Countrymusiikin stereotypiat populaarikulttuurissa

Stereotyypittelyllä tarkoitetaan merkityksenantoprosessia, jossa tiettyä henkilöä, asiaa tai ryhmää kuvataan pelkistetyillä, mieleen jäävillä ja laajasti tunnetuilla piirteillä. Keskeistä on myös piirteiden jakaminen kahtia hyviin ja huonoihin stereotypioihin.

Countrydiiva Barbara Jean ja konservatiivinen countrylaulaja Haven Hamilton elokuvassa Nashville.

Yhdysvaltojen Etelän maaseudun väestöä koskevat negatiiviset stereotypiat ovat tarjonneet aineksia niin komediaelokuviin kuin myös kauhuun; useat takametsiin sijoittuvat kauhuelokuvat noudattavat samaa juonikuviota, jossa kaupunkilaiset joutuvat vihamielisten vuoristolaisten vangeiksi. Herschell Gordon Lewisin Two Thousand Maniacs! -elokuvassa (1964) Etelän pikkukaupungin kannibaalit syövät kaikki eksyneet jenkit kostoksi sisällissodan vääryyksistä. Elokuvan teemalaulu ”South’s Gonna Rise Again” ilmentää sekä regionalistista ylpeyttä että Etelän kulttuuriperintöä. Etelän maaseudun miljöötä ja sen stereotyyppisiä asukkaita hyödyntävässä hiksploitaatio-elokuvagenressä countrytyylisellä musiikilla kuvataan sekä miljöötä että alueellista identiteettiä.

Takametsien banjovirtuoosi Lennie elokuvassa Syvä joki (1972).

Tennesseen osavaltion Nashvillen kaupunkiin muodostunut countrymusiikkiteollisuus on usein toiminut elokuvien, kuten Countryn kaipuu (Tender Mercies, 1983) ja Crazy Heart (2009), teemana. Robert Altmanin ohjaama konserttitalo Grand Ole Opryn 50-vuotisjuhlan kunniaksi tehty elokuva Nashville (1975) soveltaa paljon countrymusiikin stereotypioita. Elokuvassa on kolme keskeistä arkkityypistä hahmoa: koristeelliseen asuun pukeutunut arkkityypin konservatiivi Haven Hamilton (Henry Gibson), countrydiiva Barbara Jean (Ronee Blakley) ja uudempaa rock-tyylistä suuntaa edustava Tom Frank (Keith Carradine). Elokuva alkaa levytysstudiosta, jossa Haven Hamilton

Laulava cowboy Gene Autrey.

levyttää kappaletta ”200 Years”. Sotilaallista virveliä seuraa letkeä banjonäppäily, ja laulu alkaa. Kappaleen sanat kertovat Yhdysvaltojen eri vaiheista uudisasukkaista ja itsenäisyyssodasta Vietnamiin. Kappaleen kertosäkeessä korostuu isänmaallinen paatos, koska ”jotta kestää 200 vuotta, jossain on onnistuttu”. Samantyyppisiä sotilaallisia merkkejä on käytetty muun muassa John Hortonin 1814 sodasta kertovassa hitissä ”Battle of New Orleans”, joka alkaa Etelävaltioiden kansallislaulu ”Dixietä” lainaavalla banjoteemalla. Molemmissa pikkurumpu luo sotilaallisuutta ja banjo viittaa niin sanottuun juurimusiikkiin.

Countrymusiikki on yksi vaikeimmin lähestyttävistä musiikkigenreistä sen synnyttämien voimakkaiden mielikuvien vuoksi. Countryn laulavat lehmipojat, banjoa näppäilevät maalaiset ja konservatiivisuus ovat piirteitä, jotka pitävät pintansa populaarikulttuurissa vuosikymmenestä toiseen.

Kirjoittaja on musiikkitieteestä valmistunut HuK ja tuleva filosofian maisteri.

Share on Facebook0Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Opiskelijat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *