Jurmon kappelin relikvaario: puuesine paljastaa salansa

Saaristomerellä Jurmon saarella seisoo pieni, vuonna 1846 valmistunut kappeli. Kappelin esineistössä on kuitenkin tätä vanhempaa sisustusta. Yksi esimerkki on puinen pyhäinjäännösastia eli relikvaario. Tuoreet tutkimukset paljastavat sen iästä uutta tietoa.

Puuesineiden iän pohdinta on osa Turun yliopiston arkeologian oppiaineen juuri käynnistynyttä hanketta ”Muutoksen veistäjät – Puun käyttö Koillis-Euroopassa 1100–1600” (2018–2022). Hanke on Suomen Akatemian rahoittama.

Jurmon kappelin relikvaario. Kuva-aiheena Armonistuin. Kuva: Katri Vuola.

Puuhun veistettyä pyhyyttä

Relikvaario on korkeudeltaan 70 cm ja leveydeltään 15 cm. Se muistuttaa goottilaistyylistä tornia, joka seisoo jalan varassa. Tornin keskellä avautuu ikkuna. Yhdellä puolella ikkuna-aukkoon on kuvattu Armonistuin-aihe. Siinä istuu parrakas Jumala, jolla on päässään kruunu ja piispanhiippa. Hän kannattelee ristiä, johon Kristus on ristiinnaulittuna. Toiselle puolelle on veistetty seisova Neitsyt Maria. Hän pitää sylissään Jeesus-lasta.

Relikvaario on tarkoitettu nähtäväksi molemmilta puolilta. Pyhäinjäännösastiaksi esinettä on sanottu sen perusteella, että Armonistuin-puoliskoon, Jumala-hahmon pään yläpuolelle, on kaiverrettu pyöreä kolo. Kolon ympärillä erottuu reunus. Siihen on kiinnitetty lasi tai muu läpinäkyvä kiekko. Takaa on näkynyt pyhäinjäännös eli pyhän ihmisen jäänne tai muu muisto.

Puupinta on maalattu vaaleansiniseksi, mutta väri ei ole alkuperäinen. Nykyisin esine on kiinnitetty kappelin uloskäynnin yläpuolelle, niin että Armonistuin-puoli on näkyvissä.

Jurmon kappelin relikvaario. Kuva-aiheena Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi. Kuva: Museoviraston kuvakokoelmat / Finna.fi.

Retki Jurmoon

Aiemmin tutkijat ovat pitäneet relikvaariota myöhäiskeskiaikaisena eli vuoden 1500 tienoilla valmistettuna. Hankittuani tarvittavat luvat puuesineeseen kajoamiseksi matkustin heinäkuussa 2015 Jurmon saarelle. Irrotin relikvaariosta kaksi pientä puunäytettä. Ensimmäisen puunäytteen irrotin mattoveitsellä esineen jalan alaosasta ja toisen raaputin esineen yläosasta.

Näytteet lähetin Uppsalan yliopiston hiukkaskiihdytinlaboratorioon, joka analysoi näytteiden radiohiili-iät. Ajoituskulut kattoi TOP-Säätiön apuraha. Tulosten perusteella jalan näyte ajoittuu suurin piirtein 1200-luvun lopusta 1300-luvun loppuun, ja toinen näyte samaan aikakauteen. Relikvaario onkin yli vuosisadan luultua vanhempi.

Uudet tulokset luovat uusia kysymyksiä

Luonnontieteellinen iän määritys poikkeaa merkittävästi aiemmasta veistotyyliin perustuvasta ajoituksesta. Johtuuko outo ajoitus siitä, että veistäjä on käyttänyt vanhaa puuta? Vai onko tyyliin perustuvassa ajoituksessa jokin ongelma? Tällaisia kysymyksiä pohdimme osana uutta tutkimushankettamme.

Kirjoittaja on arkeologian professori.

Kategoria(t): Henkilökunta, Tutkimus ja opetus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *