”Tänä iltana dekkariklassikoissa”: film noir -ikonografia Fallen Angels -sarjan alkuteksteissä

Rikoselokuvagenre film noir syntyi toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvalloissa reaktiona sodan ja sitä edeltävän suuren laman aikaiselle väkinäiselle optimismille. Genre muodosti erityiset konventionsa: chiaroscuro-tekniikalla luodut syvät varjot, synkeän yleissävyn, kohtalokkaat naiset ja raadolliset ihmiskohtalot.

Kohtalokas nainen jaksossa ”I’ll Be Waiting”.

Film noir -elokuvien yksi keskeisistä musiikillisista ominaisuuksista oli jazzin käyttö, joka yleistyi elokuvamusiikissa 1950-luvulla, huumeongelmaisesta sotaveteraanista kertovan elokuvan Kultainen käsivarsi (The Man with the Golden Arm, Otto Preminger 1955) myötä. Elmer Bernsteinin elokuvaan säveltämää alkuperäismusiikkia pidetään ensimmäisenä kokonaisvaltaisena jazz-soundtrackinä. Lisäksi jazz assosioitiin yleisesti urbaaniin miljöön ja nukkavieruun elämäntapaan.

Alkutekstien nailonsukka on yksi film noirin konventioista.

Mitä rikossarjan alkutekstit ja niissä käytetty musiikki meille kertovat

Sydney Pollackin tuottama tv-sarja Dekkariklassikot (Fallen Angels, Showtime 1993–1995) koostuu amerikkalaisten ”kovaksi keitettyjen” dekkarikirjailijoiden, kuten Mickey Spillanen ja Raymond Chandlerin teosten lyhyistä filmatisoinneista. Jokainen jakso käynnistyy introlla, jossa Elmer Bernsteinin säveltämä jazz-teemalaulu säestää tyypillistä fim noir -ikonografiaa. Jakso alkaa salaperäisestä jousikentästä ja vähitellen laskeutuvasta, oikealle panoroivasta alakulmakuvasta, joka paljastaa aseman art deco -tyylisen sisäänkäynnin ja neonkyltin. Genrelle tyypillinen mustavalkokuva häipyy, kun sarja nimi ilmestyy kuvan keskelle valkoisin kirjaimin. Saksofonisoolo säestää välähdyksiä erilaisista genren kliseistä: reidestä alaspäin kuvattu nainen suoristamassa nylonsukkaa; lähikuvaa maalatuista huulista; lyhyitä leikkauksia sukkanauhasta, huulipunasta ja alusvaatteisiin pukeuneesta naisesta, joka pukee päälleen valkoisen puseron.

Yksityisetsivä paljastaa pariskunnan katalan petoksen Dashiel Hammetin novelliin perustuvassa jaksossa ”Kärpäspaperi”.

Saksofonisoolon jatkaessa hattupäinen pukumies kävelee kameran ohi. Sen jälkeen siirrytään revolveriin, jonka rulla laitetaan kiinni, ja asetetaan käsilaukkuun. Sitten kuvataan miehen jalkoja hänen astellessaan käytävällä. Tällöin näytetään myös meikatun naisen kasvot. Hän on femme fatal, ”kohtalokas nainen”, joka on koituva päähenkilön kohtaloksi. Syttyvän savukkeen lähikuvan myötä tummaääninen voice-over alkaa. Tarinaa pohjustava selostus on kovaksi keitetyn dekkarigenren tunnusomaisia piirteitä, jolla tarinaa kuljetetaan sarjan jaksoissa. Dekkariklassikot-sarjan alkutekstit toisin sanoen luovat vaikutelmaa film noirista käytämällä tunnistettavia visuaalisia ja musiikillisia viitteitä pohjustaen samalla jakson tarinaa.

Kirjoittaja on musiikkitieteestä valmistunut filosofian maisteri.

Kategoria(t): Opiskelijat. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *