Petolintujen lisänimet luupin alla

Tärkeiksi koetuille asioille on kielessä tapana muodostua kuvaavia ja tarkkarajaisia nimityksiä ja termejä. Virallisia termistöjä laaditaan ammattisanastoista. Mutta täsmällisiä ilmaisuja syntyy myös harrastekieliin, joita harrasteslangeiksikin kutsutaan.

Missä luuraavat arska, pera ja pennanen?

Stadin kaduilla vai laulun säkeissä? Ei suinkaan, vaan kyse on yläilmoissa liihottelevista siivekkäistä, tarkemmin sanoen petolinnuista, joille lintuharrastajat eri puolilla Suomea ovat antaneet lukuisia lempinimiä. Pro gradu -tutkielmassani tarkastelin näitä Suomessa tavattujen petolintujen lisänimiä ja niiden rakenteita. Sähköisen kyselyn kautta kerätty aineisto osoittaa, että harrastajilla on lajituntemuksen lisäksi myös huumorintajua ja kielellistä kekseliäisyyttä: 47 petolinnulle kertyi 647 lisänimeä, jotka viehättävät ilmeikkyydellään ja rakenteellisella monipuolisuudellaan.

Mistä on linnun lisänimi tehty?

Lisänimet muodostuvat valtaosin suomenkielisten ja tieteellisten nimien pohjalta. Kantana saattaa olla myös linnun historiallinen nimi, vieraskielinen nimi tai jokin mielleyhtymä tai sanaleikki. Lintujen lisänimien muodostusperiaatteet noudattelevat pitkälle yleisiä sananmuodostustapoja eli johtamista, yhdistämistä, lainaamista ja merkityksenmuutosta. Lyhennenimet on ryhmä, jossa sananmuodostus eniten poikkeaa yleiskielestä. Muodostaminen tapahtuu varsin kaavamaisesti joko koostamalla: kaha (kanahaukka), typistämällä: nipa (arokotka, Aquila nipalensis) tai ellipsin avulla: kilju (kiljukotka).

Johtaminen ja yhdistäminen ovat kielessämme tavanomaisia sananmuodostuskeinoja. Lisänimissä yleisin johtamiskeino on lyhentävä johtaminen. Milkki, pannari ja kanis eivät siis kuulu aamiaispöytään, vaan lintumaailmaan: haarahaukka, Milvus migrans, sääksi, Pandion haliaetus ja kanahaukka. Isoleija eli isohaarahaukka (engl. Red kite) ja nisuhaukka eli varpushaukka (Accipiter nisus) viittaavat jo enemmän siivekkäisiin. Yhdysnimien rakenne on lintujen lisänimille tyypillinen: ne sisältävät tietoa linnun suomenkielisestä ja toisaalta vieraskielisestä tai tieteellisestä nimestä sekä nimien historiallisesta taustasta. Tämä onkin merkillepantavaa aineiston nimissä. Ne todistavat kielenkäyttäjien kyvystä käyttää maailmantietoa ja hyödyntää sitä nimenmuodostuksessa.

Nisari eli varpushaukka, Accipiter nisus. Kuva: Jari Kårlund.

Humoristisuus ja kielellä leikittely ovat näkyvästi mukana lisänimissä. On lähtösanana sitten suomenkielinen tai vieraskielinen nimi, nokkela kielenkäyttäjä muodostaa persoonallisen ja hauskan, mutta kuitenkin harrastajalle tunnistettavan uuden nimityksen. Rysäeetu maakotkan (Aquila chrysaetos), rusina hiiripöllön (Surnia ulula) ja pieksu piekanan nimityksenä herättävät asiaa harrastamattomankin mielenkiinnon, vaikkei nimityksen yhteys tarkoitteeseen olisikaan tiedossa. Lisänimet kuvailevat usein linnun ulkomuotoa, liikehdintää tai ääntelyä. Lintuharrastaja tietää, mitä ovat lekuttelija, puputtaja ja räsymatto. Maallikolle ymmärrettävämpiä ovat tuulihaukka, helmipöllö ja merikotka.

Mihin viiva vedetään?

Kielimuotona harrastekielet lasketaan yleensä slangiksi. Sanalla ’slangi’ on edelleen lievästi negatiivinen kaiku; onhan slangi vanhastaan ymmärretty huolimattomaksi ja epäkorrektiksi, joskus jopa alatyyliseksi kielenkäytön tavaksi. Kiistämättä lintujen lisänimissäkin esiintyy slangille tyypillisiä rakenteita ja tyylillisiä piirteitä. Harrastesanastoja käyttävät kuitenkin ihmiset, joilla on kyseisestä harrastuksesta yleensä varsin kattavat tiedot. Sanojen etymologia ja eri variaatiot ovat heille enimmäkseen tuttuja, ja käyttäjät osaavat hyödyntää edellä mainitsemaani maailmantietoa ja vieraita kieliä uusia ilmaisuja muodostaessaan. Sanaston, siis lajikohtaisen terminologian, hallitsee kunnolla vain ”alan ammattilainen”. Sama määritelmä sopii myös tarkkarajaisiin ammattiterminologioihin. Raja professionaalien erikoiskielten ja epävirallisten harrasteslangien välillä on jossain määrin liukuva. Käyttöyhteys ja alan arvostus on se yleiskriteeri, jonka perusteella sanasto määritellään erikoissanastoksi. Vaikka epäviralliset sanastot eivät koskaan saisikaan termistön statusta, käyttäjäkunnalleen ne ovat joka tapauksessa yhtä tarkkoja ja merkitseviä kuin viralliset erikoissanastot omille käyttäjilleen.

Keitä siis ovat arska, pera ja pennanen?

Jos joskus eksyt lintutorniin lintuharrastajien joukkoon puolenpäivän petoja tarkkailemaan ja kuulet nämä nimet, tiedät, että taivaalla kaartelevat arosuohaukka, mehiläishaukka (Pernis apivorus) ja pikkukotka (Aquila pennata).

Kirjoittaja on pitkän linjan opiskelija, joka eläkeiän kynnyksellä valmistui filosofian maisteriksi pääaineenaan suomen kieli.

Share on Facebook7Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Opinnäytteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *