Valoisa keskiaika

Jos minulta kysytään, kuka olen, vastaan: ehkä lector, mahdollisesti literatus tai sitten interpres. Tällä identiteetin etsimisellä on todennäköisesti keskiaikaiset juuret.

On yleisesti tunnettua, että kääntäjät ovat olleet luomassa modernin kirjallisuuden perinnettä. Tähän tietoon nojaten voidaan idealistinen motto in principio fuit poeta muokata muotoon in principio fuit interpres.

Keskiajalla kääntämisen tai pikemminkin vulgarisaation avulla tehtiin tunnetuksi kirjailijoita, mutta lisäksi se pani liikkeelle suuren kielellisen operaation. Tämän operaation keskeisimmäksi tekijäksi nousi Dante, joka otti tehtäväkseen pyrkiä muuntamaan koko maailmankaikkeus poeettiseen muotoon. Danten suureellisen käännöstyön jälkeen Boccaccio, Jumalaisen näytelmän ensimmäinen julkinen kommentoija, uudisti kerrontaa ja antoi muodon novellille lähtien liikkeelle sellaisista perinteisistä yksinkertaisista muodoista kuin esimerkiksi legenda, myytti ja taru. Lisäksi Boccaccion pääteoksen Decameronen novelleissa keskiöön nousee nainen toimijana, mikä kertoo yksilön uudesta roolista keskiaikaisessa kulttuurissa. Boccaccio kuvaa naisia myös kuuluisista naisista kertovassa teoksessaan De mulieribus claris, joka jatkoi ja täydensi Petrarcan elämäkertasarjaa Viris Illustribus (Kuuluisista miehistä).

Eurooppalaisessa kirjallisuudessa käännökset ja uudet teokset ovat vuosisatojen aikana seuranneet toisiaan ja syntyneet toisistaan. Myös käännökset ovat uusia teoksia, joita käännetään edelleen, ja myös nämä käännökset ovat uusia teoksia. Tämä ketjureaktio osoittaa, että juuri kielten välinen dialogi tekee kirjallisuudesta elinvoimaista.

Ajatus kulttuurin dialogisuudesta näkyy myös omissa tehtävissäni opettajana, tutkijana ja kääntäjänä. Opettajan tehtävässäni lähestyn kieltä, kirjallisuutta ja kulttuuria kokonaisuutena, kielten ja kirjallisuuksien vuoropuheluna. Tutkimuksessani olen keskittynyt pääasiassa Italian keskiajan kirjallisuuteen, novelliin ja Decameroneen, mutta kaunokirjallisuuden kääntäjän rooli on vienyt minut etsimään vastauksia kysymyksiin kielten ja kulttuurien vuorovaikutuksesta. Mikä yhteys on esimerkiksi kirjailijan oman äidinkielen ja sen kielen välillä, jonka hän on valinnut kirjallisen ilmaisunsa välineeksi? Entä millaisia ajatuksia kirjailija-kääntäjässä herää, kun hänen teoksensa ilmestyvät toisessa kieli- ja kulttuuriympäristössä? Vastaus löytyy mahdollisesti keskiaikaisesta ajattelusta, jossa yhdistyy kääntäjän, tutkijan ja kirjoittajan habitus. Mutta mikä teki keskiajasta pimeän? Ehkäpä se, että emme ole valaisseet sitä vielä riittävästi?

Kirjoittaja on italian kielen ja kirjallisuuden yliopistonlehtori.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Henkilökunta, Tutkimus ja opetus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *