Kielitietoisuus ja tulevaisuuden kielitaitovaranto

Kieli- ja käännöstieteiden laitoksella vietettiin toukokuun alussa Tiedepäivää. Päivän aikana graduntekijät, tohtorikoulutettavat ja muut tutkijat esittelivät tutkimustaan.

Tiedepäivän avauksessa dekaani Eija Suomela-Salmi pohti kielitietoisuuden käsitettä. Käsite ei ole uusi, mutta sen tekee ajankohtaiseksi kielitietoisuuden ottaminen mukaan koulun opetussuunnitelmiin. Sitä on aluksi käytetty juuri kielten opetuksen ja oppimisen yhteyksissä, mutta nyt sen merkitys on laajentunut kielten ja kulttuurien tuntemuksen laajempaan kontekstiin.

Kielitietoisuudella voidaan tarkoittaa ymmärrystä kielen rakenteista, mutta myös ymmärrystä kielellisten valintojemme vaikutuksesta viestintään ja päätöksentekoon eri tilanteissa. Kriittisestä näkökulmasta tarkasteltuna kielenkäyttö ei ole koskaan neutraalia, vaan osa vallankäyttöä. Yhteiskunnassamme ovat jatkuvasti esillä esimerkiksi pelon ja innovaation diskurssit, joiden hahmottaminen edellyttää kielitietoisuutta.

Tulevaisuuden kielitaitovaranto askarruttaa suomalaisia juuri nyt erittäin paljon. Kielitaitovarannolla tarkoitetaan yleisesti kansallista monikielisyyttä ja taitoa viestiä vierailla kielillä. Se tarkoittaa osaamista ja viestintäkykyä niin tavallisissa, arkisissa kuin ammatillisissa tilanteissa. Kielitaitovaranto ja sen kehittyminen ovat yhteydessä kielikoulutuspolitiikkaan.

Vararehtori Riitta Pyykkö esitteli hänen tehtäväkseen annettua kansallisen kielivarannon selvitystä, jota hän tekee opetus- ja kulttuuriministeriölle. Selvitys toimii pohjana suomalaisen kielikoulutuksen tulevaisuuden linjauksille.

Suomen kansainvälistyminen, maahanmuutto ja työelämän muutos ovat luoneet tarpeen selvitykselle. Kielitaitovarantoon vaikuttavat useat tekijät: kuntien päätökset kieltenopetuksesta, yliopistojen opetuksen ja tutkimuksen kielivalikoima, opettajien osaaminen ja työelämän tarpeet. Myös yleisellä kieli- ja kulttuuritietoisuudella on osansa kielivarannon kerryttämisessä. Maahanmuuttajat monipuolistavat suomalaista kielitaitovarantoa, mutta heidän kielitaitoaan ei juuri nykyisin hyödynnetä.

Kielitaitovarantoa selvitettäessä haetaan vastauksia monentyyppisiin kysymyksiin: Onko kaikissa organisaatioissa oltava oma kielistrategia? Miten digitalisaatio muovaa kielikäytänteitä ja työelämän kielitarpeita? Minkälaista on tulevaisuuden kieltenopiskelu? Miten nuoret saadaan motivoitua opiskelemaan lisää vieraita kieliä? Miten maahanmuuttajien rikas kielivaranto voidaan hyödyntää? Maahanmuuton kohdalla on pohdittava tilannekohtaisesti, mikä riittää suomi toisena kielenä -kielitaidoksi. Usein suullinen osaaminen kannattelee pitkälle, jolloin herää kysymys, kuinka paljon kirjallista taitoa esimerkiksi palvelualan työtehtävien hoidossa tarvitaan.

Tiedepäivän päättäneessä paneelissa pohdittiin kielialan muutakin antia yhteiskunnalle. Todettiin, että kielen analyysiä tarvitaan kaikkialla yhteiskunnassa, vaikkapa politiikan ymmärtämisessä tai eri alojen asiantuntijatehtävissä, kuten opetustilanteissa. Myös suomenkielisen kielimaisemamme ymmärtäminen globaalin, monikielisen viestinnän peilipintana, jossa käännöstekstit ja muualta lainatut ainekset ovat valta-asemassa, vaatii kielentutkijan panosta.

Tiedepäivän runsainta antia olivat tutkijoiden puheenvuorot, joissa olivat esillä esimerkiksi keskiaikaisten käsikirjoitusten visuaalisuus, suomen varhaisimmat ruotsalaiset lainat sekä vieraan kielen oppimisen haasteet eri näkökulmista.

Kieli- ja käännöstieteiden laitoksen Tiedepäivä järjestetään vuosittain kevätlukukauden lopussa. Kuuntelemaan ovat tervetulleita kaikki kieltä ja kielellä pohtivat kansalaiset.

Marjut Johansson on ranskan kielen professori ja Mia Raitaniemi saksan kielen yliopistonlehtori.

Lisätietoa kielitaitovarannon selvityksestä Kielikoulutuspolitiikan verkoston verkkosivuilta.

Kategoria(t): Tapahtumat, Tutkimus ja opetus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *