Mennyttä ja tulevaa

Ota jokin sopiva ajanjakso sielusi silmän tarkasteluun, vaikkapa vuodet 1970–2040. Poista ajanjaksosta kaikki menneisyyteen ja tulevaisuuteen kuuluvat asiat, ja mitä jää jäljelle? Ei muuta kuin langanohut nykyhetki, johon ei voi mahtua yhtään mitään. Jos siihen tunkee päivän tai tunnin tai pelkän surun huokauksen, voidaan näistä ajallisista komplekseista paloitella menneet ja tulevat pois, ja olemme lähtöruudussa: langanohuen nykyhetken kanssa, joka saa merkityksensä vain osana menneisyyttä ja tulevaa. Älä siis usko, jos joku kehottaa tarttumaan hetkeen. Ei voi.

Hetkien sijaan tietoisuutemme rakentaa ajanjaksoja, joissa menneet ja tulevat polut merkityksellistävät toisiaan: muisti ja sen edelläkävijäisoveli eli tulevaisuustietoisuus tekevät maailmasta maailman meille ihmisille. Menneisyyden osalta tämä on helppo nähdä. Suomen satavuotinen itsenäisyys voidaan nähdä tarinana, jossa on edetty johdonmukaisesti elinkeinojen, vihollisuuksien ja liittolaisten osalta nykytilanteeseen. Kun menneisyydestä löytyy uusia asioita, kuvamme nykyisyydestä ja tulevaisuudesta muuttuu. Muutokset tulevaisuustietoisuudessa (mihin olemme matkalla, mitä polkuja muovisaaste tai tekoälyn runsastuminen avaa?) säteilevät nekin siihen, miten nykyisyyttä ja menneisyyksiä ymmärretään. Oliko bakeliitin ja muiden synteettisten muovien käyttöönotto niin hyvä asia kuin silloin ajateltiin? Kyllä ja ei. Onko tekoäly hyvästä vai pahasta? Kaikki riippuu annostuksesta, kuten yleisessä myrkkyopissa todetaan.

Me humanistit olemme muistamisen ja tulevaisuustietoisuuden asiantuntijoita. Paitsi että tutkimme tavanomaisia menneisyyksiä, me myös kysymme, miksi jotkut asiat päätyvät hegemonisiin menneisyyksiin tai tulevaisuuksiin, ja mitä mielenkiintoista voisi löytyä salatuilta poluilta. Entä miten toimivat kulttuuriset muistit: puhutut kielet, arkistot ja museot? Kenen menneisyys on esillä ja millä tavalla? Kuka jää muistiyhteisön ulkopuolelle, kun ei välitä valaehtoisesti vannoa sankaritarinoita tosiksi?

Humanistinen ajassa olevien olioiden tutkimus on ensiarvoisen tärkeää, olimme sitten kiinnostuneita maailman ymmärtämisestä tai sen muuttamisesta. Tuore Hiiskuttua-verkkolehti antaa jälleen kerran näytteen humanistisen tutkimuksen voimasta.

Kirjoittaja on uskontotieteen yliopistonlehtori ja Hiiskuttua-lehden päätoimittaja.

Kategoria(t): Pääkirjoitus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *