Talvadas-projektin tutkijat ja tutkittavat kohtasivat palautuksen hengessä

Vuonna 1967 aloitettua saamelaista uskomusperinnettä tarkastelevaa Talvadas-projektia muisteltiin elokuussa Karigasniemellä valokuvanäyttelyssä, seminaarissa ja kenttämatkalla, joihin osallistui sekä tutkijoita että paikallisia asukkaita. Näyttelyn ja seminaarin teemana oli palautus – bååstede.

Seminaariin kuului kenttämatka Talvadaksen ja Nuvvuksen kyliin. Talvadaksen kylän Rasmuksen suvun pihamaata sekä Tenojoella lohenkalastuksessa käytettävä perinteinen vene. Kuva: Tiina Mahlamäki.

Talvadas-projektissa tehtiin haastatteluja koko Suomen saamelaisalueella, mutta erityisesti Tenojoen rannalla sijaitsevassa Dálvadaksen kylässä, jonka kaikki asukkaat haastateltiin. Vertailuaineistoa koottiin lähikylistä Nuvvuksesta ja Aittijoelta sekä Norjan Portasta. Hanketta johti professori Lauri Honko (1932–2002) Turun yliopistosta. Mukana oli myös seminaarissa puhunut Juha Pentikäinen.

Tutkijat ovat saaneet haastateltaviltaan lahjan: heidän kertomuksiaan, tarinoitaan ja muistojaan. Haastatteluaineistosta on tehty tutkimuksia, artikkeleita ja opinnäytteitä, ja tutkittavaa riittää edelleen. Mutta mitä tutkijat ovat antaneet takaisin – sen lisäksi, että ovat tehneet huolellista ja kohdettaan kunnioittavaa tutkimusta?

Seminaarin järjestäjät ylitarkastaja Hanna Helander (oik.) ja harjoittelija Ida-Maria Helander Saamelaisarkistosta sekä seminaarilaisille muistojaan kertonut Piera Guttorm Nuvvuksen kylästä. Kuva: Tiina Mahlamäki.

Talvadas-aineistosta väitellyt ja Dálvadakseen 2000-luvulla kenttätyömatkoja tehnyt folkloristi Pasi Enges kertoi yhtenä projektin alkuperäisenä tavoitteena olleen ”pelastaa” arkistoon säilytettäväksi saamelaisperinne, jonka uskottiin häviävän nopeasti. Silloisten tutkijoiden mieleen ei noussut ajatus, että koottua tietoa jotenkin pitäisi palauttaa, että saatu lahja edellyttäisi vastalahjaa. Vasta viime vuosikymmeninä on tarkemmin pohdittu aineistojen luonnetta: Keille ne on kerätty? Kuka niitä saa käyttää ja millä ehdoilla?

Enges pohti aineistojen uusia käyttömahdollisuuksia ja merkitystä nykypäivänä. Aineisto osoittaa, miten yliluonnollisten aiheiden merkitys on muuttunut kansanuskosta omaa sukua ja perhettä määrittäväksi ja yhdistäväksi historiaksi sekä kulttuuriperinnöksi. Aineistoja voikin käyttää yhä uusien sukupolvien tutustuttamiseen omiin esivanhempiin ja heidän elämäänsä, kuten myös taiteen ja kirjallisuuden tarpeisiin, kasvatus- ja opetuskäyttöön sekä uudenlaisiin matkailuhankkeisiin.

Nuvvuksen Ailigas-tunturin kupeessa näkyvät vinoviivat, joita kutsutaan Staalon laduiksi. Ne olivat tärkeässä osassa folkloristi Marjut Huuskosen Tenojokilaakson ympäristökertomuksia käsittelevässä väitöskirjassa. Kuva: Tiina Mahlamäki.

Itse kerroin siitä, miten Turun yliopiston HKT-arkistossa säilytetään ja pidetään huolta Talvadas-projektin aineistoista ja miten omia esivanhempiaan koskevia aineistoja voi saada käyttöönsä. Lisäksi kerroin, miten aineistoja on digitoitu, jotta ne säilyisivät ja niiden käyttö olisi helpompaa, ja miten arkisto on tehnyt yhteistyötä niin Inarissa sijaitsevan Saamelaisarkiston kuin Oulun yliopiston Giellagas-instituutin kanssa. Palautuksen näkökulma on ollut tärkeä osa arkistotyötä viime vuosikymmenien aikana.

Tutkijoiden lisäksi seminaarissa puhuivat ja kertoivat muistojaan myös saamelaiskylien asukkaat ja heidän perillisensä. Talvadas-projekti muistetaan Utsjoella edelleenkin.

Seminaarista ja kenttämatkasta voi lukea tarkemmin kahdesta blogitekstistäni: Palautuksen hengessä, Kenttäpäivä.

Uskontotieteen yliopistonlehtori Tiina Mahlamäki on työskennellyt arkistossa ja toiminut arkistotyöryhmän puheenjohtajana ja kokoelmavastaavana, muun muassa Talvadas-aineistosta huolehtien.

Kategoria(t): Tapahtumat, Tutkimus ja opetus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *