Humanisti, hae Asklepiokseen!

Asklepios-ohjelma on neljän tiedekunnan yhteinen opintokokonaisuus, joka keskittyy terveyden, sairauden ja hyvinvoinnin tutkimukseen. Monitieteellisen opintokokonaisuuden teemana on ollut viime vuosina terveys, monikulttuurisuus ja eriarvoisuus. Kerromme kolme syytä, miksi erityisesti humanistin kannattaisi valita Asklepios-ohjelma.

1. Humanistille tärkeiden taitojen kehittäminen

Asklepios-ohjelma koostuu viidestä eri kurssista, joilla terveyteen liittyviä teemoja opiskellaan luennoilla, kirjoittamalla essee sekä osallistumalla palauteseminaariin. Opinnoissa painotetaan erityisesti keskustelevuutta ja kirjoittamista, eli jokaiselle humanistille tärkeitä taitoja. Humanistille opintokokonaisuus tarjoaa mahdollisuuden kehittää monipuolista ajattelua ja akateemista kirjoittamista. Lähdeviitteiden käytön, palautteen antamisen ja saamisen harjoittelu ovat myös hyödyllisiä taitoja opiskeluja ajatellen. Parhaimman hyödyn opintokokonaisuudesta saa ennen kandidaatintyön tekemistä.

2. Monitieteellinen opiskeluympäristö

Opintokokonaisuus tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua muiden tiedekuntien opiskelijoihin ja erilaisiin näkökulmiin. Harvoin tulee tehtyä yhteistyötä opinnoissa esimerkiksi lääketieteellisen opiskelijoiden kanssa, mutta ohjelman avulla on mahdollista syventää osaamistaan yli tiedekuntarajojen. Lisäksi omien alojensa ammattilaisia edustavat luennoitsijat tarjoavat hyvän mahdollisuuden tutustua aiheisiin, joita ei välttämättä ole aikaisemmin tullut edes ajatelleeksi.

3. Uudet näkökulmat muihin opintoihin

Asklepios-ohjelma kannustaa monitieteelliseen vuoropuheluun. Se haastaa opiskelijan ajattelemaan, mitä uutta voisi saada muilta tieteenaloilta ja mitä kenties oma tieteenala voisi antaa muille. Yhteistyö taustoiltaan hyvin erilaisten opiskelijoiden välillä synnyttää raikkaita ajatuksia ja voi parhaimmillaan avata uusia näkökulmia myös muihin opintoihin.

Haku Asklepios-ohjelmaan alkaa elokuussa ja opiskelijat valintaan vapaamuotoisen hakemuksen perusteella. Suosittelemme lämpimästi ohjelmaan hakemista. Se on ollut meille hyödyksi muissa opinnoissa ja toivottavasti myös tulevaisuudessa työelämässä.

Kirjoittajat ovat historian opiskelijoita.

Lisätietoa Asklepios-ohjelmasta

Kategoria(t): Opiskelijat, Tutkimus ja opetus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *