Matkalle menneisyyteen

Sirkkalan kampuksen Historicumissa sijaitsee yleisen historian oppiaine, jonka tilat kätkevät sisäänsä monipuolisen matkailun historiaan liittyvän kokoelman. Siihen kuuluu esimerkiksi opaskirjoja, esitteitä, karttoja ja henkilökohtaisia matkamuistoja eri vuosikymmeniltä. Pääsin yleisen historian harjoittelijana tutustumaan, luetteloimaan, järjestämään ja myös lisäämään uutta kokoelmaan sopivaa materiaalia.

Miksi matkailun historiaa tutkitaan?

Kokoelmaan on hiljattain lisätty esimerkiksi sarja ruotsalaisia vuosikirjoja. Kuvassa malli vuodelta 1914. Svenska Turist Föreningens Årsskrift 1914, toim. Ezaline Boheman. Stockholm: Wahlström & Widstrand, 1914. Kuva: Antti Lillman.

Historiatiede ottaa huomioon kaikki inhimillisen elämän osa-alueet, joilla matkailulla on ilman muuta paikkansa. Matkailulla on oma historiansa ja polveilevat kehityskaarensa. Se muovaa usein ihmisten identiteettejäkin. Yleisessä historiassa on tutkittu matkailun historiaa 1990-luvulta lähtien. Liikkuvuuden historia ylipäänsä on yksi oppiaineen painopistealueista. Tästä on puolestaan seurannut tarve tallentaa myös matkailuun liittyvää materiaalia. Sitä on kerätty yleisessä historiassa 2000-luvun alusta asti.

Mallorca 1999 ja diakuvia Italiasta

Kokoelmaluetteloa päivittäessä törmäsin moniin mielenkiintoisiin materiaaleihin. Valtaosa kirjallisuudesta oli jo luetteloitu, ja minulle jäi pääasiassa sekalainen kasa lyhyitä esitteitä ja mainoksia. Juuri pienpainateaineiston merkitystä minun on vaikea arvioida, vaikka se onkin aineistotyyppinä oleellinen matkailun historiassa. En tietenkään voi tietää, mikä on tulevalle tutkijalle tärkeää. Ehkä esimerkiksi Mallorcan esite vuodelta 1999 paljastuu vielä jossain mielessä arvokkaaksi.

Yksi tehtäväni oli ottaa vastaan henkilö, joka halusi lahjoittaa kauan sitten edesmenneen tätinsä diakuvia Etelä-Euroopasta. Haastattelin hänet lounaan äärellä ja otin kuvat vastaan. Ne päätyivät ansaitusti osaksi kokoelmaa ja välttivät samalla unohduksen, joka niitä olisi oletettavasti muuten kohdannut.

Votkaturismia – tai ihan vain turismia

Pääasiallinen tehtäväni ei oikeastaan liittynyt suoraan mainittuun kokoelmaan. Matkailuun se silti liittyi: haastattelin Neuvostoliittoon suuntautuneiden matkojen kuljettajia ja matkanjohtajia. Tämä oli vain alku projektille, joka toivottavasti jatkuu myöhemmin. Nyt keskiössä oli aineistonkeruu sekä materiaalin ja muistojen saaminen talteen. Vaikka matkat olivat usein kosteita, on raflaava työnimi votkaturismiin liittyen jo joutunut osittain antamaan periksi monipuolisemman kokonaiskuvan tieltä.

Mainittuihin haastatteluihin, esitteisiin, kuviin ja moniin muihin kokoelman materiaaleihin voi tutustua konkreettisemmin oppiaineen tiloissa. Kokoelmaluetteloa voi puolestaan selata alla olevasta linkistä. Matkailu avartaa – menneessäkin.

Antti Lillman

Kirjoittaja on viidennen vuoden yleisen historian opiskelija, joka oli oppiaineessaan harjoittelijana marras–joulukuussa 2017.

Lisää tietoa kokoelmasta ja pääsy luetteloon

Kategoria(t): Opiskelijat, Tutkimus ja opetus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *