittyä omiin asioihinsa. Toisaalta se oli suuressa määrin myös moraalinen käsite: se, mitä vapaa-ajalla teki, heijasti henkilön moraalista luonnetta. Jo varhain roomalaiset tekivät eron toimeliaan (otium negotiosum) ja toimettoman vapaa-ajan (otium otiosum) välillä. Roomalainen eliitti – säilyneen kirjallisuuden perusteella tunnemme ennen kaikkea ylimystön käsityksiä – piti jälkimmäistä ajan haaskauksena.

Ylimystön ihanteena oli viettää luppoaikakin aktiivisesti, toisin sanoen älyllisten harrastusten, kuten filosofian ja kirjallisuuden parissa. Filosofi Seneca (4 eKr.–65 jKr.) toteaa, että ”vapaa-aika ilman tieteitä on kuolemaa ja ihmisen elävältä hautaamista” (suom. Antti T. Oikarinen). Roomalaisen ylimystön ”työn etiikkaan” kuului, etteivät nämä vapaa-ajan älylliset harrastukset saaneet olla itsetarkoitus, vaan niilläkin piti olla jokin käytännön tavoite. Cicero (106–43 eKr.) oli sitä mieltä, että kun vapaa-aika (otium) käytetään esimerkiksi kirjoittamiseen, siitä on yhtä paljon hyötyä valtiolle kuin käytännön toimista (negotium).

Joutilaisuuden turmeleva vaikutus

Roomalaisen ylimystön mielestä joutenololla, joka sen mukaan oli rahvaan merkki, oli turmeleva vaikutus. Eliitin asennetta kuvaavat hyvin Catulluksen (87/84–47 eKr.) säkeet:

Ciceron Arpinumissa (nyk. Arpino) sijainneen huvilan lähellä virtaava Fibrenusjoki ja ja siinä sijatseva saari, jossa Cicero tapasi viettää vapaa-aikaansa lueskellen, mietiskellen ja kirjoittaen. Kuva: Veli-Matti Rissanen.

Catullus, joutilaisuus on riesasi.
Joutilaana ilakoit ja riehakoit liikaa;
joutilaisuus on tuhonnut kuninkaita ja vauraita kaupunkeja.

Catulluksella, kuten muillakin roomalaisilla rakkausrunoilijoilla, joutenoloon liittyy myös eroottinen aspekti: otium antoi mahdollisuuden rakkausseikkailuille. Runoilijoiden mielestä nämä olivat hyvästä mutta tuottivat usein myös harmeja, jotka saattoi välttää vain välttämällä joutilaisuutta.

Roomalaisten otium – positiivisine ja negatiivisine konnotaatioineen – vaikutti voimakkaasti keskiajan ja uuden ajan käsityksiin vapaa-ajasta. Petrarca (1304–1374) kannatti edelleen cicerolaista vapaa-ajan ihannetta todetessaan, että aito vapaa-aika ei ole ”jotakin tyhjää eikä hyödytöntä joutenoloa, vaan sellaista mikä tuottaa hyötyä monille”.

Kirjoittaja on tutkija ja tuntiopettaja klassillisten kielten ja antiikin kulttuurin oppiaineessa. Hänen tutkimuskohteenaan ovat M. Tullius Ciceron kirjeet, joita hän on myös parhaillaan suomentamassa.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Tutkimus ja opetus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *