Professori Helena Ruotsalan juhlakirja luotaa nykyetnologian kenttiä

Kansatieteen oppiaineen lukuvuosi aloitettiin juhlavasti, kun professori Helena Ruotsalalle omistettu juhlakirja Rajaamatta. Etnologisia keskusteluja (Ethnos 2017) julkistettiin elokuun lopussa. Artikkelikokoelman muotoon koottu juhlakirja on sisällöltään korostetun monipaikkainen, mikä näkyi myös julkistamistilaisuudessa etäyhteytenä juhlakirjaan kirjoittaneisiin kansainvälisiin kollegoihin.

Rajaamatta etnologisen tutkimuksen ajankohtaisista kentistä

Juhlakirjan otsikko ja aihe viittaa moneen suuntaan – ja samalla professori Ruotsalan tutkijaprofiiliin. Otsikon ”rajaamatta” voi tulkita kohdistuvan Helena Ruotsalan omiin tutkimusteemoihin kuten ylirajaisuuteen, mutta samalla sen voi nähdä myös tulkintana kirjan moniulotteisesta, hybridisestä sisällöstä. Etnologisen tutkimuksen ajankohtaiset kentät kohtaavat kirjassa ilmentyen muun muassa marien uusimpien kansallispukujen, komien metsästysmagian, Unkarin juutalaisten esineiden ja saamelaisten valokuvien kautta. Helena Ruotsalalle läheinen ja rakas pohjoinen ulottuvuus on läsnä juhlakirjassa, mutta se avaa myös näkymiä laajemmin eurooppalaiseen etnologiaan.

Kansatieteen oppiaineen väki onnittelee professori Ruotsalaa. Kuva: Pauliina Niemi.

Rajaamatta kaikille etnologiasta kiinnostuneille

Juhlakirja rakentuu kolmen temaattisen osion varaan. Ensimmäisen osion ydinajatuksena on tutkimusaineistojen synty ja tulkinta, toinen osio esittelee erilaisten maailmojen rajoja ja kirjan kolmannessa osuudessa perehdytään identiteetteihin ja identiteettisymboleihin. Koko kirjan kokonaisuutta ja sen dialogista rakennetta kuvastaa Johanna Rolshovenin ja Justin Winklerin aloitusartikkeli ”Herdswomen north and south: a letter from Provence”, joka tiivistää juhlakirjan henkeä ja teemoja eurooppalaiseen etnologiaan, kenttätyön käsitteeseen ja todellisuuteen sekä tutkijan henkilökohtaiseen kokemusmaailmaan.

Juhlakirjan kirjoittajakunta koostuu Helena Ruotsalan ystävistä ja kollegoista – meritoituneista ja kansainvälisesti arvostetuista tutkijoista. Se on suunnattu niin kulttuurientutkimuksen tiedeyhteisölle kuin myös laajemmalle yleisölle. Alan opiskelijoille juhlakirja tarjoaa kattavan silmäyksen ajankohtaiseen etnologiseen tutkimukseen. Samalla se auttaa hahmottamaan ja ymmärtämään kansatieteen tutkimustraditioihin nojautuvia kansainvälisiä teemoja.

Teos on monen toimijan yhteistyön tulos; julkaisijana toimivat Turun yliopiston kansatieteen oppiaine, Suomen kansatietelijöiden yhdistys Ethnos ry sekä Seurasaarisäätiö. Kirjan toimituskuntaan kuuluivat kansatieteen oppiaineesta Hanneleena Hieta, Maija Mäki ja Timo J. Virtanen, Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta Katriina Siivonen sekä Seurasaarisäätiöstä pääsihteeri Aila Nieminen.

Juhlakirjaa myy Tiedekirja.

Mäki toimii Turun yliopiston kansatieteen oppiaineen ma. yliopisto-opettajana.

Share on Facebook26Tweet about this on Twitter0Share on Google+0Share on LinkedIn0
Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *