Kirja muistamisesta ja toisten elämistä

Se, mitä ja miten kerromme muista, kertoo siitä keitä me olemme, niin yksilöinä kuin yhteiskuntana. Muistaminen korostuu hetkinä, jolloin tarve kulttuuriselle muistamiselle herää, kuten itsenäisyytemme satavuotisjuhlavuonna tai nyt, kun muistamme sadan vuoden takaista sisällissotaa. Toisten elämät. Kirjoituksia elämäkerroista (Avain 2017) avaa elämäkerrallisen muistamisen ja kirjoittamisen historiaa.

Toisten elämät. Kuva Pirkko-Liisa Rauhala.

Kirjassa tarkastelen elämäkertaa lajina ja muotona sekä sen historiallista merkitystä. Erityisen kiinnostunut olen ollut naiskirjoittajien unohdetusta roolista suomalaisessa elämäkertaperinteessä. Sellaiset naiskirjoittajat kuten Tyyni Tuulio tai häntä varhaisempi Helena Westermarck ovat omalla kirjallisella työskentelyllään luoneet naishistorian traditioita, joille myös akateeminen naishistoriantutkimus on voinut tutkimustaan perustaa. Saksanjuutalaisesta kulttuurisalongin ylläpitäjästä Rahel Varnhagenista taas kulkee pitkä ja kiehtova elämäkerrallinen linja, kun hänestä ovat kirjoittaneet niin suomalainen Helmi Krohn kuin toinen saksanjuutalainen Hannah Arendt. Aino Kallasta taas voi pitää varhaisen psykologisen elämäkertaperinteen aloittajana.

Pohdin kirjassani elämäkerran paikkaa suhteessa historiakulttuuriin ja historiapolitiikkaan, mutta myös taiteen keinoja kertoa menneistä elämistä. Viime vuosina suomalaisessa teatterissa on nostettu näytelmien aiheeksi harvinaisen paljon historiallisia naisia kuten esimerkiksi Maria Jotuni, Edith Södergran, Katri Vala, Aino Kallas, Tove Jansson tai Irja Salla. Teatterimaailma nostaa esiin yllättävämpiä ja marginaalisempia hahmoja kuin kirjallisuus, jossa vuodesta toiseen suurimman huomion saavat vanhojen presidenttien elämäkerrat.

Alun perin naisten elämäkertakirjoittamisen historiaksi kaavailtu populaari tietoteos kasvoi laajemmaksi tutkielmaksi elämästä kirjoittamisesta. Halusin pohtia, mitä toisten elämät meille tarkoittavat ja miksi haluamme niistä kertoa ja kuulla. Pyrin myös tietoisesti kirjoittamaan väljemmin ja huomasin, kuinka haastavaa on päästää irti totutuista akateemisista konventioista – etenkin kun aikaa kirjoittamiselle oli niukasti. Vapaa kirjoittaminen tarvitsee vapautta myös ympärilleen.

Samalla kun kirjoittamisessa oli vapautta, oli se myös omakohtaisempaa. Ehkä juuri siksi oman, laajalle yleisölle tarkoitetun kirjan julkaiseminen, ilman kirjoittajakollektiivin tarjoamaa suojaa, jännitti aivan uudella tavalla. Kirjoittaminen opetti kuitenkin irti päästämisen taidon. Jokaista tekstiähän voi hautoa vuosikausia. Mutta jotta pääsisi eteenpäin, on annettava tekstin kulkea omia menojaan, toivotettava sille parasta, ja halutessa pelätä pahinta. Vasta sitten voi löytää tilaa uudelle itsessään – ja kenties luottaa aiempaa enemmän siihen, että kirjat löytävät omimman muotonsa ja parhaassa tapauksessa juuri ne oikeat lukijat.

Kirjoittaja on kulttuurihistorian yliopistonlehtori.

Toisten elämät -teoksen esittely kustantajan kotisivuilla.

Kategoria(t): Ajankohtaista, Tutkimus ja opetus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *