Lännen tieltä Teksasiin: western-elokuvien musiikilliset konventiot kulttuurisen muistin muokkaajina

Lännenelokuva eli ”western” on tunnetuimpia elokuvagenrejä, jolla on myös oma tunnistettava musiikillinen kielensä. Ylä-äänivoittoisesta sähkökitarasta ja haikeasti honottavasta huuliharpusta tunnistamme elokuvan sijoittuvan Vanhan Lännen aikaan 1800-luvulle. Vakiintunut musiikillinen kieli on myös muokannut käsityksiä lännenmusiikista.

Sekalainen seurakunta matkustaa yli vaarallisen rajaseudun Western-klassikossa Hyökkäys erämaassa (Stagecoach, John Ford 1939).

Westernien musiikissa on hyödynnetty perinteisten amerikkalaisten kansansävelmien ja cowboylaulujen orkesterisovituksia. Tätä valmiista lähteestä lainaavaa elokuvamusiikkia kutsutaan adaptaatiomusiikiksi (engl. adapted score). Esimerkiksi John Fordin kuuluisassa elokuvassa Hyökkäys erämaassa (Stagecoach, 1939) sekalaisen seurueen postivaunumatkaa läpi vaarallisen rajaseudun säestävät cowboylaulujen, kuten ”Bury Me Not on a Lone Prairie” orkesterisovitukset.

Perinteiset kansanlaulut assosioituvat erityisesti valkoiseen identiteettiin. Perinnemusiikki ilmenee myös useiden elokuvien nimissä, kuten My Darling Clementine (1946), She Wore a Yellow Ribbon (1949) ja Red River Valley (1941). Perinteisten laulujen ohella perinteiset soittimet, kuten huuliharppu, viulu, banjo, mandoliini ja akustinen kitara ovat paljon käytettyjä westernien musiikillisia merkkejä eli topoksia. Topokset ovat melodisrytmillisiä vakiintuneita aiheita, joilla on tietty omaksuttu merkitys. Soittimet assosioituvat stereotyyppisesti cowboyhin eli ne ovat western-topoksia.

Elokuvan Oikeuden puolesta (Extreme Prejudice, Walter Hill 1986) loppukohtaus on ohjaajan kunnianosoitus Sam Peckinpahin Hurjan joukon (The Wild Bunch 1968) kuuluisalle ”paukkurautafinaalille”.

”Strawberry Roanin” ja ”Home on the Rangen” kaltaisten perinteisten cowboylaulujen sekä perinteisten soittimien käyttö on muokannut käsityksiä siitä, millaista Villin Lännen musiikkikulttuuri oli. Varhaisimmat cowboylaulujen levytykset ovat 1920–1930-luvulta, jolloin Länsi oli kesytetty ja ajanjaksoon liitettiin romanttisia käsityksiä. Monet tunnetut cowboylaulut ovat antropologi John Lomaxin laajamittaisen laulunkeruun peruja. Laulut julkaistiin ensi kerran kokoelmassa Cowboy Songs and Frontier Ballads (1911). Usein cowboylauluihin liittyi käsitys siitä, että ne olivat säilyneet juuri sellaisina, jollaisina cowboyt lauloivat niitä leirinuotiolla, Lännen kesyyntymättömällä rajaseudulla.

Lännenelokuvat ovat luoneet vuosikymmenien saatossa luoneet oman musiikillisen kielensä sekä käsityksen autenttisuudesta. Osa tyypillisistä soittimista, kuten huuliharppu ovat yleistyneet vasta Vanhan Lännen aikakauden jälkeen, mutta ne ovat olleet suosittuja perinteisen westernin aikakaudella. Western-elokuvissa on kuitenkin kiinnostavampaa se, millä tavoin musiikkia esitetään, eikä niinkään se, kuinka todenmukaista se on.

Kirjoittaja on musiikkitieteestä valmistunut filosofian maisteri.

Karusellikuva: Oppinut pistoolisankari John ”Doc” Holiday (Victor Mature) ja hänen rakastettunsa Chihuahua (Linda Darnell) John Fordin klassikkoelokuvassa My Darling Clementine.

Kategoria(t): Opiskelijat Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *